Sivut

perjantai 16. kesäkuuta 2023

Toive suomeksi

 Minun oli tarkoitus julkaista seuraava postaus vasta ensi viikolla, mutta näin youtubessa äsken jotain, mistä minun on ihan pakko kertoa täällä. Marraskuussa ensi-iltansa saavasta Toive elokuvasta julkaistiin tänään suomenkielinen teaser. 

Olen yllättynyt siitä, että tämä julkaistiin jo nyt, sillä elokuvan ensi-illan ajankohdan perusteella olin ajatellut, että suomenkielinen teaser julkaistaisiin vasta elokuussa. Toisaalta onhan Eliostakin jo julkaistu suomenkielinen traileri, vaikka kyseinen elokuva saa ensi-iltansa vasta vuonna 2024.

Palataan nyt kuitenkin Toiveeseen. Tähän kohtaan kerron erään hauskan faktan, joka liittyy osittain tähän elokuvaan. Aina kun käyn elokuvateatterissa katsomassa jotain animaatiota tai suomeksi dubattua live action elokuvaa, niin en ikinä halua tietää hahmojen suomenkielisiä ääninäyttelijöitä ennen kun menen katsomaan elokuvaa. Yritän siis arvata elokuvaa katsoessani kuka ääninäyttelee ketäkin hahmoa. Katson ääninäyttelijöiden nimet netistä sen jälkeen, kun olen nähnyt elokuvan ja kirjoitan ne, sekä omat arvaukseni muistikirjaani, jonka ensimmäiselle sivulle olen kirjoittanut animaatioiden ääninäyttelijöiden arvaukset ja oikeat vastaukset. Pitäisiköhän minun muuttaa tuo teksti siitä kirjasta, sillä siellä on siis myös live actionien suomidubbaajia. Aloitin tämän ääninäyttelijöiden arvailun vuonna 2018 ja Ihmeperhe 2 oli ensimmäinen elokuva, jossa tein sen. Arvasin ääninäyttelijöitä myös Punaisessa, vaikka se julkaistiinkin suoraan Disney+:saan. Mitä osaan tässä vaiheessa sanoa Toiveen suomidubbaajista, niin kuningas Magnificoa ääninäyttelee Jarmo Koski ja Ashan ääninäyttelijä on joko Amy Burgess tai Ulriikka Heikinheimo. Tosin nyt kun tarkemmin mietin, niin kyllä se taitaa olla Ulriikka, sillä kuulin Ashan äänessä jonkin verran Luisaa. Yksi arvauksistani on Mimosa Willamo, sillä kuulin myös hänen ääntään Ashan äänessä. Valentinon ääninäyttelijänä on ilmeisesti Petri Hanttu. Toiveen suomenkieliset ääninäyttelijät löytyvät wikipediasta ja voitte käydä katsomassa ne sieltä, jos haluatte, kunhan ette vain kerro niitä minulle. 

Viikonloppuna blogiin ei ilmesty uusia postauksia, mutta aloin tänään suunnitella uutta top-listaa, jonka olisi tarkoitus ilmestyä ensi viikon alussa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti