Sivut

sunnuntai 1. tammikuuta 2023

Disney elokuvien alkulaulut

Tänään on tammikuun ja samalla myös vuoden 2023 ensimmäinen päivä, joten toivotan teille kaikille sen kunniaksi hyvää uutta vuotta. Vuoden ensimmäisen päivän kunniaksi julkaisen top-listan Disney elokuvien alkulauluista. Tähän listaan ovat päässeet sellaiset laulut jotka kuullaan elokuvissa ensimmäisenä. Sitten siihen listaukseen.


Tämä teksti ei sisällä isoja, juonipaljastuksia, sillä listan aiheena ovat elokuvien alkulaulut. 



10. Belle

Tämä laulu kuullaan Kaunotar ja hirviö elokuvassa heti prologin jälkeen. Belle lähtee palauttamaan lainakirjaansa takaisin kirjakauppaan ja lainaa samalla uuden kirjan. Laulun aikana pääsemme näkemään myös kyläläisten arkea ja elokuvan pääpahiksen Gastonin, joka haluaa saada Bellen vaimokseen. Vaikka pidänkin tästä laulusta, niin siinä on muutama epälooginen asia, joista ensimmäinen on se, että Belle lähtee palauttamaan lainakirjaansa kirjakauppaan ja lainaa uuden kirjan. Eikös kirjakaupasta osteta kirjoja? Niitä ei myöskään palauteta sinne. Kirjasto on kirjojen lainaamista varten. Kirjakaupasta lauletaan suomen- ja englanninkielisissä versioissa. En tiedä, miten tuo on käännetty muissa kieliversioissa, mutta Kaunottaren ja hirviön käsikirjoittajat ovat tainneet sekoittaa kirjaston ja kirjakaupan. Toinen epälooginen asia on se, että miten keskittynyt Belle oli kirjaan, ettei kuullut kun koko kylä lauloi taustalla hänestä?


9. Gospel truth/Totta Gospel on

Herkules elokuvan ensimmäisessä laulussa kerrotaan elokuvan alkuasetelmat. Muusat kertovat elokuvan tarinan alkaneen jo ennen Herkulesta. Laulu vie prologia eteenpäin jättiläisten juoksenteluista siihen, kun Hades teki Herkuleksesta kuolevaisen. Pidän laulussa eniten sen rytmistä ja tunnelmasta. Myös tarinan juoni pääsee kunnolla alkuun tämän laulun aikana. 


8. Two worlds/Kaksi maailmaa

Elokuva Tarzan alkaa siitä, kun eräs pariskunta hyppää vauvansa kanssa palavasta laivasta soutuveneeseen ja haaksirikkoutuu Afrikan rannikolle. Laulun aikana päästään näkemään myös gorillapariskunta, joka viettää rauhallista elämää poikasensa kanssa. Molempien perheiden onni jää kuitenkin lyhyeksi, sillä leopardi nimeltä Sabor syö ensin gorillanpoikasen ja myöhemmin ihmisvauvan vanhemmat. Tämän laulun aikana katsoja saa kokea kaikki tunteet ilosta suruun, mutta paras asia tässä laulussa on sen legendaarisuus. 


7. Arabian nights/Arabian yöt

Tämä laulu aloittaa elokuvan Aladdin. Aluksi kuvassa näkyy enimmäkseen aavikkoa hiekkadyyneineen, mutta myöhemmin esiin astuu kamelin selässä ratsastava kulkukauppias. Vaikka prologi jääkin osittain irralliseksi elokuvasta, niin pidän Arabian yöt laulusta, sillä se johdattaa katsojat täydellisesti elokuvan maailmaan. 


6. Aristocats/Aristokatit

Aristokattien alkulaulusta kuullaan suurin osa elokuvan alkuteksteissä, mutta laulu soi vielä tämän kuvan aikana ennen loppuaan. Elokuvan tunnelma tulee esille tässä laulussa. Yhdessä kohdassa lauletaan ranskaksi, sillä onhan elokuvan tapahtumapaikka Ranskan pääkaupunki Pariisi. Vaikka tämä laulu onkin hyvä, niin se on myös vähän tylsä. Muuten minulla ei ole tästä mitään negatiivista sanottavaa. 


5. Bells of Notre Dame/Soi näin Notre Dame

Clopin kertoo Pariisissa asuville lapsille käsinukkejensa avulla tarinaa Notre Damen kirkonkellojen soittajasta. Katsojat eivät kuitenkaan pääse näkemään tarinaa nukkeversiona, vaan tapahtumat näytetään oikeilla ihmisillä. Selvennyksenä vielä, että piirretyillä ihmisillä. Notre Damen kellonsoittaja ei ole live action elokuva eikä se muutu sellaiseksi missään vaiheessa. Laulussa joukko mustalaisia (en haluaisi käyttää tuota sanaa, mutta minun on pakko tehdä niin, sillä se sana sanotaan elokuvassa useamman kerran) matkustaa Pariisiin. Matka meinaa loppua lyhyeen, sillä tuomari Claude Frollo löytää heidät ja lähtee jahtaamaan mustalaisnaista, joka on kellonsoittajaksi myöhemmin tulevan Quasimodon äiti. Quasimodo pääsee jatkamaan elämäänsä, mutta hänen äitinsä saa surmansa prologin aikana. Pidän tässä laulussa eniten sen mahtipontisuudesta ja siitä, miten se on käännetty. Tiesittekö muuten, että kappaleen suomenkielisen version laulanut Antti Pääkkönen on ainoa eurooppalainen, joka sai äänensä tarpeeksi korkealle laulun viimeisessä nuotissa? Muissa versioissa viimeinen nuotti on otettu alkuperäisestä versiosta.


4. All is found/Löydän sen/Gávnnat buot

Annan ja Elsan äiti Iduna laulaa lapsilleen Ahtohalla-joesta kertovaa laulua. Joella sanotaan olevan kaikki vastaukset menneisyydestä ja siitä mihin kaikki kuuluvat. Laulussa on rauhoittava tunnelma ja sen huomaa jo sävellyksestä. Saamenkielinen versio on edelleen paras. 


3. Winnie the Pooh/Nalle Puh laulu

Isoin syy siihen, miksi tämä laulu pääsi tähän listaan ja vieläpä näin korkealle on sen nostalgisuus. Nalle Puh on ensimmäinen Disney elokuva, jonka olen nähnyt ja tämä laulu on ensimmäinen Disney laulu, jonka olen kuullut. Pidän tässä laulussa eniten sen tunnelmasta ja siitä, miten elokuvan hahmot esitellään sen aikana. Kappaleesta on useampi versio riippuen elokuvasta ja tämä versio kuullaan ensimmäisessä Nalle Puh elokuvassa. Laulu on parempi suomeksi.


2. Circle of life/Elämän tie

Leijonakuninkaan ensimmäisen laulun alussa Jylhämaassa asuvat eläimet matkaavat Jylhäkallion luokse juhlistamaan kuningas Mufasan ja kuningatar Sarabin pennun Simban syntymää. Laulu on mahtipontinen ja mainio tapa aloittaa Leijonakuningas. Olisin voinut laittaa tämän laulun ensimmäiselle sijalle ja meinasin oikeasti tehdä niin, mutta eräs toinen laulu kiilasi kärkeen.


1. Family Madrigal/Perhe Madrigal

Vaikka tämä laulu alkaakin vasta Encanton prologin jälkeen, niin tämän voi silti laskea alkulauluksi, sillä tässä esitellään elokuvan keskeisimmät hahmot. Laulun aikana pääsemme syventymään Mirabelin persoonaan, vaikka isompi syventyminen tapahtuukin hänen soolokappaleensa aikana. Pidän laulussa eniten sen reippaudesta sekä siitä, miten Mirabel kertoo perheenjäseniensä lahjoista ja koko perheestään. Myös Brunosta, vaikka hänen nimensä mainitseminen onkin kiellettyä. 


Siinä oli siis minun top-listani Disney elokuvien alkulauluista. Kertokaa kommenteissa mitä lauluja teidän listoillanne olisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti