Sivut

sunnuntai 26. tammikuuta 2020

Ajatukseni elokuvasta Frozen 2


Frozen kakkosen ensi-ilta oli kuukausi sitten. Olen nähnyt elokuvan jo aikaisemmin ja kävin tänään katsomassa sen toisen kerran. Tässä postauksessa aion kertoa ajatuksiani elokuvasta. Katsoin elokuvan kummallakin kerralla suomenkielisenä, joten tulen arvioimaan myös dubbauksen.

Tämä arvostelu tulee sisältämään spoilereita ja aion kertoa myös loppuratkaisun, joten älä lue pidemmälle jos et ole nähnyt elokuvaa.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat ajalle kolme vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen. Anna ja Elsa elävät Arendellessa onnellista elämää ystäviensä kanssa. Elsan voimat ovat kasvaneet ja sen vuoksi Olaf ei enää tarvitse lumipilveään, joka estää häntä sulamasta. Kristoff suunnittelee kosivansa Annaa ja yrittää löytää sopivan hetken sen tekemiseen. Yllättäen salaperäinen ääni alkaa kutsua Elsaa ja ystävykset lähtevät vaaralliselle matkalle kohti lumottua metsää korjatakseen menneisyyden virheet. Tavoitteena on saada metsän neljä henkeä rauhoittumaan, jotta metsän vangiksi jääneet Pohjolan kansalaiset ja Arendellen sotilaat pääsisivät vapaiksi.

Minusta tämä elokuva oli parempi kuin ensimmäinen, sillä tässä tapahtui paljon enemmän asioita. Suurin osa elokuvan lauluista oli mahtavia, mutta Olafin laulama "Kun oon vanha" tuntui aika turhalta enkä usko, että elokuva olisi muuttunut paljoa jos se olisi otettu pois. Suosikki kappaleeni oli elokuvan loppupuolella kuultava "Saavu jo". Minulle kappale on vähän niin kuin uusi Let it go. Sen perusteella, että Elsan mekko muuttuu kummankin laulun lopussa. "Saavu jo" on erittäin mahtipontinen kappale ja se on tärkeä osa Elsan hahmokehitystä. Laulussa kuultiin myös pätkä elokuvan aloituslaulusta. "Löydän sen" on Annan ja Elsan äidin, Idunan laulama tuutulaulu. Se on perinteinen alkulaulu sillä siinä kerrotaan mitä elokuvassa tulee tapahtumaan. Kappaleessa kerrottiin mm. se että vain toiset voivat kuulla laulun. Laululla tarkoitettiin salaperäistä ääntä, jonka vain Elsa ja tulen henki kuulivat. Ääni kuului viidennelle hengelle, jonka Annan ja Elsan isä Agnar kuuli ennen kuin hänet pelastettiin. Myöhemmin selvisi, että Elsa on itse viides henki ja hänen paikkansa on lumotussa metsässä, minkä vuoksi Annasta tuli Arendellen kuningatar. Minä arvasin heti ensimmäisellä katselukerralla, että Iduna oli se joka pelasti Agnarin. Elokuvassa on paljon hauskoja kohtauksia ja nautin erityisesti Kristoffin kosintayrityksistä. Kristoff vaikutti jotenkin turhalta hahmolta ja minusta tuntui siltä, että hänen ainoa tehtävänsä oli kosia Annaa. Kristoffin soolokappale "Eksynyt oon" ei uponnut minuun ollenkaan, mutta juuri sitä ennen kuultu uusinta versio kappaleesta "Poro ain ihmisen voittaa" oli parempi ja pidin siitä, että Sven alkoi laulaa. Elsan laulama "Tuntemattomaan" oli myös upea ja se oli hyvä alku seikkailulle. Pidin myös sitä ennen kuullusta kuorokappaleesta "Jotkin muutu ei". Ennen kuin elokuvasta oltiin julkaistu edes teaseria, minulla oli siihen liittyen kaksi toivomusta. Ensimmäinen toiveeni oli, että elokuvassa näytettäisiin Annan ja Kristoffin lapset. Heitä ei kuitenkaan nähty ja siksi toivonkin, että Frozenista tehtäisiin vielä kolmas elokuva. Uusi lyhäri olisi myös kiva. Tai vaikka tv-sarja. Toinen toive kuitenkin toteutui ja se oli se, että Annalla olisi oma soolokappale. Tiedän, että ykkösosassa kuultu "Lumiukko tehtäisiinkös?" oli Annan soolokappale, mutta hän oli joka säkeistössä eri ikäinen. Jatko-osassa Annalla on kuitenkin soolokappale "Kuin oikein on". Laulu alkaa surullisissa tunnelmissa, sillä Elsa oli jäätynyt mentyään liian pitkälle, Olaf oli haihtunut ja Kristoff ja Sven olivat... jossain. Laulun aikana Anna onnistuu pääsemään ulos luolasta, johon hän ja Olaf olivat joutuneet aiemmin Elsan lähetettyä heidät turvaan jääveneen kyydissä. Kappale myös aloitti elokuvan lopputaistelun. Suomenkieliset ääninäyttelijät olivat samat kuin ensimmäisessä elokuvassa. Tosin Kristoffin ääninäyttelijänä oli Axl Smithin sijaan Petrus Kähkönen. Myös Anna ja Elsan äidin ääninäyttelijä oli vaihtunut. Ensimmäisessä elokuvassa häntä ääninäytteli Katja Aakkula ja tässä elokuvassa hahmoa dubbasi Suvi Teräsniska. Rooleissaan jatkaneet ääninäyttelijät olivat kehittyneet dubbaamisessa huomattavasti. Äänet sopivat hahmoille hyvin ja minusta on kiva, että äänillä yritetään kuvastaa hahmojen luonteita. Kuten jo aiemmin kerroin, pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä elokuvasta. Tämä oli jännittävämpi kuin edeltäjänsä ja rakastan Annan uutta kampausta. Elokuva saa siis täyden kympin. Sitten vielä yksi kysymys:

Olenko ainoa jonka mielestä Elsa näyttää kauniimmalta hiukset auki?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti