Sivut

maanantai 10. lokakuuta 2022

Hahmoesittely: Nala


Nala esiintyy elokuvassa Leijonakuningas, sen kahdessa jatko-osassa, live actionissa ja Leijonakaarti sarjassa. Hän on Leijonakuninkaan päähenkilön Simban paras ystävä.

Nala nähtiin ensimmäisen kerran, kun Simba kertoi hänelle jännittävästä paikasta, josta oli kuullut. Nalan äiti Sarafina ja Simban äiti Sarabi antoivat heille luvan lähteä sinne sillä ehdolla, että Zazu tulisi heidän mukaansa. Matkan aikana Simba paljasti heidän olevan matkalla elefanttien hautausmaalle eikä juottopaikalle, kuten oli aiemmin väittänyt. Eksytettyään Zazun leijonat pääsivät perille kohteeseensa, mistä Zazu kuitenkin löysi heidät. Jouduttuaan hyeenojen jahtaamaksi Mufasa tuli pelastamaan heidät ja käski Zazua viemään Nalan kotiinsa, jotta voisi puhua kahdestaan Simban kanssa. Nala nähtiin myöhemmin, kun Scar väitti kaikille, että Simba ja Mufasa olisivat molemmat kuolleet ja julisti itsensä Jylhämaan uudeksi kuninkaaksi. Vuosien kuluttua aikuiseksi kasvanut Nala tapasi Simban uudestaan Jylhämaan ulkopuolella. Hän yritti saada Simban palaamaan takaisin ja lunastamaan paikkansa kuninkaana, mutta Simba ei suostunut siihen. Myöhemmin Rafiki kävi kertomassa Nalalle, Timonille ja Pumballe, että Simba oli palannut Jylhämaahan haastamaan Scarin. Lopputaistelun jälkeen Simbasta ja Nalasta on tullut Jylhämaan hallitsijoita.

Jylhäkallion ylpeys elokuvassa pääosassa on Simban ja Nalan tytär Kiara, joka ystävystyy ulkolaisten joukkoon kuuluvan Kovun kanssa. Simba ei nähnyt Kovussa mitään hyvää, sillä tämä kuuluu Scarin joukkoihin, mutta Nala uskoi, että Kovusta voisi tulla yksi heistä. Elokuvan lopussa Simba hyväksyi Kovun ja muut ulkolaiset osaksi omaa laumaansa.

Kolmannessa elokuvassa Nalalla on vain pieni rooli. Leijonakuninkaan live action versiossa päästään näkemään, kun Nala lähti pois Jylhämaasta. Leijonakaarti tv-sarjassa Simban ja Nalan nuorempi pentu Kion nimetään uuden Leijonakaartin johtajaksi.

Nala on minun mielestäni ihan ok hahmo. Hän ei kuulu inhokkihahmoihini, mutta ei myöskään lempihahmoihini. Paras kohta, jossa Nala esiintyy on Tunnetko jo rakkauden laulu.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Niketa Calame (1994, lapsena, dialogi)   Laura Williams (1994, lapsena, laulu)   Moira Kelly (elokuvat, aikuisena, dialogi)   Sally Dworsky (aikuisena, laulu)   Vanessa Marshall (videopelit)   Gabrielle Union (Leijonakaarti)   Shahadi Wright Joseph (2019, lapsena)   Beyoncé Knowles-Carter (2019, aikuisena)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Meri Holopainen (1994, lapsena)   Annimaria Rinne (1994-2004, aikuisena)   Katja Aakkula (Leijonakaarti)   Mirella Roininen (2019, lapsena)   Paula Vesala (2019, aikuisena)
Näyttelijä: Kajuana Shuford (musikaali, lapsena)   Heather Headley (musikaali, aikuisena)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti