Sivut

lauantai 21. syyskuuta 2019

Parhaat rohkaisulaulut

Hei vain ja pitkästä aikaa. Olen ollut blogin kanssa vähän epäaktiivinen, mutta tässä tulee kauan sitten lupaamani top-lista.

Joistakin Disney elokuvista ja tv-sarjoista löytyy kohta, jossa joku hahmoista on joutunut vaikean paikan eteen eikä usko selviävänsä siitä. Laulun avulla hahmo saa tsemppausta joko jonkun muun avulla tai hankkimalla sitä itse. Tässä postauksessa kerron minun kymmenen suosikkiani Disneyn rohkaisulauluista. Tämä on myös Disneyn lumoa blogin ensimmäinen top-lista.

(Olen laittanut tähän videot kyseisistä lauluista yläpuolella on englanninkielinen versio ja alapuolella suomenkielinen. Kerron jokaisessa kohdassa miksi kyseinen hahmo tarvitsee rohkaisua, joten juonipaljastuksia on luvassa. Eli jos et ole nähnyt kyseistä elokuvaa tai tv-sarjan jaksoa, kannattaa tietyt kohdat jättää lukematta).

10. Kion's lament/Kionin valitus


Simba on valinnut poikansa Kionin leijonakaartin johtajaksi. Kionin tehtävänä on modostaa kaarti, johon kuuluvat Jylhämaan hurjin (Kion), urhein (Bunga), vahvin (Besthe), nopein (Fuli) ja tarkkanäköisin (Ono). Kion pyytää kaartiin ystäviään, jotka eivät ole leijonia. Simba ei hyväksy uutta leijonakaartia, jossa on vain yksi leijona ja ajattelee, että Kion ei ota velvollisuuttaan vakavasti. Vähän myöhemmin Kion ajattelee, ettei ole valmis johtamaan kaartia. Laulun aikana hän saa rohkaisua isoisältään Mufasalta ja päättää koota kaartin ei-leijonista, vaikka Simba ei pitänytkään siitä. Pidän tässä laulussa Kionin lauluäänestä ja Mufasan ilmestymisestä. Ajattelin tämän laulun pääsevän korkeammalle, mutta se onkin viimeisenä listalla. Tosin sekin on jo iso saavutus.


9. For the first time in forever (reprise)/Ensi kertaa ikuisuuteen (repriisi)


Valitettavasti rohkaiseminen ei aina onnistu. Niin kävi tässä laulussa. Anna on saapunut Pohjoisvuorelle Elsan jääpalatsiin. Anna yrittää saada Elsan palaamaan takaisin Arendelleen, mutta Elsa ei siihen suostu, sillä hän pelkää satuttavansa jotakuta. Myöhemmin Elsa saa tietää aiheuttamastaan ikuisesta talvesta ja hänestä tulee pelokkaampi. Anna vaatii Elsaa palaamaan ja lopettamaan talven, mutta Elsa ei usko pystyvänsä kesän palauttamiseen. Anna yrittää muuttaa sisarensa mielen, mutta Elsa ei suostu lähtemään jääpalatsistaan Arendelleen. Vaikka rohkaiseminen ei onnistunutkaan, on kyseinen laulu muuten ihan hyvä. Pidän siitä, että Anna ei luovuttanut ja laulun duetto-osuus on myös mainio.


8.  The magic within you/Taika sisälläs


Mateo on juuri valittu Avalorin kuninkaalliseksi velhoksi. Mateo ei kuitenkaan usko tulevansa yhtä hyväksi velhoksi kuin isoisänsä Alakazar. Elena muistuttaa ystäväänsä siitä, että Alakazar on myös ollut nuori ja kehotta Mateoa uskomaan sisäiseen taikaansa. Laulun aikana Mateo oppii harjoittelemansa loitsun, jonka hän esittää seremoniassa jakson lopussa. Tämä laulu on yksi suosikeistani Avalorin Elena sarjan lauluista. Pidän Elenan rohkaisutavasta, mikä ei ole liian innokas eikä liian tylsä vaan siltä väliltä.


7. Stronger than you know/Vahvempi kuin uskotkaan

 

Prinssit ovat pulassa, joten kuninkaat lähtevät pelastamaan heitä. Prinsessat haluaisivat tulla mukaan, mutta kuninkaat eivät suostu siihen. Myöhemmin myös kuninkaat joutuvat pulaan ja Sofia, Anne ja Jun lähtevät pelastusretkelle. Matkalla eteen tulee isoista sotilaspatsaista muodostuva sokkelo, josta on mahdotonta päästä läpi. Sokkelo on niin leveä, ettei sen kiertäminen onnistu. Anne ja Jun ovat jo luovuttamassa, kunnes Sofian amuletti tuo Mulanin auttamaan heitä. Mulan kertoo tytöille, että he ovat vahvempia kuin uskovat ja Sofia keksii, että he voisivat mennä sokkelon yli liaanien avulla. He onnistuvat siinä ja jatkavat eteenpäin. Tässä laulussa kannustettiin useampaa kuin yhtä hahmoa ja pidän laulusta melko paljon.


6.  The love we share/Jos rakastaa


Sofian merenneito-ystävä Oona on joutunut merihirviön vangiksi. Oonan perhe ei kuitenkaan usko häntä ja he luulevat Oonan olevan Sofian perheen vankina. Merihevonen nimeltä Sven on ainoa, joka uskoo Sofiaa ja he lähtevät pelastamaan Oonaa. Ensimmäinen yritys epäonnistuu ja Oonan äiti, kuningatar Emmaliina, tekee Merelän lahdelle myrskyn, joka meinaa upottaa kelluvan palatsin. Sofia on jo luovuttamassa, kunnes amuletti kutsuu Arielin avuksi. Ariel kehottaa Sofiaa pyytämään apua Oonan Kiira-siskolta. Pidän tässä laulussa siitä että rohkaistuttuaan Sofia rohkaisi Kiiraa lähtemään pelastusreissulle. Heidän laatimallaan suunnitelmalla Oonan pelastaminen onnistuu. Pidän myös Arielin osuudesta ja Sofian ja Arielin duetto on suosikkikohtaukseni tässä laulussa.


5. If I wasn't so small/Kunpa olis en pieni


Puhilla, Ihaalla, Tiikerillä ja Kanilla on suuri suunnitelma, jonka avulla he yrittävät kerätä hunajaa. Nasu haluaisi osallistua siihen, mutta muut eivät suostu siihen, sillä Nasu on heidän mielestään liian pieni. Myöhemmin, kun mehiläiset hyökkäävät, Nasu vangitsee ne pesään. Muut eivät kuitenkaan huomaa sitä ja pahoittelevat sitä, ettei Nasu voinut osallistua suunnitelmaan. Myöhemmn, kun muut syövät hunajaa, Nasu kävelee surullisena pois. Ennen laulua hän suree sitä, että hänen varjonsakin on pieni. Laulun aikana Nasu auttaa leppäkerttua siirtymään toiselle lehdelle, oravaa tammenterhon keräämisessä ja linnunpoikasta pesälle pääsemisessä. Se jälkeen Nasu toivoo voivansa auttaa ystäviään. Hän kuvittelee miten ystävät pyytävät häneltä apua suunnitelman eri vaiheiden toteuttamisessa. Nasu tajuaa, että hän on ehkä pieni, mutta hänestä on silti iso apu ja lähtee takaisin ystäviensä luokse. Tämä laulu on minulle nostalginen ja Nasun suuri elokuva oli lapsena suosikkini kaikista Disney elokuvista. Laulu on erilainen sillä tavalla, että Nasu rohkaistuu kaksi kertaa. Ensin metsän eläimiä auttaessaan ja myöhemmin palatessaan ystäviensä luokse. Nasu ei itse laula tässä kappaleessa, mutta hänen ajatuksensa tulevat hyvin esille.


4. All you need/Luokses jää


Sofia ja hänen uusi ystävänsä Vivian tekevät parityötä, jonka aiheena on heidän unelmalinnansa. Sofia on tullut Vivianin linnaan tekemään tehtävää. Sofia on kuullut ystäviltään huhuja siitä, että Vivianin vanhemmat olisvat maahisia ja että hänellä on lemmikkinä lohikäärme. (Jälkimmäinen oli kyllä totta). Vivian on kuitenkin kuullut toisten puheet ja hän kertoo Sofialle, että ne ovat keksittyjä. Vivian näyttää Sofialle musiikkihuoneen ja soittaa mandoliinia Sofian laulaessa. Laulun aikana tytöt rakentavat unelmalinnansa ja Sofia tajuaa, että Vivianin ujous katoaa, kun hän soittaa mandoliinia, josta on apua myös linnan esittelemisessä luokan edessä ja Vivian saa paljon uusia ystäviä. Pidän tässä laulussa eniten Sofian ja Vivianin duetosta ja siitä miten he rakentavat unelmalinnaansa.


3. Make it right/Korjaa se


Sofia on valittu Lumolan aarian esittäjäksi sadonkorjuu juhliin. Hän innostuu siitä niin paljon, että kerskailee ystävilleen kaikesta mitä hän saa sen takia. Myöhemmin amuletti kiroaa Sofian, joka alkaa kurnuttaa kuin sammakko eikä laulamisesta tule mitään. Myöhemmin, kun Sofia kuulee siskopuolensa kerskailevan ystävilleen siitä, kun hän lauloi aarian viime vuonna, Sofia tajuaa virheensä ja pyytää anteeksi ystäviltään. Anteeksipyyntö ei kuitenkaan kumoa kirousta ja amuletti kutsuu Bellen avuksi. Belle kertoo Sofialle Hirviöstä ja tämän kirouksesta ja neuvoo Sofiaa tekemään jotain hyvittääkseen kerskailun ystävilleen. Sofia pyytää ystäviään esittämään aarian hänen puolestaan ja kirous murtuu. Sofian kurnutuksista huolimatta tämä laulu ja sen loppu ovat mainioita. Pidän myös siitä miten laulussa näytettiin pätkä Kaunotar ja Hirviö elokuvasta.


2. Kiss the girl/Suudelkaa

(Keskellä on laulu vanhalla dubbauksella ja alinpana uudella dubilla)

Ariel on muuttunut ihmiseksi ja hänellä on kolme päivää aikaa saada prinssi Erikiltä suudelma tai hän muuttuu takaisin merenneidoksi ja joutuu Ursulan orjaksi. Aika on loppumassa eikä Erik ole vieläkään suudellut Arielia. Pärsky, Joonas ja Sebastian yrittävät saada Erikin ja Arielin suutelemaan laulun avulla. Erik haluaa suudella Arielia ja on tekemässä sitä, mutta epäonnistuu Ursulan kätyreiden takia. Tässä laulussa onnistuu rohkaiseminen, mutta ei se minkä vuoksi hahmo rohkaistiin. Pidän tässä kappaleessa erityisesti Sebastianin lauluäänestä.


1. I am Moana/Olen Vaiana


Vaiana on meren valittu, jonka kuuluisi etsiä puolijumala Maui ja palauttaa Te Fitin sydänkivi pimeyden pysäyttämiseksi. Vaiana ja Maui pääsevät Te Fitille, mutta sydänkiven palauttaminen on lähes mahdotonta laavahirviö Te Kan takia. Mauin koukku hajoaa taistelussa ja hän lähtee jättäen Vaianan yksin avomerelle. Vaiana pyytää merta valitsemaan jonkun toisen palauttamaan sydämen. Vaiana suree epäonnistumistaan, kunnes isoäiti Talan henki saapuu paikalle ja kertoo, että Vaianan ei pitäisi luovuttaa, kun hän on kerran päässyt jo näin pitkälle. Laulun aikana Vaiana tajuaa kuka hän todella on ja sukeltaa merenpohjaan hakemaan sydäntä ja lähtee palauttamaan sitä. Pidän tässä laulussa siitä, että ensiksi rohkaisija lauloi oman osuutensa ja sitten rohkaisua tarvitseva hahmo lauloi laulun loppuun. Vaiana ei kuulu suosikkielokuviini, joten olen yllättynyt siitä, että tämä laulu pääsi listan ykköseksi.

Siinä olivat siis minun kymmenen suosikkiani Disneyn rohkaisulauluista. Kertokaa kommenteissa omia suosikeitanne Disneyn rohkaisulauluista. Kertokaa myös mitä mieltä olitte tästä top-listasta, niin tiedän kannattaako minun tehdä lisää top-listoja.


2 kommenttia:

  1. Ihana idea TOP-listaan!!! Hienoja lauluja olit listallesi valinnut. Itsellänikin listan kärkipäässä komeilisi I am Moana - laulu on suorastaan kylmiä väreitä aiheuttava. Suurin osa listasi lauluista oli sellaisia, joita en ole itse ennen kuullut. En ole katsonut Sofia the First tai Elena of Avalor - ohjelmia. Pitäisi ehkä katsoa? Ehkä Disney+:n Suomeen rantautumisen myötä ne tulee katsottua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin miettinyt tämän tekemistä jo ennen kun koko blogia oli edes olemassa. Saa nähdä mitä keksin seuraavaan top-listaan.

      Nuo Disneyn tv-sarjojen laulut taitaakin olla niitä "vähemmän tunnettuja" (ainakin omasta mielestäni). Suosittelen todellakin katsomaan nuo ohjelmat. Varsinkin Elena of Avalorin. Se on ihan mahtava. Uskon, että kumpikin ohjelmista tulee löytymään Disney+:lta.

      Poista