Sivut

torstai 22. helmikuuta 2024

Tuhkimo 3 (arvostelu)

Sain eilen katsottua elokuvan Tuhkimo 3 Taikansa kutakin, joten nyt on aika julkaista arvostelu kyseisestä elokuvasta.

Tuhkimon eläinystävät ja Hyvä Haltijakummi ovat järjestäneet Tuhkimolle ja prinssille vuosipäiväyllätyksen. Osana yllätystä on loitsu, joka oli syy siihen, miten Tuhkimo ja prinssi alunperin päätyivät yhteen. Tapahtumaa kauempaa seurannut Anastasia vie taikasauvan Druzellalle ja Lady Tremainelle, joka muuttaa sauvan avulla aikaa niin, että prinssin luulee tanssineensa Tuhkimon sijasta Anastasian kanssa. 

Kolmannen Tuhkimo-elokuvan tapahtumat sijoittuvat ajalle vuosi ensimmäisen Tuhkimo-elokuvan jälkeen. Tuhkimo elää onnellista avioliittoelämää prinssinsä kanssa ja on saanut kaiken, mistä on aina haaveillut. Samaan aikaan Tuhkimon onnesta kateelliset äitipuoli ja sisarpuolet hautovat kostoa kyökkipiikansa menettämisestä. Kosto onnistuu Anastasian saatua käsiinsä Hyvän Haltijakummin taikasauvan. Sauva avulla Lady Tremaine kelaa aikaa taaksepäin niin, että Anastasia onkin Tuhkimon sijasta se tyttö, jolle lasikenkä sopii ja, jonka on mentävä naimisiin prinssin kanssa. Taikasauva toimii salaisena aseena kohdissa, joissa Lady Tremainen ja tämän tyttärien suunnitelma meinaa ottaa takapakkia.

Yksi asia mistä pidän tässä elokuvassa on se, että se lähtee heti kunnolla käyntiin, vaikka alkaakin rauhallisissa merkeissä. Ensimmäiseen Tuhkimo-elokuvaan verrattuna Tuhkimo kolmonen sisältää enemmän jännitystä ja toimintaa. Yhtenä esimerkkinä siihen asiaan on se, että Tuhkimo on tässä elokuvassa paljon toiminnallisempi ja itsenäisempi kuin aikaisemmissa elokuvissaan. Tuhkimon omatoimisuus korostuu eniten elokuvan toisella puoliskolla. 

Nyt, kun toiminnallisuudesta on puhuttu, niin seuraavaksi voitaisiinkin ottaa puheeksi elokuvan sisältämä jännitys. Jos joku kohta tästä elokuvasta sisältää jännitystä, niin se on ehdottomasti se, missä Lady Tremaine tekee aikaa muuttavan loitsun. Tuossa kohdassa, sekä lopputaistelussa elokuvan jännitys ovat isoimmillaan, mutta niiden väliin mahtuu muutamia kohtauksia, joissa hahmojen (erityisesti Hulin ja Vilin) puolesta saa jännittää tosissaan. Ne kohdat eivät ole silti läheskään yhtä jännittäviä, kuin ne, mitkä mainitsin tämän kappaleen alussa.

Elokuvassa nähdään kaikki ensimmäisestä Tuhkimo-elokuvasta tutut hahmot Tuhkimosta, prinssistä ja Hyvästä Haltijakummista Lady Tremaineen, Anastasiaan ja Druzellaan. Haltijakummi jää tässä elokuvassa ikävästi pieneen rooliin, sillä hänet nähdään elokuvassa pelkästään sen alussa ja lopussa. Niissäkin kohtauksissa hänen roolinsa jää lähes olemattomaksi. Yksi hyvä asia Tuhkimo kolmosessa on se, että prinssin taustoihin syvennyttään kunnolla. Elokuvassa selviää mm. se, miten prinssin vanhemmat tapasivat toisensa ja rakastuivat. 

Tuhkimon äitipuoli Lady Tremaine, sekä sisarpuolet Anastasia ja Druzella ovat tässä elokuvassa tärkeässä roolissa, sillä heidän kostojuonensa on syy siihen, miksi Tuhkimo menettää onnellisen loppunsa. Kaikki kolme ovat tässä elokuvassa yhtä ilkeitä ja itsekeskeisiä kuin ensimmäisessä Tuhkimossa, mutta Anastasiasta alkaa vähitellen paljastumaan myös hyviä puolia, mutta aluksi edes hän itse ei suostu myöntämään niitä. 

Musiikin puolesta elokuva on sentään vähän parempi kuin Tuhkimo 2. Ei tässäkään ole erityisen muistettavia lauluja, mutta kuitenkin. Ainoat laulut, jotka Tuhkimo kolmosesta jäävät mieleen ovat elokuvan alkulaulu, sekä Hulin ja Vilin laulama laulu. Muut laulut jäävät helposti noiden mainittujen laulujen varjoon, mutta eivät ne ole silti ihan täysin unohdettuja. 

Mitä heikkouksiin tulee, niin niitä tässä elokuvassa ei ole kovin paljoa. Tarina lähtee hyvin käyntiin, mutta loppua kohti mentäessä heikkoudet alkavat vähitellen korostua eikä niitä aluksi edes huomaa. Elokuvan loppuratkaisu oli muuten hyvä, mutta siitä huolimatta minusta tuntui siltä, että elokuva olisi loppunut kesken. Käsikirjoituksessa ei siis ole muuten mitään vikaa, mutta loppuratkaisun osittainen keskeneräisyys vie muutaman pisteen pois tältä elokuvalta.

Yhteenvetona sanonkin siis, että Tuhkimo 3 on kyllä katsomisen arvoinen elokuva, mutta ei tämä silti kuulu niihin elokuviin, joiden pariin palaa mielellään useampaan otteeseen. Toisaalta minun tekee jo nyt mieli katsoa tämä uudelleen, mutta tuskin minä tulen katsomaan tätä ihan heti. Toteutuksen puolesta elokuva on muuten hyvä, mutta käsikirjoitus on vähän heikko. Se ei toimi joissain kohdissa, vaikkei tarinassa ole muuten mitään vikaa. Tämän voi siis katsoa ainakin yhden kerran.

Oletko nähnyt tämän elokuvan? Jos olet, niin kerro kommenteissa mitä pidit tästä elokuvasta? Jos et ole, niin aiotko katsoa tämän?

Yritän keskittyä alkukevään aikana ranking-listan suunnitteluun, mutta se ei tarkoita sitä, ettenkö päivittäisi blogia ollenkaan. Seuraavassa postauksessa kerron tarkemmin siitä, mitä blogiin olisi tulossa. En osaa sanoa tarkkaa ajankohtaa seuraavan postauksen ilmestymiselle, mutta se taitaa mennä ensi viikon puolelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti