Sivut

torstai 26. toukokuuta 2022

Nostalgia (Tarzan)


Ennen kun päästän teidät lukemaan, niin minulla olisi vähän kerrottavaa. Tämä postaus jää toukokuun viimeiseksi postaukseksi. Seuraava postaus ilmestyy siis kesäkuun alussa. Olen kertonut muutamassa postauksessa, että siirryn kesäkuussa uudelle vuosikymmenelle. Ja mitä se tarkoittaa? Se selviää seuraavassa postauksessa, mutta voitte yrittää arvata kommenteissa mitä se tarkoittaa. Kesäkuussa blogissa alkaa myös uusi postaussarja, josta kerroinkin jo ennen taukoani. 

Nyt sitten itse aiheeseen. Tässä postauksessa pääsette näkemään Nostalgia-sarjan kahdennentoista osan, jossa arvosteltavaksi on päässyt Tarzan.

Olen kertonut elokuvan juonen sinisellä tekstillä, mutta en tule paljastamaan loppuratkaisua. Jos siis et halua tietää juonta, skippaa sininen teksti.
 
Elokuvan alussa englatilainen pariskunta päätyy vauvansa kanssa Afrikkaan, mihin he rakentavat puumajan. Perhe viettää onnellista hetkeä, kunnes leopardi nimeltä Sabor hyökkää heidän kimppuunsa ja syö vauvan vanhemmat. Myöhemmin Kala niminen Gorilla (jonka lapsi oli joutunut Saborin uhriksi) löytää puumajasta vauvan, jonka adoptoi ja nimeää Tarzaniksi, mistä Kalan kumppani Kerchak ei ole mielissään. Gorilloiden kanssa kasvaessaan Tarzan ystävystyy mm. Terk-gorillan ja Tantor-norsun kanssa, sekä opettelee pysymään muiden vauhdissa. Eräänä päivänä viidakkoon saapuvat metsästäjä Clayton sekä professori Porter tyttärensä Janen kanssa. Tarzan tekee lähempää tuttavuutta ihmisiin, minkä aikana hän ja Jane alkavat rakastua toisiinsa.
 
Tarzan julkaistiin Amerikassa 18.6.1999 ja Suomessa samana vuonna 3.12. Elokuva oli budjetiltaan 150 miljoonaa dollaria ja se on suurin budjetti, mikä animaatioelokuvaan on käytetty. Tarzan on myös ensimmäinen animaatioelokuva, jossa käytetään syväkangasmenetelmää. Syväkangasmenetelmä tarkoittaa sitä, että kaksiulotteiset hahmot liikkuvat kolmiulotteisessa ympäristössä.

Jos minulta kysyttäisiin mistä asiasta pidän tässä elokuvassa eniten, niin vastaukseni olisi Tarzanin ja Janen suhteen kehittyminen. Sen lisäksi pidän myös elokuvan tunnelmasta ja animoinnista. Myös elokuvan laulut ovat onnistuneita.

Mitä tulee elokuvan huonoihin puoliin, niin sellaisista ei tarvitse paljoa puhua, sillä niitä on erittäin vähän. Yksi negatiivisista asioista tässä elokuvassa on Tarzaniin kohdistuva syrjintä. Vaikka suurin osa elokuvan hahmoista onkin hyviä, niin muutamat heistä onnistuvat ärsyttämään minua. Tällaisia hahmoja ovat Kerchak, sekä elokuvan pääpahis Clayton. 

Sitten vielä plussat ja miinukset

+Musiikki
+Tunnelma
+Hahmot
+Animointi
+Tarzanin ja Janen suhteen kehittyminen
+Teemat

-Kerchak
-Clayton
-Tarzaniin kohdistuva syrjintä

Tarzan saa 7 1/2 pistettä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti