Sivut

perjantai 25. marraskuuta 2022

Ihmeellinen maailma arvostelu

Disneyn uusin klassikko Ihmeellinen maailma kertoo Claden tutkijaperheestä. Searcher Claden isä Jaeger Clade katosi jäljettömiin heidän yrittäessään ylittää retkikuntansa kanssa korkeita vuoria, joiden toisella puolella Jaeger uskovat kotinsa Avalonian tulevaisuuden olevan. Searcheria kuitenkin kiinnostaa seikkailujen sijaan enemmän kasvit ja hän löysikin isänsä katoamisen aikoihin pando nimisen kasvin, mistä Avalonialaiset ovat saaneet virtaa. 25 vuotta myöhemmin Searcher on perustanut pandofarmin, jossa hän asuu vaimonsa Meredian, poikansa Ethanin ja koiransa Legendan kanssa. Eräänä päivänä Avalonian presidentti Callisto Mal kertoo pandon olevan vaarassa ja kasvin pelastaminen johdattaa Cladet uskomattomaan seikkailuun kohti tuntematonta.

Aina kun olen menossa katsomaan jotain uutta elokuvaa, en aseta elokuvalle korkeita odotuksia. En kuitenkaan ajattele elokuvan olevan huono vaan ihan ok tasolle menevä. Ihmeellinen maailma meni osittain yli omien odotusteni. Osittainen odotusten ylittäminen johtuu siitä, että vaikka elokuvassa olikin pari yllättävää käännettä, niin yksi käänne ei yllättänyt minua, sillä se paljastettiin jo elokuvan trailerissa. Toinen huono puoli elokuva on se, että jotkut hahmoista jäävät jonkin verran etäisiksi, koska heihin ei ehditä syventyä lähes ollenkaan. 

Elokuvan hyviin puoliin kuuluu mm. hahmojen monimuotoisuus, sillä Ethan Clade on kiinnostunut romanttisessa mielessä ystävästään Diazosta eikä hänen perheellään ole mitään ongelmaa asian kanssa. Minusta onkin hienoa, että Disney elokuvissa nähdään nykyään enemmän sateenkaariväkeä, vaikka Ethanin ja Diazon suhde olikin lähinnä sivuosassa. Myös muut päähahmot toimivat tarinassa mainiosti ja pidän siitä mihin suuntaan heitä on lähdetty kehittämään. 

Muita hyviä puolia elokuvassa on sen animointityyli. Pidän siitä, miten paljon tietokoneanimointi on kehittynyt Disney elokuvissa vuosien aikana. Myös musiikkipuoli on onnistunut ja elokuvan taustamusiikit sopivat täydellisesti niihin kohtiin, missä ne kuuluvat. Kaikkein eniten pidän elokuvan viimeisessä kohdassa kuullusta taustamusiikista. Ihmeellinen maailma ei siis ole musikaali, vaikka elokuvan alussa kuullaankin yksi laulu.  Vaikka pidänkin musikaalielokuvista, niin tähän elokuvaan laulut eivät välttämättä olisi sopineet, sillä kukaan hahmoista ei vaikuta sellaiselta, joka alkaisi yhtäkkiä laulamaan jostain. 

Ylihuomenna on ensimmäinen adventtisunnuntai, mikä tarkoittaa sitä, että silloin ilmestyy myös joulutarinan ensimmäinen osa. Se postaus olisi siis tulossa seuraavaksi. Kuten olen jo aiemmissa postauksissa sanonutkin, niin joulutarinan osien väleissä ei ilmesty muita postauksia. Siksi julkaisinkin luonnoksina olleet hahmoesittelyt jo tämän viikon alussa. Mutta tosiaan. Seuraava postaus on siis joulutarinan ensimmäinen osa ja samassa postauksessa kerron myös tarinan juonen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti