Sivut

perjantai 16. elokuuta 2024

Parhaat dubbaajat

Kuten olen parissa aikaisemmassa postauksessa maininnutkin, niin tässä postauksessa aiheena ovat suomenkieliset ääninäyttelijät. Tässä postauksessa aion siis kertoa minun omat suosikkini Suomen Disney-dubbaajista. Olen laittanut jokaiseen kohtaan kuvan ääninäyttelijästä ja hahmosta, joka on suosikkini kyseisen ääninäyttelijän dubbaamista hahmoista. Yritin löytää ääninäyttelijöistä mahdollisimman tuoreet kuvat, mutta en ole varma onnistuiko se kaikkien kohdalla. Yhdestä ääninäyttelijästä ei löytynyt ollenkaan kuvia, joten hänen kohdallaan on pelkästään hahmon kuva. Ääninäyttelijät ovat täysin sattumanvaraisessa järjestyksessä.


Pekka Autiovuori

Pekka Autiovuori on dubannut Roope Ankan lisäksi mm. Coco-elokuvassa esiintyvää kirjurimiestä, Mulan-elokuvissa esiintyvää Chien-Pota, Lystikästä Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan toisessa dubbauksessa, sekä Toy Story -elokuvasarjan Herra Perunapäätä.


Jukka Rasila

Minä yllätyin, kun sain tietää, että Jukka Rasila ääninäyttelee Aku Ankkaa. Rasilan ääni on sen verran persoonallinen, että hänet on helppo tunnistaa dubbauksissa. Jukka Rasila on Suomen virallinen Aku Ankan ääni. Aku Ankan lisäksi Rasila on ääninäytellyt mm. Stitchiä Lilo ja Stitch -elokuvissa, Atlantis -elokuvien Myyrää, Slimiä elokuvassa Ötökän elämää, toisessa Toy Story -elokuvassa esiintyvää Wheezyä, Karhuveljeni Koda -elokuvien Taukkia, Wall-E-elokuvan Wall-E:ta, sekä Leijonakaarti-sarjassa Makuuta, Rafikia, Usharia (dialogi-osuuksissa), Goigoita, Makuchaa ja Surakia.


Henri Piispanen

Henri Piispanen ja Windows95Man sijoittuivat tämän vuoden Euroviisuissa sijalle 19 kappaleella No rules. Piispanen tunnetaan mm. Ryhmä Haun Vainun äänenä. Henri Piispasen Disney-rooleihin kuuluvat Hiron lisäksi Riemukas Robinsonin perhe -elokuvan Lauri, Aarreplaneetan nuori Jim Hawkins, Eteenpäin-elokuvan Iikka, sekä Toiveessa esiintyvä Dario.


Jarkko Tamminen

Täydellisen vedätyksen Masked Singer Suomen toisella kaudella tehnyt Jarkko Tamminen on ääninäytellyt Kuzcon lisäksi mm. Herkulesissa itse Herkulesta, Ötökän elämää elokuvan Flikiä, Räyhä Ralfin Karkkikunkkua, sekä Peter Panissa itse Peter Pania ja Lassia. Tamminen on palkittu parhaana Kuzcon äänenä.


Katja Sirkiä

Katja Sirkiän tunnetuin Disney-rooli on Frozen-elokuvien Elsa. Lisäksi Sirkiä on ääninäytellyt mm. Lumottu-elokuvien Nancyä, Kunnon dinosaurus -elokuvassa esiintyvää Myräkkää, Cocossa esiintyvää naisjuontajaa, sekä jotain sivuhahmoja Disney-sarjoissa Jake ja Mikämikämaan merirosvot ja Sofia Ensimmäinen. Ennen kun siirrymme seuraavaan dubbaajaan, niin kerron sellaisen hauskan faktan, että Katjan tytär Neve ääninäytteli 5-vuotiasta Annaa ensimmäisessä Frozenissa.


Maaria Nuoranne

Putouksessa mukana ollut Maaria Nuoranne on ääninäytellyt mm. Raya ja viimeinen lohikäärme -elokuvan Rayaa, Elena ja Avalorin salaisuus -elokuvassa itse Elenaa, Kaunotar ja Hirviö live actionin Belleä, sekä jotain sivuhahmoja Sofia Ensimmäisessä.


Sari Ann Stolt

Pokemonin Ashina tunnettu Sari Ann Stolt on ääninäytellyt Gothelin lisäksi mm. Frozen-elokuvien Bulda-peikkoa, Cocossa esiintyvää Imeldaa, Encantossa esiintyvää Julietaa, sekä jotain sivuhahmoja Disney-sarjoissa Sofia Ensimmäinen ja Avalorin Elena.


Ilkka Villi

Ilkka Villi on ääninäytellyt Nick Wilden lisäksi mm. Sofia Ensimmäisessä esiintyvää Rolandia, Encantossa esiintyvää Agustínia, sekä Räyhä Ralfissa esiintyvää Markowskia.


Yasmine Yamajako

Yasmine Yamajako on ääninäytellyt Vaianan lisäksi Kiira-nimistä merenneitoa Sofia Ensimmäisessä, Kultaa Kaunotar ja Kulkuri live actionissa, sekä Pieni merenneito live actionin Arielia, jota hän esitti Pieni merenneito -musikaalissa.


Tero Koponen

Olafin lisäksi Tero Koponen on ääninäytellyt Sofia Ensimmäisessä esiintyvää Henrik-velhoa, Kaunotar ja Hirviö live actionin Töppöä, jotain sivuhahmoja Ducktalesissa, sekä Pieni merenneito live actionin Sebastiania. Koponen esitti Sebastiania Pieni merenneito -musikaalin 2019 näytöksessä. Lisäksi Tero Koponen on ollut Usharin lauluäänenä Leijonakaarti-sarjassa.


Paavo Kerosuo

Paavo Kerosuo on ääninäytellyt Kenain lisäksi Simbaa, toisessa Ihmeperhe-elokuvassa esiintyvää Voitto Taivalta, aikuista Risto Reipasta elokuvassa Risto Reipas ja Nalle Puh, Kaunotar ja Hirviö live actionin Lumiereä, sekä jotain sivuhahmoja Sofia Ensimmäisessä. Minulle Kerosuo on tullut tunnetuksi Risto Räppääjä -äänikirjojen lukijana.


Antti Pääkkönen


Antti Pääkkönen Suomen virallinen Mikki Hiiren ääni. Pääkkönen on ääninäytellyt niin montaa hahmoa, että niiden kaikkien luettelemiseen menee ikuisuus. Pääkkönen on dubannut mm. Maija Poppasessa esiintyvää Perttua, Timonia Leijonakuninkaan jatko-osissa, Sebastiania Pieni merenneito -elokuvan toisessa dubbauksessa, sekä jatko-osissa, Masi Pallopäätä elokuvissa Monsterit Oy ja Monsterit yliopisto, Toy Story -elokuvien Woodya, Kapteeni Koukkua Disney-sarjassa Jake ja Mikämikämaan merirosvot, Aladdinissa esiintyvää kulkukauppiasta, Hopon Poppoossa esiintyvää PP:tä, Leijonakaarti-sarjan Janjaa, sekä Tittelityytä ja Hatuntekijää elokuvassa Liisa Ihmemaassa.


Seela Sella

Alempi kuva on sneak peek erääseen top-listaan, mitä minun ei toivottavasti tarvitse tehdä vielä ihan lähitulevaisuudessa, mutta ei siitä sen enempää. Seela Sella on ääninäytellyt Yzman lisäksi mm. Mulanin isoäitiä, Ötökän elämää -elokuvan muurahaiskuningatarta, Tuhkimo-elokuvien Lady Tremainea, Soulissa esiintyvää Gereliä, sekä noitaa Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvan kolmannessa dubbauksessa.


Heljä Heikkinen

Meridan lisäksi Heljä Heikkinen on ääninäytellyt Ötökän elämää elokuvan Dotia, Räyhä Ralf -elokuvien Kynttiläpäätä, Risto Reipas ja Nalle Puh -elokuvan Evelyniä, nuorta Vitania elokuvassa Leijonakuningas 2, Tuhkimo live actionin Anastasiaa, Inside out 2 -elokuvassa esiintyvää Kateutta, sekä jotain sivuhahmoja Disney-sarjoissa Sofia Ensimmäinen ja Leijonakaarti.


Maija-Liisa Peuhu

Salatut elämät -sarjan Ulla Taalasmaana tunnettu Maija-Liisa Peuhu on ääninäytellyt Rouva Perunapään lisäksi mm. Liisa Ihmemaassa elokuvassa esiintyvän Liisan siskoa, Peter Pan elokuvassa esiintyvää rouva Kultasta, Urhean noitaa, Ötökän elämää -elokuvan tohtori Floraa, Keisarin uudet kuviot -elokuvan tarjoilijaa, sekä Hiidenpadassa esiintyvää Orgua.


Maria Ylipää

Maria Ylipää on ääninäytellyt Tähkäpään lisäksi mm. Amayaa elokuvassa Toive, Maija Poppasta elokuvassa Maija Poppasen paluu, Portaalia elokuvassa Ihmeperhe 2, sekä Helinä-Keiju -elokuvien Fawnia.


Jarmo Koski

Salatut elämät -sarjan Seppo Taalasmaana tunnettu Jarmo Koski on Suomen virallinen Nalle Puhin ääni. Puhin lisäksi Koski on ääninäytellyt Toy Story -elokuvien Slinkyä, Atlantis -elokuvien Cookieta, Lilo ja Stitch -elokuvien Jumbaa, Frozen-elokuvien Peikkopappaa, sekä Mzingoa, Basia ja Mufasaa Disneyn Leijonakaarti-sarjassa.


Antti L. J. Pääkkönen

Tehdään tähän alkuun selväksi yksi asia. Antti Pääkkönen ja Antti L. J. Pääkkönen EIVÄT OLE sama henkilö. Tiedän, että useimmat (minä mukaan lukien) ovat sekoittaneet heidät, joten siksi sanoin tuon. Antti L. J. Pääkkönen on ääninäytellyt Brunon lisäksi, Herkules elokuvan nuorta Herkulesta (dialogi-osuuksissa), Aarreplaneetan Jim Hawkinsia, Kaunotar ja Kulkuri 2 elokuvan Pepiä, Ducktalesin Tupua ja Cocossa esiintyvää Abelia. Lisäksi L. J. on laulanut Finias ja Ferb -sarjan tunnuskappaleen.


Petri Liski

Petri Liski tunnetaan parhaiten Hessu Hopon ääninäyttelijänä. Lisäksi Liski on ääninäytellyt Pinocchio -elokuvan Rehti Repoa ja Bernand ja Bianca Australiassa -elokuvassa esiintyvää Jakea.


Seera Alexander

Seera Alexander on ääninäytellyt Rileyn lisäksi mm. Frozen-elokuvan 8-vuotiasta Elsaa, Prinsessa ja sammakko -elokuvan lapsi-Charlottea, Urhean lapsi-Meridaa, Kaksin karkuteillä -elokuvan lapsi-Tähkäpäätä, Leijonakaarti-sarjan Jasiria, Avalorin Elena -sarjan Elenaa, sekä Sofia Ensimmäisessä esiintyvää Annea.


Ketkä ovat teidän suosikkinne suomenkielisistä ääninäyttelijöistä? Kertokaa ne kommenteissa. Seuraava postaus on Hahmofaktat-sarjan viides osa. Hahmo, josta kerron faktoja on mukana tässä postauksessa. Voitte yrittää arvata kuka se on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti