Sivut

sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Hahmoesittely: Hirviö

Lupasin edellisessä postauksessa, että julkaisen tänään hahmoesittelyn ja tässä se nyt tulee. Tällä kertaa esiteltäväksi on päässyt Hirviö.

Hirviö esiintyy elokuvissa Kaunotar ja Hirviö, sen jatko-osissa, Beauty and the Beast live actionissa ja lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio. Hirviön oikeaa nimeä ei ole kerrottu elokuvissa, mutta internetissä sanotaan, että hänen nimensä olisi Adam. 

Hirviön taustoista kerrottiin osittain Kaunotar ja Hirviö elokuvan prologissa. Aluksi hän oli hemmoteltu, epäystävällinen ja itserakas prinssi. Eräänä päivänä vanha eukko tuli pyytämään yösijaa linnasta ja tarjosi prinssille myös ruusua, mutta prinssi torjui eukon tämän rumuuden vuoksi. Tämän jälkeen eukko muuttui kauniiksi haltijattareksi. Prinssi yritti pyytää anteeksi, mutta liian myöhään. Haltijatar muutti prinssin hirviöksi ja tämän palvelijat huonekaluiksi ja muiksi talousesineiksi. Haltijatar kertoi, että ruusu, jota hän oli tarjonnut kukkisi kunnes prinssi täyttäisi 21-vuotta. Jos prinssi oppisi rakastamaan ja saisi vastarakkautta ennen kun viimeinen terälehti putoaisi, niin kirous murtuisi. Jos näin ei kävisi, prinssi joutuisi elämään loppuelämänsä hirviönä. Haltijatar antoi Hirviölle myös taikapeilin, joka oli hänen ainoa ikkunansa ulkomaailmaan. Hirviö nähtiin seuraavan kerran, kun Maurice tuli etsimään yösijaa linnasta. Hirviö lukitsi miehen tyrmään, mutta päästi tämän myöhemmin vapaaksi. Mauricen tytär Belle tuli isänsä tilalle Hirviön vangiksi. Aluksi Belle ja Hirviö eivät sietäneet toisiaan, mutta myöhemmin he oppivat tulemaan toimeen ja alkoivat rakastua toisiinsa. Hirviö alkoi rakastamaan Belleä jopa niin paljon, että päästi tämän pois linnasta tapaamaan isäänsä. Myöhemmin kylän miehet saapuivat Gastonin johdolla linnaan aikomuksenaan surmata Hirviö. Aluksi Hirviö ei suostu taistelemaan vastaan, mutta nähtyään Bellen palanneen takaisin linnaan, hän hyökkäsi Gastonin kimppuun ja käski tämän häipyä. Gaston ehti kuitenkin vahingoittaa Hirviötä ennen kuolemaansa. Tämän jälkeen Hirviö alkaa tehdä kuolemaa. Belle tunnustaa rakastavansa Hirviötä juuri ennen, kun ruusun viimeinen terälehti putoaa. Tämän seurauksena Hirviö ja hänen palvelijansa muuttuvat takaisin ihmisiksi.

Jatko-osissa Lumottu joulu ja Bellen lumottu maailma nähdään aika, jolloin Belle asui Hirviön linnassa ennen kirouksen murtumista. Saamme selville ainakin sen, miksi linnassa ei vietetä joulua.

Vuonna 2017 julkaistussa Beauty and the Beast live actionissa kerrotaan tarkemmin Hirviön lapsuudesta ja siitä millaisia hänen vanhempansa olivat.

Hirviö esiintyy myös lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio. Disney-yhtiön perustamisesta on kulunut 100 vuotta ja hahmot päättävät ottaa ryhmäkuvan juhlan kunniaksi. Ennen kuvan ottamista he laulavat laulun Tähti toiveen toteuttaa.

Hirviö on yksi parhaimmista Disney hahmoista, mutta hän ei kuitenkaan kuulu minun lempihahmoihini. Paras kohta, jossa Hirviö esiintyy on se, kun hän tanssii Bellen kanssa.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Robby Benson
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Matti Olavi Ranin (animaatiot)    Tuukka Leppänen (live action, aikuisena ja Olipa kerran elokuvastudio)     Wäinö Pylkkönen (live action, lapsena)
Näyttelijä: Terrence Mann (musikaalissa)   Dan Stevens (live action, aikuisena)     Adam Mitchell/Rudi Goodman (live action, lapsena)

Lupasin vuoden 2021 viimeisessä postauksessa, että julkaisisin tänne blogiin kaksi top-listaa tammi-helmikuun vaihteessa. Seuraava postaus, jonka julkaisen on toinen lupaamistani top-listoista.

Minulta on myös kysytty saako hahmoesittelyjä ehdottaa ja vastaus siihen kysymykseen on, että niitä saa ehdottaa. Voitte kertoa esim. tämän postauksen kommenteissa mistä hahmoista haluaisitte nähdä esittelyjä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti