Sivut

sunnuntai 26. maaliskuuta 2023

Parhaat robotit

Minulla on ollut mielessä, että voisin tehdä top-listan Disneyn roboteista, joten tässä se nyt on. Disney- ja Pixar-elokuvissa ei esiinny kovinkaan paljon robotteja, joten olen huomioinut listauksessa myös Disneyn tv-sarjat.



Teksti sisältää juonipaljastuksia



10. EVA

Wall-E elokuvassa esiintyvä robotti nimeltä EVA ei kuulu arvostetuimpien Disney-hahmojen joukkoon, mikä on yksi syy siihen, miksi hän on tässä listauksessa viimeisenä. Pidän Wall-en ja EVAn suhteen kehittymisestä, vaikka EVA kiinnostui Wall-Esta vasta silloin kun oli jo liian myöhäistä. Onneksi heille kävi kuitenkin hyvin.


9. Pikku Yama

Big hero 6 elokuvan alussa esiintyvä Yama haastaa ihmisiä bottitaisteluihin San Fransokyon pimeällä kujalla. Yama on voittanut kaikki bottitaistelut, joihin on osallistunut robottinsa Pikku Yaman kanssa. Robotti vaikuttaa voittamattomalta, mutta eräänä iltana se saa yllättävän haastajan.


8. Zurg

Toy Story 2 elokuvassa ensiesiintymisensä tekevä Zurg on saanut vaikutteita Darth Waderilta ja elokuvassa nähdäänkin viittaus Star warsiin. Zurg esiintyy elokuvassa vain muutamassa kohdassa, mutta hänen taustoihinsa syvennytään paremmin Lightyear elokuvassa. Hän on kyseisessä elokuvassa hermoja koetteleva hahmo, joten Zurgin paras esiintyminen nähdään elokuvassa Toy Story 2.


7. B. E. N

B. E. N. (Bio-Elektroninen Navigaattori) esiintyy elokuvassa Aarreplaneetta. Hän on viettänyt monta vuotta yksin Aarreplaneetalla, johon John Silver saapuu miehistönsä kanssa. Olen nähnyt Aarreplaneetan vain kerran, joten B. E. N. ei ole jäänyt mieleeni eikä hän ole muutenkaan kovinkaan muistettava hahmo. 


6. Norm

Norm esiintyy Disneyn tv-sarjassa Finias ja Ferb. Hän on tohtori Heinz Tollontyön rakentama robotti, jota hän käyttää apuna ilkeisiin suunnitelmiinsa, joihin kuuluu tohtorin vihollisen Nokkaeläin Perryn tuhoaminen. En ole katsonut Finias ja Ferb sarjaa moneen vuoteen, mutta muistan kyllä pitäneeni Normista, sillä hän tuo sarjaan jonkin verran hauskoja hetkiä.


5. Touhotin

Touhotin esiintyy tv-sarjassa Mikki Hiiren kerhotalo. Touhotin tuo Mikki Hiirelle ja hänen ystävilleen mikittimiä, jotka Mikki on kerännyt mikkikojeella jokaisen jakson alussa. Mikittimiä on aina kolmesta viiteen ja yksi niistä on aina mysteerimikitin. Mikki Hiiren kerhotalo oli lapsena yksi lempiohjelmistani ja pidin siitä laulusta, mitä Mikki lauloi kerätessään mikittimiä.


4. Megabotti

Hiro Hamada on nero, joka valmistui lukiosta jo 13-vuotiaana. Sen jälkeen Hiro on käyttänyt vapaa-aikansa osallistumalla pimeillä kujilla järjestettäviin bottitaisteluihin rakentamallaan megabotilla. Megabotti vaikuttaa heikolta, mutta Hiro on asentanut bottiinsa ominaisuuden, joka tekee siitä isomman vastustajan muille roboteille. Vaikka megabotti esiintyy elokuvassa vain vähän aikaa, niin se on silti tärkeässä roolissa, sillä Hiro sai megabotista idean mikrobottien rakentamiseen.


3. Sox

Lightyear elokuvassa esiintyvä robottikissa Sox tuo elokuvaan paljon hauskoja hetkiä. Soxilla on tärkeä rooli siltä osalta, että hän auttaa Buzzia selvitymään kaksosparadoxista, sillä hänen neljän minuutin testilentonsa aikana T'kani Primella on kulunut neljä vuotta. Lightyear ei kuulu suosikkielokuviini eivätkä hahmot ole muistettavia, mutta Sox jää helposti mieleen ja on suosikkihahmoni kyseisestä elokuvasta.


2. Wall-E

Nimikkoelokuvassaan esiintyvä Wall-E robotti on erittäin inhimmillinen robotiksi, sillä hänen tunnetilansa tuodaan hienosti esille. Wall-En tunteita korostetaan erityisesti silloin, kun hän ihastuu EVA nimiseen robottiin. Olen iloinen siitä, että nämä robotit päätyivät yhteen elokuvan lopussa, vaikka se tavoite vaikuttikin aluksi mahdottomalta.


1. Baymax

Big hero 6 elokuvassa esiintyvä Baymax on Hiron isoveljen Tadashin rakentama hoitajarobotti. Tadashin kuoltua Hiro asensi Baymaxiin taistelukortin, minkä avulla robotti osaa karatea. Baymax näyttää erittäin sympaattiselta (myös haarniskan kanssa) ja ainakin minä toivoisin, että hän olisi olemassa oikeassa elämässä. Baymaxin ansiosta elokuvan huumori uppoaa minuun erittäin syvälle ja hahmo on muutenkin hienosti toimiva.


Siinä oli siis minun top-listani Disneyn roboteista. Sanoin jossain postauksessa, että top-listoja tulisi keväällä tämän lisäksi kaksi kappaletta, mutta niitä onkin tulossa enemmän. Seuraavaksi olisi tulossa Nostalgia-sarjaan liittyvä top-lista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti