Sivut

maanantai 30. elokuuta 2021

Parhaat elokuvat

Lupasin Ärsyttävimmät Disney hahmot postauksen kommenteissa tekeväni top-listan suosikki Disney elokuvistani, joten ajattelin nyt tehdä sen. 

Teksti sisältää juonipaljastuksia!



10. Kaksin karkuteillä

Tässä elokuvassa pidän eniten animoinnista. Myös juoni ja laulut ovat onnistuneita. Miinuspisteitä elokuva saa suomenkielisestä nimestään ja pääpahiksestaan. Kaksin karkuteillä on todella ajankohtainen elokuva tällaisena aikana. (Jos tiedätte mitä tarkoitan).


9. Vaiana

Olen sanonut jossain vanhassa postauksessa, että Vaiana ei kuulu suosikkielokuviini, mutta siitä on jo aikaa ja mielipiteeni on ehtinyt muuttua. Tässä elokuvassa on paljon positiivisia asioita, kuten todella aidon näköiseksi animoitu meri. Suosikki Disney pahikseni Tamatoa esiintyy tässä elokuvassa.


8. Nalle Puhin elokuva

Minulle tulee Nalle Puh elokuvia katsoessa nostalginen olo, eikä tämä elokuva ole poikkeus. Pidän tästä elokuvasta, sillä siinä on yksi juoni, jossa pysytään koko elokuvan ajan. Miinuksia elokuva saa kirjan ja kertojan vähäisestä esiintyvyydestä.


7. Prinsessa Ruusunen

Prinsessa Ruusunen on suosikkini niistä elokuvista, jotka julkaistiin ennen Walt Disneyn kuolemaa. Tässä elokuvassa parasta on Floran ja Ilomielen riitely liittyen Auroran mekon väriin. Myös laulut ovat onnistuneita. Miinuksia elokuva saa lähinnä päähenkilön vähäisestä ruutuajasta.


6. Tarzan

Olen sanonut pitäväni tässä elokuvassa eniten Tarzanin ja Janen suhteesta. Sen lisäksi pidän myös elokuvan musiikista ja toteutuksesta. Elokuvassa käsitellään kaikki mahdolliset tunteet ilosta suruun. 


5. Nasun Suuri elokuva

Olen tainnut sanoa tämän jo aika monta kertaa, mutta sanon sen vielä uudestaan. Nasun Suuri elokuva oli suosikkini kaikista Disney elokuvista, kun olin lapsi. Nasu on heti Puhin jälkeen suosikkini Puolen hehtaarin metsän asukkaista. Tässä elokuvassa käsitellään syrjintää, sillä Nasua ei oteta mukaan suureen suunnitelmaan, sillä hän on muiden mielestä liian pieni osallistumaan siihen. Elokuvassa näytetään, kun Kengu ja Ruu muuttivat Puolen hehtaarin metsään. Puh, Nasu, Kani ja Tiikeri ovat vakoilemassa kaksikkoa pensaikossa. Toisaalta. Tiikeri saapui Puolen hehtaarin metsään ensimmäisessä Nalle Puh elokuvassa. Silloin Kengu ja Ruu asuivat jo siellä. Tässä elokuvassa Tiikeri asuu Puolen hehtaarin metsässä silloin, kun Kengu ja Ruu ovat muuttamassa sinne. Ketkä siis muuttivat metsään ensimmäisenä? Tiikeri vai Kengu ja Ruu?


4. Big hero 6


Vaikka en olekaan mikään supersankarielokuvien ystävä, niin tämä elokuva upposi minuun täysillä heti ensimmäisen katselukerran jälkeen. Baymax on ehdottomasti paras hahmo tästä elokuvasta. Robotti tuo elokuvaan huumoria, jota elokuvassa ei välttämättä olisi ilman kyseistä hahmoa. Pidän myös siitä, että Hiro käy veljensä Tadashin kuolemaa läpi koko elokuvan ajan eikä vain unohda omaa suruaan. Negatiivista palautetta elokuva saa lähinnä siitä, että se ei ole musikaali. Myös yllätyspahiksesta tulee yksi miinuspiste. Muuten minulla ei ole mitään tätä elokuvaa vastaan.


3. Nalle Puh

Nalle Puh oli ensimmäinen Disney elokuva minkä näin lapsena. Muistan pitäneeni eniten siitä kohdasta, jossa Puh vedetään irti Kanin kolosta. Tässä elokuvassa kirjalla ja kertojalla on isompi rooli, kuin Nalle Puhin elokuvassa. Ainoa huono puoli tässä Nalle Puh elokuvassa on se, ettei siinä ole yhtä tiettyä juonta, jossa pysyttäisiin koko elokuvan ajan.


2. Frozen

Minulle Frozen tulee aina olemaan tärkeä elokuva, sillä juuri tämä elokuva teki minusta Disney-fanin. Olen varmaan sanonut tämänkin asian aika monta kertaa, mutta tästä blogista meinasi alunperin tulla Frozen-blogi. Mikähän tämän blogin nimi olisi, jos olisin pitänyt tämän Frozen-teemaisena? Ilman Frozenia tätä blogia ei siis olisi olemassa. Pidän tässä elokuvassa erityisesti lauluista. Frozen ei kerro romanttisesta rakkaudesta, vaikka suosikki Disney-pariskuntani esiintyykin tässä elokuvassa. Tosin heidän suhteensa ei ole mitenkään merkittävässä roolissa tässä elokuvassa. Huono puoli Frozenissa on se, että siinä esiintyy yllätyspahis. 


1. Frozen 2

Odotin Frozenin jatko-osaa jo ennen, kun siitä edes ilmoitettiin. Kun Disneyn työtiimi kertoi Frozenin jatko-osan olevan tekeillä, aloin miettiä mitä siinä voisi tapahtua. Olen jakanutkin yhden idean täällä blogissa. Tämän elokuvan juoni paljon parempi verrattuna siihen mitä olin itse keksinyt. Elokuvassa on paljon positiivisia asioita lauluista animointiin. Yksi harvoista miinuksista on se, että Anna on tässä elokuvassa todella ärsyttävä. Olafin laulu ei myöskään ole ikinä kiinnostanut minua. Frozen 2 on muuten ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) elokuva, joka on dubattu pohjoissaameksi. 


Mitkä ovat teidän suosikeitanne Disney elokuvista? Voitte kertoa ne kommenteissa.
















keskiviikko 18. elokuuta 2021

Aarre Karénin dubbaamat hahmot

Näyttelijä Aarre Karén menehtyi 8.8.2021 88-vuotiaana. Näyttelemisen lisäksi  Karén tunnettiin myös ääninäyttelijänä ja hän on antanut äänensä muutamille Disney hahmoille. Tässä top-listassa kerron omat suosikkini Aarre Karénin dubbaamista hahmoista Disneyn elokuvissa ja tv-sarjoissa.


5. Kirjakauppias

Viidennelle sijalle on päässyt Kaunotar ja Hirviö elokuvan alussa lyhyen esiintymisen tekevä kirjakauppias, jolta Belle käy lainaamassa kirjan. Tämä hahmo ei esiinny elokuvassa pitkään, mutta  Karén tekee hyvää työtä hahmon dubbaamisessa.


4. Jänö

Karén on dubannut muutamia jäniksiä, joista yksi on Liisa Ihmemaassa elokuvassa esiintyvä Jänö, joka juhlii syntymättömyyspäiviä Hullun Hatuntekijän ja Uneliaan Hiiren kanssa. Aarre Karén onnistuu myös tämän hahmon dubbaamisessa. Myös laulaminen on sujunut hyvin.


3. Professori Porter

Professori Porter esiintyy elokuvassa Tarzan. Olen kertonut joissakin postauksissa pitäväni siitä, että ääninäyttelijät valitaan hahmojen luonteiden perusteella. Se on toiminut Professori Porterin dubbaajan valinnassa. Aarre Karén on täydellinen valinta kyseisen hahmon suomenkieliseksi ääninäyttelijäksi.


2. Taavi Ankka

Lapsena yksi lempiohjelmistani oli Mikki Hiiren kerhotalo, jossa Karén dubbasi professori Taavi Ankkaa, joka auttaa välillä kerhotaloon liittyvissä teknisissä asioissa, kuten kätevien apureiden korjaamisessa. Taavi Ankka on hauska hahmo, mutta hän on välillä vähän hajamielinen. 


1. Kani

Oma suosikkini Aarre Karénin ääninäyttelemistä hahmoista on Kani. Karén dubbasi kyseistä hahmoa viimeisimmän kerran vuonna 2011 julkaistussa Nalle Puhin elokuvassa. Vuonna 2018 julkaistussa Risto Reipas ja Nalle Puh live action elokuvassa Kania dubbasi Pekka Autiovuori, joka ei pääse samalle tasolle Karénin suorituksen kanssa, vaikka onnistuikin ihan hyvin antamaan äänensä Kanille. Aarre Karén on Kanin ainoa ja oikea ääninäyttelijä. 

Mitkä ovat teidän suosikkinne Aarre Karénin dubbaamista hahmoista? Voitte kertoa ne kommenteissa.


R.I.P.  Aarre  Karén (1932-2021)

perjantai 6. elokuuta 2021

Disneyn lumoa 3 vuotta

Disneyn lumoa blogi täyttää tänään 3-vuotta. Postauksia on tällä hetkellä 54  kappaletta (jos tämäkin postaus lasketaan) ja blogilla on yhteensä yhdeksän lukijaa. Blogin 3-vuotispäivän kunniaksi ajattelin kertoa omasta Disney historiastani. Olen lisännyt tähän postaukseen kuvia joistakin Disney aiheisista tavaroistani ja kerron niihin liittyviä muistoja. Kerron tässä postauksessa myös joistakin Disney aiheisista leikeistä, joita olen leikkinyt. Mainitsenpa vielä, että ne asiat, mistä aion kertoa tapahtuivat ennen, kun perustin tämän blogin. Olen varmaan kertonut joistakin asioista jo aikaisemmin, mutta kerron ne nyt uudestaan.

Tämä teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia muutamista Disney elokuvista, mutta loppuratkaisut eivät selviä tässä postauksessa.

Ensimmäinen Disney elokuva minkä näin oli Nalle Puh. Olin myös ihastunut elokuvan päähenkilöön.
Nalle Puh elokuvista (ja samalla kaikista Disney elokuvista) suosikkini oli Nasun Suuri elokuva. Kerran osasin kyseisen elokuvan ulkoa sana sanalta ja leikin sen tapahtumia Nalle Puh pehmoleluillani, joista nykyään on tallessa vain yläpuolella olevassa kuvassa näkyvä Ihaa. Elokuvan lopussa on kohtaus, jossa Nasun leikekirjasta irtoaa sivuja ja kirja putoaa puroon. Aluksi olin kuvitellut leikekirjan, mutta kerran halusin ottaa oikean kirjan mukaan leikkiini. Tein siis niin, että otin siskoni kirjan (ei ollut koulukirja) ja revin sivuja siitä. Sivut teipattiin myöhemmin takaisin kirjaan.

Kerran minulta oli irronnut maitohammas ja laitoin sen tyynyni alle hammaskeijua varten. Seuraavana aamuna tyynyn alta löytyikin Nalle Puh dvd. Olin tämän tapahtuessa n. 5-vuotias.

Vuonna 2008 olin äitini, yhden kaverini ja hänen äitinsä kanssa katsomassa Disney Liven Nalle Puh esitystä. Siellä oli myytävänä Nalle Puh pehmoleluja, joista minulle ostettiin Kengu ja Ruu.

Kun olin 6-7 vuotias ja olimme Silja Line risteilyllä, niin minä ja toinen siskoni saimme sieltä Ihaa ja Tiikeri pehmolelut. En muista kumpi pehmolelu ostettiin minulle ja kumpi siskolleni.
Pixar elokuvista ensimmäinen minkä näin oli Nemoa etsimässä. 

En muista mistä tämä dvd on tullut meille, sillä olin sen tapahtuessa niin nuori, etten muista siitä mitään.
Ensimmäinen Disney elokuva minkä näin teatterissa oli Toy Story 3.

Muita elokuvia, joita katsoin useasti olivat Basil Hiiri, Aristokatit, Räyhä Ralf, Monsterit Oy, Nalle Puh ja Möhköfantti, Ansa vanhemmille ja Maija Poppanen.

Olen katsonut myös joitakin Disneyn tekemiä televisiosarjoja. Ohjelmat, joita katsoin olivat Nalle Puhin uudet seikkailut, Jojon sirkus, Mikki Hiiren kerhotalo, sekä Ystäväni Tiikeri ja Nalle Puh.

Meillä oli myös muutamia Disney kirjoja. Niihin kirjoihin kuului Leijonakuningas, Bambi ja Metsän Ruhtinas, sekä kaksi Dumbo kirjaa.

Elokuussa 2012 yksi luokkakaverini kutsui koko luokan elokuvasynttäreilleen, joilla katsoimme Urhean. Sain dvd:n joululahjaksi samana vuonna.

Vuosina 2013-2014 meillä oli Disney Channel, Disney XD ja Disney Junior. Aluksi minua ei kiinnostanut katsoa mitään ohjelmia noilta kanavilta. Minua ärsytti, kun siskoni katsoi melkein koko ajan jotain ohjelmia niiltä kanavilta. Kerran piilotin kaukosäätimet, jotta siskoni ei voisi katsoa ohjelmia kyseisiltä kanavilta.  (Tosin hän katsoi vain Disney Channelia ja Disney XD:tä, mutta minä katsoin noiden kanavien lisäksi myös Disney Junioria). Kaukosäätimet löydettiin myöhemmin. Tuosta ei mennyt kauaa, kun aloin itsekin katsoa ohjelmia noilta kanavilta. Istuin melkein koko ajan telkkarin ääressä seuraamassa kyseisiä kanavia ja välillä ne tärkeät asiat (kuten koulutehtävät) meinasivat unohtua.

Ohjelmat, joita katsoin niiltä kanavilta olivat Onnea matkaan Charlie, Jessie, Hannah Montana, Zackin ja Codyn viiden tähden elämää, Shake it Up, Dog with a Blog, Finias ja Ferb, Pikku Einsteinit, Jake ja Mikämikämaan merirosvot, Austin & Ally, ANT (Aikaistetut Nuoret Taiturit) ja Sofia Ensimmäinen.

Kesällä 2014 olimme muuttamassa ja kävin vanhempieni kanssa ostoksilla siihen liittyvien asioiden takia. Olin jo jonkin aikaa halunnut nähdä edellisen vuoden lopulla ilmestyneen Frozenin. Löysin elokuvan dvd-version kaupasta ja me ostimme sen. Syvempi innostukseni Disneytä kohtaan alkoi tuon tapahtuman myötä. Kyseinen dvd on sittemmin annettu pois, mutta sain yhtenä jouluna lahjaksi ylemmässä kuvassa näkyvän Frozenin sing-along version. 

Vuonna 2015 minä ja äitini kävimme ensimmäistä kertaa Disney on Ice tapahtumassa, johon olin saanut liput joululahjaksi. Ostimme sieltä yläkuvassa näkyvän Frozen mukin.

Kun ostimme mukin, niin siinä oli jotain jäähilejuomaa, joka ei ollut kauhean hyvää. Tällä hetkellä muki on meidän kesämökillämme, jossa molemmat kuvat on otettu.

Olemme sitten käyneet tapahtumassa joka vuosi. Viimeisimmän kerran kävimme siellä tammikuussa 2020. Kirjoitin siitä myös arvostelun. Emme olleet Disney on Ice:ssa tänä vuonna, sillä se oli peruttu koronan takia. (Tai niin minä ainakin uskon).

Aloin miettiä Disney blogin perustamista yläasteella. Alunperin blogin piti olla Frozen blogi, mutta myöhemmin halusin kuitenkin laajentaa aihepiiriä.

Kesällä 2017 olimme lomalla Kroatiassa. Olimme yhtenä päivänä rannalla. Minulla oli rantapallo, jonka kuvittelin olevan Heihei-kukko ja minä olin Vaiana. Leikin Vaiana elokuvasta sitä kohtausta, jossa Heihei putoaa Vaianan veneen kyydistä ja meinaa ajelehtia kauemmas merelle. Leikki meni siis niin, että uin rantapallon kanssa jonkin matkaa. Jossain vaiheessa päästin pallosta irti ja työnsin sen kauemmas itsestäni. Lähdin sitten uimaan kohti palloa ja otin sen taas itselleni. Sain tuossa kuvassa näkyvän Vaiana dvd:n rippilahjaksi samana kesänä.

Ostin tämän Frozen tyynyn BR-lelukaupasta vuonna 2017. Minulle tämä tyyny oli aina koristetyyny. Sitä ei saanut käyttää, kuten tavallista tyynyä. Minulla oli tyynyn ostamispäivästä alkaen vaihe, jossa nukuin tyynyni kanssa niin, että laitoin sen sänkyni päätyyn (siihen päätyyn, missä minun pääni on silloin kun nukun) nojaamaan seinää vasten. Nukahdin aina niin, että katsoin tyynyä. Tuo nukahtamisrutiini loppui pari kuukautta ennen, kun perustin tämän blogin. Tällä hetkellä tyyny on kirjahyllyni päällä, jossa myös Ihaa-pehmolelu on.

Siinä oli siis minun Disney historiani. Voitte kertoa kommenteissa omia Disney muistojanne. 

Kysyn tässä lopussa vielä yhden kysymyksen. Olen julkaissut täällä blogissa hahmoesittelyt Elsasta ja Olafista. Olen lisännyt niihin hahmojen englannin- ja suomenkieliset ääninäyttelijät ja myös näyttelijät. Sitten se kysymys. Haluaisitteko, että lisään Elsan ja Olafin esittelyihin myös hahmojen saamenkieliset ääninäyttelijät?