Sivut

torstai 16. marraskuuta 2023

Faktoja elokuvista: Inside out

Inside out saa jatko-osan ensi kesänä, joten siksi päätin kertoa Faktoja elokuvista -sarjan uudessa osassa Inside out elokuvan faktoja. Tämä on muuten ensimmäinen Pixar-elokuva tässä postaussarjassa. Mennäänpä sitten niihin faktoihin


1. Ohjaaja Pete Docterin mukaan jokainen tunne perustuu johonkin muotoon (Ilo perustuu tähteen, Suru kyyneleeseen, Kiukku perustuu tulenkestävään tiileen, Pelko raakaan hermoon ja Inho parsakaaliin)


2. Elokuvassa piti alunperin olla 27 tunnetta, joihin kuuluivat mm. Yllättyneisyys, Ylpeys ja Luottamus, mutta lopulta tunteiden määrä karsittiin viiteen 


3. Pelon piti alunperin mennä Ilon mukana vahingossa pois päämajasta, mutta lopulta Suru vaihdettiin hänen tilalleen, jotta Ilo ymmärtäisi Surun merkityksen


4. Bing Bong pidettiin elokuvan ensi-iltaan asti salaisuutena


5. Jotkut asiat elokuvassa on animoitu eri tavalla eri maissa (esim. Japanissa parsakaali on korvattu vihreillä paprikoilla ja joissakin maissa jääkiekko on korvattu jalkapallolla)


6. Inside out on ensimmäinen Pixar-elokuva, jossa ei ole fyysisessä muodossa esiintyvää pahista


7. Pete Docter sai idean Inside out elokuvaan tyttärensä murrosiästä


8. Rileya ääninäyttelevän Kaitlyn Diazin piti alunperin toimia myös elokuvan kertojana


9. Päivälliskohtaus, jossa Rileyn äiti yrittää saada Rileyn isän huomion on saanut inspiraation Pete Docterin omasta kokemuksesta


10. Kiukun lukemien sanomalehtien otsikkoina on asioita, mitä Rileylle tapahtuu elokuvan aikana, kuten "Ei jälkiruokaa" ja "Ensimmäinen koulupäivä"


11. Tunteiden käyttämä konsoli kasvaa Rileyn kasvaessa


12. Elokuvan animointiin osallistui 45 animaattoria, mikä on puolet vähemmän kuin muissa Pixar-elokuvissa


13. Elokuvan tekijät tekivät paljon töitä psykologien ja uniasiantuntijoiden kanssa


14. Pelkoa ääninäyttelevä Bill Hader äänitti kaikki repliikkinsä yksin


15. Taapero-Rileyn itkut ja kiljahdukset kierrätettiin Monsterit Oy elokuvasta


16. Dinosauruspuisto, jossa Riley käy perheensä kanssa on saanut inspiraation Arizonassa sijaitsevasta dinosauruspuistosta


17. Ilon piti alunperin tulla Rileyn pään sisältä oikeaan maailmaan


18. Elokuvan nimeksi meinasi ensin tulla Brain Trust 


19. Inhon piti alunperin olla ruma poika


20. Bing Bongin ääninäyttelijä Richard Kind itki äänittäessään hahmonsa viimeistä repliikkiä


Kommenteissa saa kertoa lisää faktoja liittyen Inside out elokuvaan. Saatte myös ehdottaa mitä elokuvia haluaisitte mukaan tähän sarjaan.

Tulevista postauksista kerron sen verran, että menen huomenna katsomaan Pieni merenneito musikaalia, joten kerron seuraavassa postauksessa siitä. Olen saanut katsottua sen näytellyn Disney-sarjan ensimmäisen tuotantokauden melkein kokonaan loppuun, joten siitä on tulossa arvostelu ensi viikon aikana. Aion myös tehdä marraskuun aikana uuden postauksen liittyen Toiveen suomidubbaajiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti