Doria etsimässä sai ensi-iltansa kesällä vuonna 2016. Se on jatkoa vuonna 2003 julkaistulle elokuvalle Nemoa etsimässä, joka on ensimmäinen elokuva, jonka arvostelin Nostalgia-sarjassa. Ensimmäisen elokuvan tapahtumista on jatko-osan tapahtuma-aikana kulunut vuosi. Dori on muuttanut asumaan Nemon ja Marlinin naapuriin ja viettää päivänsä osallistumalla Nemon koulupäiviin, kunnes Dorin menneisyys johdattaa ystävykset Kaliforniaan.
Elokuvan päähenkilö on lähimuistinmenetyksestä kärsivä palettivälskärikala nimeltä Dori. Kuten sanoinkin, niin Dori kärsii lähimuistinmenetyksestä, mikä tarkoittaa sitä, että hän unohtaa asiat kirjaimellisesti heti sen jälkeen kun ne ovat tapahtuneet hänelle. Muistamattomuus on aiheuttanut Dorille paljon ongelmia ja sen vuoksi hän joutuikin lapsena eroon vanhemmistaan. Nyt kun lapsuus tuli mainittua, niin elokuvassa nähdään paljon muistoja Dorin lapsuudesta ja hänen vanhemmistaan, joista kerron myöhemmin lisää.
Dorin lisäksi muita tuttuja hahmoja elokuvassa ovat tietenkin vuokkokala Marlin ja hänen poikansa Nemo, sekä Nemon opettaja Herra Rausku ja kaikki muut hänen koulunsa oppilaat, sekä merikilpikonnat, jotka esiintyvät vain yhdessä kohtauksessa. Myös Herra Rauskun rooli on pienempi, mikä johtuu siitä, että hän esiintyy vain elokuvan alussa.
Uusina hahmoina nähdään seitsenlonkeroinen mustekala Hank, maitovalas Bailey, likinäköinen valashai Destiny, Dorin vanhemmat Jenni ja Sauli, Becky-niminen lintu, sekä kaksi merileijonaa, jotka eivät anna kolmannen merileijonan tulla heidän kivelleen. Merileijonat ovat minun mielestäni elokuvan huonoimpia hahmoja eivätkä he osaa yhtä tilannetta lukuun ottamatta olla hyödyksi. Destiny on valashai, joka oli Dorin putkikamu tämän lapsuudessa, mikä selittää sen, että Dori osaa puhua valasta. Jenni ja Sauli ovat Dorin vanhemmat, jotka Dori hukkasi kauan sitten. Heidän nimensä ovat samat kuin Suomen entisellä presidenttiparilla, mikä ei aluksi häirinnyt minua, mutta alkoi häiritä sitten kun tajusin sen (siinä ei muuten mennyt kauaa, vaikka se tapahtuikin vasta elokuvan katsomisen jälkeen) ja häiritsee vieläkin, vaikka edellisistä presidentinvaaleista on jo yli vuosi.
Kuten elokuvan nimi kertookin, niin päähenkilönä nähdään Dori. En ole varma oliko hyvä idea tehdä Dorista päähenkilöä, mutta on sitä varmasti huonompiakin ideoita, joten ehkä sen voi antaa anteeksi. Dori unohtaa asiat heti niiden tapahduttua, mutta hän osaa keksiä tapoja muistaa asioita. Hän osaakin palauttaa menneisyytensä mieleensä nähdessään ja kuullessaan siihen liittyviä asioita. Elokuvassa selitetäänkin paljon asioita Doriin ja hänen menneisyyteensä liittyen.
Tarinan puolesta elokuva on toimiva, mutta kesken kaiken mukaan tulevat Dorin lapsuusmuistot tuovat siihen lievää sekavuutta, mutta ei kuitenkaan häiritsevästi. Uudet hahmot sopivat tarinaan hyvin, vaikka eräillä heistä olisi voinut olla parempikin rooli, mutta suurin osa heistä on hyviä ja hyödyllisiä. Nemo ja Marlin ovat pienemmässä roolissa, mutta ei heitä silti unohdeta missään vaiheessa, vaikka he eivät teekään paljon mitään. Harvat Doria etsimässä -elokuvan hahmoista jäävät tylsiksi tai turhiksi, mikä on minun mielestäni hyvä asia, sillä en pidä sellaisista hahmoista, joilla ei ole järkevää roolia.
Parasta elokuvassa ovat mereneläviin liittyvät tietoiskut, kuten se, että mustekaloilla on kolme sydäntä, joista kaksi pumppaa verta kiduksiin ja kolmas muualle kehoon. Tämä elokuva sopiikin katsottavaksi sellaisille, jotka haluavat oppia mereen ja mereneläviin liittyviä asioita. Pidänkin siitä, jos elokuvassa on mukana opetuksia, mutta en tarkoita sillä pelkästään elämänohjeita vaan myös tietoja asioista ja elävistä olennoista, kuten mustekaloista ja maitovalaista.
Sanonkin siis, että vaikka Doria etsimässä ei kuulu Pixarin parhaimpiin elokuviin, niin suosittelen tätä silti. Ainakin, jos olet nähnyt elokuvan Nemoa etsimässä. Doria etsimässä sisältää paljon tärkeitä opetuksia, kuten se, että jokainen pystyy muuttamaan heikkoutensa vahvuudeksi, jos vain yrittää tarpeeksi. Myös animaatio on mainiota ja valtameri näyttää hienolta, kuten myös kaikki muut paikat, mitä elokuvassa nähdään. Käsikirjoitus on keskinkertainen, mutta toimiva. Doria etsimässä ei siis ole täysi pettymys, mutta ei tätä silti tule katsottua usein. Pystyn laskemaan yhden käden sormilla ne kerrat, kun olen itse katsonut tämän elokuvan, joten ehkä se kertoo jotain mitä ajattelen tästä. Ei tämä huono ole, mutta ei kuitenkaan sellainen, jonka pariin palaa useasti.
Seuraava postaus on Disneymokat-sarjan uusi osa, jossa aiheena on erään Disney-klassikon jatko-osa. Lisäksi yritän ensi viikon aikana saada julkaistua arvostelun Zootropoliksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti