Musiikinopettajana työskentelevä Joe Gardner saa elämänsä tilaisuuden, kun kuulee, että pääsee esiintymään Dorothea Williamsin ja tämän jazz-yhtyeen kanssa. Joen intoillessa tilaisuudestaan puhelimessa, hän putoaa kaivoon ja on vähällä kuolla. Joe onnistui kuitenkin välttämään tuonpuoleiseen joutumisen, ja löytääkin itsensä esipuoleisesta, missä sielujen elämä vasta alkaa. Esipuoleisessa Joe tapaa maapalloa välttelevän ja elämää halveksivan sielun nimeltä 22, jonka kanssa Joe tekee sopimuksen. Joe auttaa 22:ta saamaan maaluvan, jolla Joe pääsee jatkamaan elämäänsä.
Soulin päähenkilönä toimii koulussa musiikinopettajana työskentelevä Joe Gardner. Jazzin opettaminen kouluikäisille on maistunut puulta jo pidemmän aikaa, joten siksi Joe haluaisi päästä käyttämään musiikillisia lahjojaan ihan kunnolla. Joe on omistanut koko elämänsä musiikille ja pitää sitä oman elämänsä tarkoituksena. Siksi hänellä on vaikeuksia keskittyä myös muuhunkin kuin musiikkiin. Joen kehityskaari toimii elokuvassa hienosti muutamista "takapakeista" huolimatta.
Esipuoleisessa päästään näkemään Jerryt, jotka inspiroivat syntymättömiä sieluja, ja antavat näille luonteet. Terry pitää lukua tuonpuoleiseen siirtyvistä sieluista ja toimii Soulissa eräänlaisena pahiksentapaisena, vaikkei tässä elokuvassa olekaan varsinaista pahista. Esipuoleinen on toteutettu minun mielestäni hienosti ja pidän siitä, millä tavalla kaikki siellä olevat asiat on näytetty elokuvassa.
Terryn ja Jerryjen lisäksi esipuoleisessa "elävät" myös sielut, joista suurimman roolin saa 22, joka on ollut esipuoleisessa aika kauan. 22 tekee kaikkensa, jotta ei saisi maalupaa, joka on pääsylippu elämiseen. Joe ja 22 ovat hienosti toimiva kaksikko, jonka seikkailua seuraa enemmän kuin mielellään. Pidän kummankin hahmon kehityskaarista, mutta 22 kehittyy minun mielestäni paremmin, sillä hänen muuttuva suhtautumisensa elämiseen on mielenkiintoista seurattavaa koko elokuvan ajan.
Muina sivuhahmoina elokuvassa nähdään Joen äiti Libba, tämän työkaverit Lulu ja Melba, Joen parturina työskentelevä ystävä Dez, Dorothea Williams, Joen oppilas Connie, sekä Joeta ja 22:ta auttava Kuutuuli. Sivuhahmot toimivat elokuvassa hyvin ja heillä kaikilla on enemmän tai vähemmän tärkeä rooli tarinan etenemisen kannalta. Mainittujen hahmojen lisäksi Soulin sivuhahmoihin kuuluu myös kissa, jolla on tässä elokuvassa aika erikoinen rooli.
Soul on lastenelokuvaksi yllättävän syvällinen ja kysymyksiä jättävä. Suurin osa kysymyksistä liittyy osittain avoimeksi jäävään loppuratkaisuun, mutta elokuvasta herää kysymyksiä myös muiden asioiden osalta, kuten siitä, mikä elämän oikea tarkoitus on, ja miten jokainen onnistuu löytämään oman kutsumuksensa? Ilman kysymyksiäkin Soul saa katsojansa ajattelemaan asioita syvällisemmällä tavalla. En ole varma onko se parasta tässä elokuvassa, mutta ainakin se on syy siihen, miksi tämän katsoo aina mielellään uudestaan.
Yhteenvetona sanonkin siis, että Soul sopii katsottavaksi silloin, kun haluaa nähdä, jonkun vähän vakavamman elokuva, mutta ei kuitenkaan mitään liian vakavaa. Kokonaisuutena elokuva toimii hyvin, muutamista avoimeksi jätetyistä asioista ja parista enemmän tai vähemmän hermoja koettelevasta hahmosta huolimatta. Soulin huumori kuuluu Pixar-huumorin parhaimmistoon ja erityisesti yksi käänne saa aikaan kaikenlaisia koomisia tilanteita. Jos Soul on sinulta vielä näkemättä, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan tämän elokuvan.
Kommenteissa saa kertoa omia mietteitään liittyen tähän elokuvaan.
Pixarin Luca-elokuva esitetään teattereissa toukokuussa. Menen katsomaan sitä silloin, ja kirjoitan siitä myös arvostelun. Tämä postaus jää maaliskuun viimeiseksi postaukseksi, joten tapaamme seuraavan kerran huhtikuun puolella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti