Sivut

tiistai 8. maaliskuuta 2022

Parhaat naishahmojen soolot

Hyvää naistenpäivää kaikille. Tässä postauksessa tulette näkemään top-listan Disneyn naishahmojen laulamista soolokappaleista. Mennäänpä suoraan listan pariin. 

Teksti sisältää juonipaljastuksia


10. Reflection/Heijastus


Mulan laulaa tässä kappaleessa siitä, miten hän toivoo, että voisi täyttää perheensä odotukset häntä kohtaan, mutta samaan aikaan hän tahtoo seurata omia haaveitaan. Pidän laulussa eniten sen tunnelmasta. Myös suomenkielinen dubbaus on onnistunut.


9. Surface pressure/Paine

Uusimmassa Disney klassikossa Encantossa on kaksi naishahmon laulamaa soolokappaletta, joista toinen on Mirabelin supervahvan siskon Luisan laulama laulu. Laulun aikana Luisa kertoo olevansa väsynyt siihen, että joutuu kantamaan perheen kaikkia taakkoja harteillaan. Luisa toivoo, että voisi unohtaa häneen kohdistuvat odotukset ja keskittyä rentoutumiseen. Pidän tästä kappaleesta, sillä Luisan persoonaan syvennytään sen aikana. Myös taustatanssijoina toimivat aasit ovat hauskoja. Pidän kappaleesta suomeksi ja englanniksi, mutta jos on pakko valita, niin suomenkielinen versio on vähän parempi. Minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa Jessica Darrown laulusuorituksesta, mutta siitä huolimatta Ulriikka Heikinheimon ääni sopii Luisalle paremmin.


8. Almost there/Voin saavuttaa

Tiana haaveilee oman ravintolan perustamisesta, mistä hän kertoo tämän laulun aikana. Kappale on sävelletty onnistuneesti ja pidän myös siitä miten animointityyli vaihtuu Tianan kuvitelmien ajaksi. Katsoin Prinsessa ja sammakko elokuvan ensimmäisen (ja ainoan) kerran 2020 halloweenina, mutta en osaa sanoa mikä on suosikkikappaleeni kyseisestä elokuvasta. Se on joko tämä tai sitten joku muu. Voisin joskus tehdä top-listan Prinsessa ja sammakko elokuvan lauluista.


7. Whistle while you work/Ain laulain työtäs tee

Metsän eläimet ovat johdattaneet Lumikin kääpiöiden mökille. Lumikki huomaa mökin olevan sotkuinen, joten hän alkaa siivoamaan sitä eläinten kanssa. Tämä laulu kuullaan siis silloin kun Lumikki ja eläimet siivoavat mökkiä. Minun on välillä vaikeaa aloittaa kotitöiden tekemistä, joten ehkä tämä kappale antaisi motivaatiota siihen. Pidän tästä laulusta kyllä muutenkin.


6. All is found/Löydän sen/Gávnnat buot

Kerron tähän alkuun erään asian. Jos teen vielä joskus top-listan, johon on päässyt joku laulu elokuvasta Frozen 2, lisään otsikkoon myös kappaleen saamenkielisen nimen. Frozen 2 elokuvan alkulaulussa kuningatar Iduna laulaa lapsilleen Annalle ja Elsalle Ahtohalla-joesta, jolla on kaikki vastaukset menneisyydestä. Kerroin Frozen laulujen top-listassa pitäväni eniten kappaleen saamenkielisestä versiosta eikä mielipiteeni ole muuttunut. Suosittelen kaikkia kuuntelemaan tämän laulun sillä kielellä. Eva Jeanette Iversen on onnistunut tekemään Idunalle lämpimän ja rauhoittavan äänen. Ei sillä, että suomen- ja englanninkielisissä versioissa olisi jotain vikaa, mutta saamenkielisessä versiossa on vain sitä jotain. 


5. Waiting on a miracle/Yksin ootan ihmettä


Luisan lisäksi myös Mirabel on saanut oman soolokappaleensa Encantossa. Madrigalien nuorin poika Antonio sai lahjansa elokuvan alussa. Mirabel on iloinen serkkunsa puolesta, mutta tuntee itsensä ulkopuoliseksi, sillä hän on perheen ainoa lapsi, joka ei saanut taikavoimia, mutta on kuitenkin salannut nämä ajatukset. Siinä vaiheessa, kun Madrigalit ottavat perhekuvan ilman Mirabelia, hän ei pysty enää pitämään tunteitaan sisällään. Pidän laulussa eniten siitä miten kaikki muut pysähtyvät Mirabelin laulun ajaksi. Mirabelin tunteet tulevat esille sekä suomeksi, että englanniksi, mutta pidän kappaleesta enemmän suomenkielisenä, sillä se versio on voimallisempi.


4. Let it go/Taakse jää


Taakse jää pääsi tällä kertaa korkeammalle sijalle, kuin Löydän sen. Aika ristiriitaista, sillä Löydän sen oli Frozen laulujen top-listalla sijalla 10 ja tämä laulu oli samalla listalla sijalla 19. Toisaalta minä tein sen listan melkein kaksi vuotta sitten, joten mielipiteeni on ehtinyt muuttua. En osaa vieläkään sanoa pidänkö kappaleesta enemmän suomeksi vai englanniksi, sillä englanninkieliset sanoitukset ovat paremmat, mutta suomenkielisessä versiossa Elsan ääni kuulostaa paremmalta.


3. Colors of the wind/Tuulen värit

Tässä laulussa Pocahontas opettaa John Smithille, että luontoa tulee kunnioittaa. Pidän kappaleessa eniten sen sanomasta ja siitä miten Pocahontasin ja John Smithin suhde kehittyy sen aikana. Tuulen värit on yhtä hyvä suomeksi ja englanniksi. En osaa päättää kummasta versiosta pidän enemmän.

2. The next right thing/Kuin oikein on/Daga de riekta fal

Anna sai ensimmäisen oikean soolokappaleensa elokuvassa Frozen 2. Laulu alkaa surullisissa tunnelmissa, sillä Kristoff ja Sven olivat häipyneet johonkin ja Elsa ja Olaf olivat kuolleet. Laulun aikana Anna onnistuu löytämään tiensä ulos luolasta, johon hän ja Olaf olivat joutuneet. Pidän eniten kappaleen englanninkielisestä versiosta, sillä Kristen Bell osaa tuoda Annan tunteet parhaiten esille äänensä avulla.


1. Into the unknown/Tuntemattomaan/Amas mu vuordá

Teknisesti ottaen tämä ei ole soolokappale, sillä Elsan lisäksi tässä laulussa laulaa myös hänen kuulemansa ääni. Lasken tämän kuitenkin soolokappaleeksi, sillä Elsa hoitaa suurimman osan laulamisesta. Elsa kuulee äänen jota kukaan ei vaikuta kuulevan. Elsa ei haluaisi lähteä Arendellesta, mutta hän haluaa selvittää äänen lähteen, joten hän seuraa sitä ulos ja alkaa tehdä taikoja äänen avulla. Kaikki versiot ovat onnistuneita enkä osaa päättää mistä pidän eniten. 

Siinä olivat siis minun suosikkini Disneyn naishahmojen soolokappaleista. Mistä naishahmojen laulamista sooloista te pidätte eniten? Voitte kertoa ne kommenteissa.

Tulevista postauksista vielä sen verran, että julkaisen seuraavaksi Nostalgia-sarjan yhdeksännen osan.








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti