Sivut

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Euroviisuedustajien Disney-roolit

Lupasin edellisessä postauksessa tekeväni Euroviisuihin liittyvän postauksen, joten tässä se nyt on. Kuten otsikossa lukee, niin tässä postauksessa kerrotaan Euroviisuedustajista, jotka ovat ääninäytelleet Disney-elokuvissa ja -sarjoissa. Olen laittanut jokaiseen kohtaan videon Euroviisuesityksestä, sekä hahmosta, jota kyseinen Euroviisuedustaja on ääninäytellyt. Mennäänpä sitten suoraan asiaan.




Björn Skifs


Björn Skifs on toiminut Ruotsin Euroviisuedustajana kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran vuonna 1978 kappaleella Det blir alltid värre framåt natten sijoittuen neljänneksitoista. Toisen kerran Björn Skifs edusti Ruotsia vuonna 1981 kappaleella Fångad i en dröm ja sijoittui kymmenenneksi. Björn Skifsin Disney-rooleihin kuuluvat Toy Story -elokuvasarjassa esiintyvä Woody, ja lisäksi hän esitti Karhuveljeni Koda -elokuvan laulut.







Aram MP3


Aram MP3 (oikealta nimeltään Aram Sargsyan) edusti Armeniaa vuoden 2014 Euroviisuissa kappaleella Not alone ja sijoittui neljänneksi. Hän ääninäytteli aikuista Simbaa Leijonakuninkaan armeniankielisessä versiossa.






Ágústa Eva Erlendsdóttir


Ágústa Eva Erlendsdóttirin hahmo Silvia Night edusti Islantia vuoden 2006 Euroviisuissa kappaleella Congratulations, mutta ei selviytynyt kilpailun finaaliin. Erlendsdóttirin Disney-rooleihin kuuluvat Elsa ja Tähkäpää.






Rita


Rita (oikealta nimeltään Rita Yahan-Farouz) edusti Israelia vuoden 1990 Euroviisuissa kappaleella Shara Barkhovot ja sijoittui sijalle 18. Rita ääninäytteli nimiroolin Pocahontasin hepreankielisessä versiossa. 





Sertab Erener


Sertab Erener edusti Turkkia vuoden 2003 Euroviisuissa kappaleella Everyway that I can, ja vei koko kilpailun voiton. Hänen Disney-roolinsa on Notre Damen kellonsoittaja elokuvassa esiintyvä Esmeralda






Simone de Oliveira


Simone de Oliveira on edustanut Portugalia Euroviisuissa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran vuonna 1965 kappaleella Sol de inverno sijoittuen kolmanneksitoista ja toisen kerran vuonna 1969 kappaleella Desfolhada portuguesa sijoittuen viidenneksitoista. Simone de Oliveira ääninäytteli Ziraa elokuvassa Leijonakuningas 2 Jylhäkallion ylpeys.





Nina Morato


Nina Morato (oikealta nimeltään Stéphanie Morato) sijoittui seitsemänneksi edustaessaan Ranskaa vuoden 1994 Euroviisuissa kappaleella Je suis un vai garçon. Morato ääninäytteli Sallyn roolin elokuvassa Painajainen ennen joulua.






Raphael Gualazzi


Raphael Gualazzi edusti Italiaa vuoden 2011 Euroviisuissa kappaleella Madness of love ja päätyi toiselle sijalle. Gualazzi ääninäyttelee Tamatoaa Vaianan italiankielisessä versiossa.




Fredi


Matti "Fredi" Siitonen edusti Suomea Euroviisuissa kahdesti. Ensimmäisen kerran vuonna 1967 kappaleella Varjoon - suojaan sijoittuen kahdenneksitoista, ja toisen kerran vuonna 1976 kappaleella Pump pump sijoittuen yhdenneksotoista. Siitonen ääninäytteli Arkkidiakonin roolin elokuvassa Notre Damen kellonsoittaja




Louis Neefs


Louis Neefs edusti Belgiaa Euroviisuissa kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran vuonna 1967 kappaleella Ik heb zorgen jakaen seitsemännen sijoituksen Saksan kanssa. Toisen kerran Louis Neefrs osallistui Euroviisuihin vuonna 1969 kappaleella Jennifer Jennings ja jakoi silloin seitsemännen sijoituksen Irlannin kanssa. Neefs oli Thomas O'Malleyn hollanninkielinen ääninäyttelijä Aristokattien vuoden 1980 dubbauksessa.





Masha Katz


Marija "Masha" Katz edusti Venäjään vuoden 1994 taiteilijanimellä Judif. Hänen edustuskappaleensa Vetšnyi strannik sijoittui kilpailussa yhdeksänneksi. Katz ääninäytteli Gothelia elokuvassa Kaksin karkuteillä.





Hersjana Matmuja


Herjana Matmuja edusti Albaniaa vuoden 2014 Euroviisuissa kappaleella One night's anger, mutta ei päässyt finaaliin. Matmuja toimi Melodyn lauluäänenä elokuvassa Pieni merenneito 2.





Merethe Trøan


Merethe Trøan edusti Norjaa vuoden 1992 Euroviisuissa kappaleella Visjoner päätyen kilpailussa sijalle 18. Trøan ääninäytteli Belleä elokuvassa Kaunotar ja Hirviö.






Roger Cicero


Roger Cicero edusti Saksaa vuoden 2007 Euroviisuissa kappaleella Frauen regier'n die Welt ja sijoittui yhdeksänneksitoista. Cicero ääninäytteli Naveenia elokuvassa Prinsessa ja sammakko.





Bjørn Tidmand


Bjørn Tidmand edusti Tanskaa vuoden 1964 Euroviisuissa kappaleella Sanger om dig sijoittuen yhdeksänneksi. Tidamand ääninäytteli Pinocchiossa Samu Sirkan roolin.



Siinä oli siis Euroviisuedustajien äänirooleja Disney-elokuvissa. Tulen varmaan tekemään tästä toisen osan, sillä tässä ei todellakaan ollut kaikkia. Sitä en osaa sanoa, että milloin se toinen osa ilmestyisi, mutta luulen, että saan sen julkaistua ennen ranking-listaa.

Kerron tähän loppuun vielä yhdestä asiasta, mitä en muistanut mainita edellisessä postauksessa. Kuten ehkä jo tiesittekin, niin Disney+ suoratoisto palveluun ilman teatterilevitystä lisätyt Pixar-elokuvat Soul, Luca ja Punainen esitetään kevään aikana elokuvateattereissa. Kirjoitan Soulista ja Lucasta arvostelut sitten kun olen käynyt katsomassa ne. Punaisesta kirjoitin arvostelun muutama vuosi sitten, mutta käyn todennäköisesti katsomassa myös sen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti