Sivut

sunnuntai 20. marraskuuta 2022

Parhaat lapsihahmot

Tänään vietetään lapsen oikeuksien päivää ja aion julkaista sen kunniaksi uuden top-listan. Ja mikä olisikaan parempi aihe kuin lapset. Tässä listauksessa pääsette näkemään minun suosikkini Disneyn lapsihahmoista. Olen ottanut tähän listaukseen myös sellaisia lapsia, jotka vanhenevat elokuvansa aikana. Mennäänpä sitten itse listaukseen.


Teksti sisältää juonipaljastuksia


10. Vaiana

Vaiana nähdään elokuvansa alussa ihan pienenä lapsena kuuntelemassa isoäitinsä Talan kertomusta äitisaari Te Fitistä. Vaiana nähdään elokuvan Saarella kappaleen aikana myös vähän isompana lapsena, mutta otin tähän kuvan kohdasta, joka nähdään ennen kyseistä laulua. Lapsi-Vaianassa pidän eniten hänen innokkuudestaan sekä siitä, miten hän suhtautuu isoäitiinsä. Vaianan rakkaus merta kohtaan oli syttynyt jo hänen varhaislapsuudessaan.


9. Mirabel

Mirabel nähdään lapsena Encanton alussa, missä Abuela kertoo hänelle tarinaa perheen ihmeestä Mirabelin viidentenä syntymäpäivänä juuri ennen tämän epäonnistunutta lahjaseremoniaa. Lapsi-Mirabel nähdään myös myöhemmin elokuvan aikana. Pidän siitä, että Mirabelilla ja Abuelalla oli läheiset välit ennen Mirabelin lahjaseremoniaa, mutta se saa minut enemmän surulliseksi. Surullisuus johtuu siitä, että Abuela alkaa kohdella Mirabelia huonosti, kun tämä ei saanutkaan lahjaa. Jos en tietäisi miten huonosti Abuela kohtelee Mirabelia Encanton aikana, niin elokuvan alku ei olisi niin surullinen kuin millaisena koen sen.


8. Miguel

Miguel esiintyy elokuvassa Coco. Hän kuuluu Riverojen suutariperheeseen, mutta ei halua elättää itseään sillä alalla. Miguel rakastaa musiikkia ja haluaisi luoda siitä uran itselleen, mutta haaveen esteenä on hänen sukunsa musiikkivastaisuus. Siitä huolimatta Miguel on opetellut soittamaan kitaraa katsomalla vanhoja videoita idolistaan Ernesto de la Cruzista. Musiikki on mennyt Miguelilla välillä jopa perheen edelle ja hän halusi kovasti osallistua Kuolleiden päivän kykykilpailuun Abuelitan vastusteluista huolimatta. Kykykilpailuun osallistuminen johti lopulta kuolleelta varastamiseen, minkä seurauksena Miguel kirottiin.


7. Judy 

Judy Hopps nähdään Zootropoliksen alussa lapsena esittämässä näytelmää peto- ja saaliseläinten historiasta ja myöhemmin puolustamassa ystäviään kiusaajilta. Judyn haave poliisin ammatista on syntynyt jo tämän lapsuudessa, mutta yhteiskunnan asettamat ennakkoluulot liittyen pupupoliiseihin ovat vaikeuttaneet Judyn pääsemistä tavoitteeseensa. Edes vanhemmat eivät kannusta Judya tämän haaveissa. Siitä huolimatta hän on erittäin päättäväinen ja uskoo saavuttavansa unelmansa vielä joskus. Ja saavuttikin.


6. Riley 

Riley esiintyy elokuvassa Inside out. Hän muuttaa elokuvansa aikana Minnesotasta San Franciscoon yhdessä vanhempiensa kanssa. Muuton seurauksena Rileyn elämä muuttuu paljon, sillä kaikki vanhat asiat ovat jääneet vanhaan kotiin. Muutoksesta huolimatta Riley yrittää pysyä positiivisena ja jatkaa elämäänsä. Parasta Rileyssa on hänen kekseliäs luonteensa. Rileya voisi melkein sanoa jo varhaisteiniksi, sillä hänessä esiintyy Inside outin aikana jonkin verran murrosiän ensioireita. Toisaalta Riley on elokuvansa tapahtumien aikaan 11-vuotias, joten lasken hänet vielä lapseksi, sillä se on kolmetoista eli thirTEEN, mistä se teini-ikä alkaa.


5. Ruu

Ruu on Nalle Puh elokuvissa esiintyvän Kengun lapsi. Ruu on erittäin kekseliäs ja seikkailunhaluinen, mistä johtuen hän osallistuu ystäviensä seikkailuihin erittäin mielellään. Ruun parhaita luonteenpiirteitä ovat hänen avoimuutensa ja avarakatseisuus, sillä Ruu oli ensimmäinen, joka ymmärsi, etteivät möhköfantit ole ilkeitä. Ruussa on myös jonkin verran kapinallisuutta, mikä tekee hänestä vähän ärsyttävän, mutta kuitenkin hyvällä tavalla. En ole varma voiko joku olla hyvällä tavalla ärsyttävä, mutta minun mielestäni Ruu on juuri sellainen.


4. Rasmus

Rasmus on Up elokuvassa esiintyvä partiopoika. Rasmuksen partiovyöstä puuttuu vanhusten auttamiseen liittyvä merkki, joten siksi hän yrittää auttaa Carlia jollain tavalla. Rasmus on aluksi ärsyttävä, mutta mitä enemmän häneen ehditään elokuvan aikana syventyä, niin sitä vähemmän hänessä on ärsyttäviä piirteitä. Rasmuksen vanhemmat ovat eronneet eikä poika ole päässyt viettämään aikaa isänsä kanssa sen jälkeen kun tämä alkoi seurustella uuden naisen kanssa. Parasta Rasmuksessa on se, että hän yrittää aina toimia oikealla tavalla.


3. Dot

Dot esiintyy elokuvassa Ötökän elämää. Hän on muurahaiskuningattaren nuorempi tytär ja prinsessa Attan pikkusisko. Dot haluaisi päästä lentämään, mutta on muiden mielestä vielä liian pieni käyttämään siipiään. Tämä ei ole kuitenkaan lannistanut Dotia lopullisesti ja hän pääsee kuin pääseekin kokeilemaan siipiään elokuvan aikana ihan kirjaimellisesti. Pidän erittäin paljon siitä, miten hyvin Dot tulee toimeen Flikin kanssa. Kaksikon välinen ystävyys on erittäin tasapuolinen ja pidän myös siitä, miten he tsemppaavat toisiaan Ötökän elämää elokuvan aikana.


2. Arlo

Arlo esiintyy elokuvassa Kunnon dinosaurus. Hän on apatosaurus-perheen nuorin lapsi. Vaikka Arlon muna olikin kaikista isoin, niin siitä huolimatta hän on aina ollut pienempi kuin sisaruksensa. Arlo on arka ja pelkää monia asioita, kuten esihistoriallisia kanoja, joita hänen olisi tarkoitus ruokkia. Kunnon dinosaurus elokuvan aikana Arlon rohkeus joutuu koetukselle isän kuoleman ja kauas kotoa joutumisen myötä. Kotimatkansa aikana Arlo saa kasvatettua rohkeuttaan ja suoriutuu kohtaamistaan haasteista.


1. Antonio

Silloin kun aloin suunnitella tätä listaa, niin ainoa asia, minkä tiesin varmasti oli se, että minun on ihan pakko ottaa Antonio mukaan tähän. Aluksi en ollut varma mihin kohtaan listaa hän sijoittuisi, mutta mitä enemmän mietin ketä hahmoja ottaisin tähän, niin sitä varmempi olin siitä, että Antonion on oltava ensimmäisellä sijalla. Antonio kuuluu taianomaiseen Madrigalin perheeseen ja hänellä on kyky puhua eläimille. Ennen lahjaseremoniaansa Antonio asui lastenhuoneessa, missä hänen kanssaan asui myös hänen serkkunsa Mirabel, joka on Madrigalien ainoa jälkeläinen, joka ei ole saanut taianomaista lahjaa. Antonio välittää Mirabelista ja toivoo, että tällä olisi oma ovi. Ei siksi, että hän pitäisi serkkuaan vähemmän erityisenä, vaan siksi, ettei halua Mirabelin tuntevan itseään ulkopuoliseksi. Vaikka Antonio onkin ujo, niin siitä huolimatta hän näkee hyvät puolet kaikissa elävissä olennoissa. Lisäksi Antonio tuli toimeen Brunon kanssa heti ensitapaamisella, sillä oli kuullut rotilta, ettei Bruno ole oikeasti sellainen kuin ihmiset ovat väittäneet. 


Siinä oli siis minun top-listani Disneyn lapsihahmoista. Kertokaa kommenteissa miltä teidän listanne näyttäisivät.

Menen ensi viikon lopulla katsomaan uusimman Disney klassikon Ihmeellinen maailma ja aion kirjoittaa arvostelun kyseisestä elokuvasta. Viikon kuluttua on ensimmäinen adventtisunnuntai ja silloin ilmestyy joulutarinan ensimmäinen osa. Ennen sitä ja elokuva-arvostelua ilmestyy kuitenkin kolme hahmoesittelyä. Ne ovat olleet pitkään luonnoksina ja haluan saada ne julkaistua ennen joulutarinaa. Joulutarinan osien välissä ei ilmesty muita postauksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti