Sivut

maanantai 31. lokakuuta 2022

Parhaat pahislaulut

Kirjoitin viime halloweenina top-listan parhaista Disney pahiksista ja tällä kertaa vuorossa olisi top-lista Disney pahisten lauluista. Mennäänpä sitten itse listaukseen.


Teksti sisältää juonipaljastuksia



10. Mother knows best/Sitä suo en

Kaksin karkuteillä elokuvan pääpahiksella on kaksi pahislaulua, joista tämä kuullaan elokuvassa ensimmäisenä. Tähkäpää haluaa nähdä syntymäpäivänään taivaalle ilmestyvät leijuvat valot, joten hän pyytää kasvattiäidiltään Gothelilta lupaa poistua tornista, jossa on viettänyt koko elämänsä. Gothel ei kuitenkaan suostu tähän ja alkaa kertoa Tähkäpäälle ulkomaailman vaaroista. Vaikka tämä laulu aiheuttaakin kylmiä väreitä dramaattisella tunnelmallaan, niin siitä huolimatta Gothel ei kuulosta tarpeeksi ilkeältä. 


9. You're only second rate/Sä olet kakkonen

Ensimmäisen Aladdin elokuvan lopussa hengeksi itsensä toivonut ja sen seurauksena lampun sisälle joutunut Jafar on palannut takaisin elokuvassa Aladdin ja Jafarin paluu. Jafar on tavannut Hengen ja kertoo tämän jäävän hänelle kakkoseksi. Vaikka tämä laulu onkin minun mielestäni ihan kiva, niin se ei ole kovinkaan muistettava. 


8. Be prepared/Vallan saan

Scar aikoo surmata veljensä Mufasan ja tämän pojan Simban ja ottaa Mufasan paikan Jylhämaan kuninkaana. Tämän laulun aikana Scar kertoo hyeenoille suunnitelmistaan. Paras asia laulussa on ehdottomasti sen aikana vallitseva tunnelma. Pidän myös laulun dramaattisuudesta sekä siitä miten se on toteutettu.


7. Mother knows best (reprise)/Sitä suo en (repriisi)

Tähkäpää on karannut tornistaan sinne murtautuneen Flynn Riderin kanssa. Gothel on saanut tietää Tähkäpään karkaamisesta ja löytää tämän nuotiolta. Tähkäpää kertoo, että hänellä on tunteita Flynnia kohtaan ja uskoo tunteen olevan molemminpuoleinen. Gothel sanoo Flynnin olevan vain tiaran perään ja vaatii Tähkäpäätä antamaan sen miehelle. Tämä laulu on parempi kuin alkuperäinen Sitä suo en, sillä vaikka Tähkäpää ei vielä tässä vaiheessa tiedä Gothelin todellista luonnetta, niin Gothel kuulostaa ilkeämmältä ja laulu on erittäin pahismainen.


6. Siamese cat song/Siamilaiskissojen laulu

Kaunottaren isäntäväki on saanut vauvan. Pariskunta lähtee matkalle ja Saara-täti tulee hoitamaan vauvaa. Hän on ottanut mukaansa siamilaiskissansa Sin ja Amin. Kissat alkavat tutkia Kaunottaren ja tämän perheen kotia. Tutkimisensa aikana he aiheuttavat aikamoisen sotkun, mistä Saara-täti syyttää Kaunotarta. Tässä laulussa on yksi epälooginen asia, mikä johtuu siitä, että kissat suunnittelivat hukuttavansa maljakossa uiskentelevan kultakalan. Ei kaloja voi hukuttaa. Tämä pahislaulu on erilainen siltä osalta, että tässä laulussa pahikset toteuttavat ilkeitä suunnitelmiaan ihan oikeasti.


5. Trust in me/Luota vain

Mowgli on karannut Bagheeran luota ja törmännyt Kaahan. Kaa yrittää saada Mowglin katsomaan häntä silmiin, mutta Mowgli ei suostu siihen, sillä hän tietää, että Kaa aikoo hypnotisoida hänet. Kaa pyytää Mowglia luottamaan häneen ja alkaa laulaa tätä laulua. Kaa onnistuu myös hypnotisoimaan Mowglin. Tämä laulu on samanlainen kuin edellinen laulu, sillä vaikka pahiksia on tällä kertaa kahden sijasta vain yksi, niin siitä huolimatta pahis toteuttaa ilkeää suunnitelmaansa laulun aikana.


4. My lullaby/Ziran kehtolaulu

Zira kouluttaa nuoremmasta pojastaan Kovusta kuningasta, jotta tämä voisi hankkiutua eroon Simbasta ja ryhtyä Jylhämaan hallitsijaksi. Laitettuaan Kovun nukkumaan Zira alkaa laulaa Kovun tulevasta roolista sekä siitä miten siihen päästäisiin. Lauluun liittyvät myös muut ulkopuolella asuvat leijonat, jotka hurraavat Kovulle tämän tulevan kuninkuuden vuoksi. Tämä laulu on erittäin hyvä, mutta myös vähän epälooginen. Epäloogisuus johtuu siitä, että Kovu pystyy nukkumaan, vaikka kaikki metelöivät hänen ympärillään. Tosin laulun alussa sanottiin Kovulla olevan hyvät unenlahjat, mutta silti. En minäkään mikään herkkäuninen ole, mutta kyllä minä vähintään tuollaiseen meteliin heräisin.


3. Friends on the other side/Suhteet on henkimaailmaan

Maldonian prinssi Naveen ja hänen palvelijansa Lawrence ovat tavanneet voodoo-tohtori Facilierin. Facilier kertoo, että hänen korttinsa kertovat menneitä, nykyisiä ja tulevia tapahtumia. Hän näyttää Naveenille ja Lawrencelle kortteja, joissa kerrotaan heidän elämistään. Laulun aikana Facilier kertoo, että hänellä on suhteita henkimaailmaan, mikä kerrotaan jo laulun nimessä. Laulun loppu on pelottava, sillä silloin pääsemme näkemään, kun Naveen on muuttumassa sammakoksi. 


2. Hellfire/Helvetin liekit
Frollo on rakastunut mustalaistyttö Esmeraldaan, mutta tekee kaikkensa, jotta pääsisi eroon tunteistaan. Frollon luonne korostuu tämän laulun aikana, sillä hän väittää olevansa synnitön ja pääsevänsä Taivaaseen. Lisäksi Frollo kutsuu Esmeraldaa noitaneidoksi ja haluaa, että tämä surmattaisiin. Laulu on parempi suomenkielisenä, sillä Ossi Ahlapuron ääni korostaa laulun aikana vallitsevaa hyytävän dramaattista tunnelmaa. Tämän laulun loppupuolella tulee myös yksi opetus, joka on se, että Disney pahikset eivät tykkää siitä, että heidän laulunsa keskeytetään. Tosin sitä voisi sanoa ennemminkin piilo-opetukseksi.


1. Shiny/Loiste

Vaiana ja Maui ovat matkanneet hirviömaailmaan Lalotaihin hakemaan Mauin taikavoimia sisältävää koukkua ahneelta ja itserakkaalta Tamatoa ravulta. Vaiana harhauttaa Tamatoaa, jotta Maui voisi hakea koukkunsa ravun selästä. Vaiana yrittää saada Tamatoaa puhumaan itsestään, mitä rapu alkaakin tehdä ja tämä laulu alkaa. Jossain vaiheessa Tamatoa meinaa syödä Vaianan, mutta Maui ehtii estää häntä. Tämän jälkeen Tamatoa käy Mauin kimppuun. Englanninkielisessä versiossa Tamatoan ääninäyttelijä Jemaine Clement tuo äänellään esille Tamatoan sarkastisen puolen, mutta ei kuulosta tarpeeksi uhkaavalta. Siksi pidän kappaleesta enemmän suomenkielisenä, sillä siinä versiossa Tamatoa kuulostaa yhtä aikaa sarkastiselta ja uhkaavalta. Tulikin muuten mieleen, että onkohan Arttu Wiskari laulanut tätä laulua keikoillaan? Kertokaa, jos tiedätte.

Siinä oli siis minun top-listani Disneyn pahislauluista. Kertokaa kommenteissa miltä teidän listanne näyttäisivät. 

Hyvää halloweenia kaikille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti