Sivut

maanantai 12. elokuuta 2024

Hahmoesittely: Liisa


Liisa (englanniksi Alice) esiintyy elokuvassa Liisa Ihmemaassa, sen live action -versiossa, elokuvassa Liisan seikkailut peilimaassa ja lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio. Hän on Liisa Ihmemaassa -elokuvien päähenkilö. 

Liisa nähtiin ensimmäisen kerran Liisa Ihmemaassa -animaation alussa. Liisa istui puussa, kun hänen siskonsa luki kirjaa puun juurella. Liisa ei kuitenkaan kuunnellut siskonsa lukemista, vaan kuvitteli millainen hänen oma haavemaailmansa voisi olla. Yhtäkkiä Liisa näkee Pekka Kanin, joka juoksee kello kädessään johonkin ja sanoo olevansa myöhässä. Liisa seuraa kania ja putoaa aukosta pienen oven lähelle. Ennen ovesta astumista Liisa syö keksejä, jotka saavat hänet kasvamaan, ja juo juomaa, joka saa hänet kutistumaan. Kutistunut Liisa päätyy avaimenreiän kautta pienen pullon sisälle ja kelluu pullon sisällä omista kyyneleistään muodostuneessa meressä. Kuivalle maalle päästyään Liisa seuraa kania metsään. Siellä hän kohtaa Tittelityyn ja Tittelitomin, jotka kertovat tarinan Mursusta ja Nikkarista. Myöhemmin Liisa löytää metsän laidalta Pekka-kanin talon ja menee sinne. Talossa Liisa syö taas suurennuskeksin ja kasvaa taloa isommaksi. Liisa jatkaa kanin seuraamista ja tapaa toukan, joka antaa hänelle sienen. Toinen puoli sienestä saa Liisan kasvamaan ja toinen kutistumaan. Lisäksi Liisa tapaa laulavia kukkia ja Irvikissan, joka sanoo, että melkein kaikki ovat hulluja Ihmemaassa. Hetken päästä Liisa tapaa Hatuntekijän, jänön ja uneliaan hiiren, jotka juhlivat syntymättömyyspäiviään. Liisa liittyy heidän seuraansa. Pekka-kani tulee paikalle ja Hatuntekijä huomaa tämän kellon olevan kaksi päivää jäljessä. Lopulta Hatuntekijä onnistuu rikkomaan kellon. Hulluudesta tarpeekseen saanut Liisa lähtee pois ja yrittää päästä takaisin kotiin. Liisa eksyy metsään, mutta Irvikissa opastaa hänet Herttakuningattaren puutarhaan. Siellä Liisa tapaa pelikorttisotilaita ja Herttakuningattaren, joka haastaa Liisan krokettipeliin. Pelin aikana Irvikissa kamppaa kuningattaren, mutta muuttuu taas näkymättömäksi, joten kuningatar syytti Liisaa kamppauksestaan. Herttakuninkaan ehdotuksesta Liisalle pidetään oikeudenkäynti. Todistajiksi saapuvat hiiri, jänö ja Hatuntekijä, jotka järjestävät Herttakuningattarelle syntymättömyyspäiväjuhlat. Lopulta kuningatar määrää Liisan mestattavaksi. Liisa pakenee oven luokse ja näkee avaimenreiästä itsensä nukkumassa puutarhassa. Elokuva päättyy siihen, kun Liisan sisko herättää hänet. 

Live actionissa Liisa on kasvanut 19-vuotiaaksi ja on unohtanut Ihmemaan ja siellä kokemansa asiat. Liisaa kositaan puutarhajuhlissa, mutta hän ei tiedä miten vastaisi siihen. Yhtäkkiä Liisa päätyy taas Ihmemaahan, missä hänen on surmattava Pekoralisti-niminen hirviö friemuntaina, jotta Ihmemaa vapautuisi Punaisen kuningattaren vallasta ja Valkoinen kuningatar voisi jälleen hallita Ihmemaata. Friemuntaina Liisa taistelee Pekoralistia vastaan ja onnistuu surmaamaan sen. Tämän jälkeen Valkoinen kuningatar antaa Liisalle pekoralistin verta sisältävän pullon, jonka avulla hän pääsisi takaisin kotiin. Kotiin palatessaan Liisa kieltäytyy kihlauksesta.

Liisan seikkailut peilimaassa -elokuvassa Liisa on ollut kolme vuotta Kiinassa ja palaa sieltä takaisin Lontooseen. Hän päätyy peilin kautta jälleen Ihmemaahan ja päätyy auttamaan Hatuntekijää.

Lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio juhlitaan 100-vuotta täyttänyttä Disney-yhtiötä. Sen kunniaksi kaikki Disney-hahmot kokoontuvat yhteen ryhmäkuvaa varten. Ennen kuvan ottamista hahmot laulavat laulun Tähti toiveen toteuttaa.

Olen nähnyt Liisa ihmemaassa elokuvan vain kerran, joten minun on vaikeaa sanoa selkeää mielipidettä Liisasta. Pidän kuitenkin hänen laulustaan. 

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Kathryn Beaumont
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Mervi Hiltunen (animaatio)     Saara Aalto (live action)
Näyttelijä: Mia Wasikowska

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti