Sivut

sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Parhaat äidit

Hei taas kaikki. Tänään on äitienpäivä, joten mikä sopisikaan tämän päivän postaukseksi paremmin kuin top-lista parhaista äideistä Disney-elokuvissa. Listalla on myös yksi Pixar-elokuvassa esiintyvä äiti, mutta kaikki muut ovat Disney-klassikoista. Keksin tämän postausidean silloin kun suunnittelin sisarusten top-listaa. Sen enempää selittämättä päästän teidät lukemaan listaani parhaista Disney-äideistä.




Teksti sisältää juonipaljastuksia



10. Sina

Vaianan äiti Sina olisi ehkä ansainnut korkeamman paikan, mutta lista on täynnä hyviä Disney-äitejä ja jonkun täytyy olla pohjimmaisena. Sina asuu perheensä kanssa Motunuin saarella, jonka asukkaat eivät saaneet poistua avomerelle. Sinan tytär Vaiana tunsi kaipuuta lähteä horisontin taakse. Sina yritti ymmärtää tytärtään, mutta teki silti selväksi, että valliriutan ulkopuolelle ei saa mennä. Nähtyään Vaianan olevan lähdössä Sina ei kuitenkaan yrittänyt estää Vaianaa lähtemästä vaan päästi hänet menemään. Tämän lisäksi pidän siitä, että Sina osaa huomioida Vaianan ja Simean tasapuolisesti. Sinaa näytetään minun mielestä ihan liian vähän kummassakin Vaiana-elokuvassa. Jatko-osassa hän näkyy ehkä vähän enemmän kuin ensimmäisessä elokuvassa, mutta silti.


9. Kengu

Kengu kohtelee Ruuta suurimman osan ajasta kuin vauvaa, mutta antaa tälle silti vapauksia liikkua Puolenhehtaarin metsässä itsenäisesti ja ystäviensä kanssa. Äitinä Kengu on huolehtiva ja hän osaa asettaa Ruulle rajat. Huolehtivaisuus tulee esille myös muiden kuin Ruun kanssa, mikä tarkoittaa sitä, että Kengu toimii eräänlaisena äitihahmona kaikille Puolenhehtaarin metsän asukkaille. Yksi asia, mistä pidän Kengussa on se, että hän on hyvä kuuntelija. 


8. Eudora

Eudoran kohtaukset Prinsessa ja sammakko -elokuvassa pystyy laskemaan yhden käden sormilla, mutta hänen ja Tianan väleihin ehditään silti syventyä. Eudora haluaisi jo mummiksi eikä katso Tianan työkeskeistä elämäntapaa hyvällä. Siitä huolimatta Eudora auttaa tytärtään pääsemään lähemmäs unelmiaan. Hän on myös hyvin kannustava Tianaa kohtaan kaikissa mahdollisissa asioissa.


7. Kala

Kala menetti gorillalapsensa Sabor-leopardin syötyä se elävältä. Jonkin aikaa sen jälkeen Kala löysi ihmisvauvan, jonka otti huolehdittavakseen ja nimesi Tarzaniksi. Ei siksi, että halusi korvata menetyksensä vaan siksi, ettei hänellä ollut sydäntä jättää pientä ja avutonta vauvaa yksin viidakon armoille. Kala ei välitä siitä, että Tarzan on erilainen kuin toiset ja pitää tämän puolia kaikissa tilanteissa. Kala yrittääkin ymmärtää Tarzania ja tämän kokemia sopeutumisvaikeuksia. Hän oli myös hyvin kannustava, kun Tarzan harjoitteli viidakossa liikkumista. Kala välittää Tarzanista jopa niinkin paljon, että kertoi tälle tämän taustoista, jotta tämä ymmärtäisi paremmin oman erilaisuutensa. Lisäksi hän päästi kasvattipoikansa menemään, sillä uskoi tämän olevan onnellisempi ihmisten kanssa. Kala on myös huolehtivainen ja se onkin se päälimmäisin syy siihen, miksi hän päätti adoptoida Tarzanin.


6. Meridian Clade

Meridian jää helposti Claden perheen miesten varjoon, mutta hänellä on silti tärkeä rooli elokuvassa Ihmeellinen maailma. Meridian rohkaisee poikaansa Ethania seuraamaan omia unelmiaan eikä aseta tälle mitään odotuksia (toisin kuin Searcher). Meridian osaa myös tarvittaessa asettaa rajat eikä sen vuoksi katso hyvällä sitä, että Ethan lähtee seikkailemaan ominpäin ja kertomatta. Meridianilta löytyy myös ymmärtäväisyyttä, sillä hän kuuntelee Ethanin avautumisia ja osaa tarvittaessa antaa myös neuvoja.


5. Bambin äiti

Bambin äiti opettaa jälkikasvulleen tärkeitä asioita. Bambi pääsee tutkimaan äitinsä kanssa metsää, jossa he asuvat. Äiti luottaa Bambiin ja antaa tämän liikkua metsässä myös itsenäisesti, mutta varmistaa silti, ettei Bambille tapahdu mitään pahaa. Bambin äidillä on uhrautuva luonne, sillä hän on valmis vaikka kuolemaan lapsensa puolesta (ja niin hän myös tekeekin). Lisäksi Bambi saa äidiltään rohkaisua liittyen uusien ystävien hankkimiseen.


4. Herttuatar

Herttuatar asuu kolmen pentunsa kanssa Pariisissa Madame Bonfamillen kartanossa. Marie, Toulouse ja Berlioz ovat oppineet äitinsä kanssa aristokraattisia taitoja, kuten maalaamista, pianonsoittoa ja laulamista. Arvostetusta asemastaan huolimatta pennut saavat käyttäytyä kuin lapset, mutta Herttuatar osaa silti asettaa heille rajat aina tarvittaessa. Herttuatar näyttää viihtyvän lastensa seurassa ja tykkää viettää aikaa heidän kanssaan. 


3. Sakina

Sakina asuu Rosasin valtakunnassa, missä kaikki on mahdollista ja toiveet voivat toteutua. Hänen tyttärensä Asha saa kuitenkin pian tietää, ettei kaikki olekaan sellaista kuin kuningas Magnifico antaa alamaistensa ymmärtää. Sakina on aidosti huolissaan, kun Asha päättää lähteä pysäyttämään Magnificoa ja vapauttamaan Rosasin asukkaiden toiveita tämän kammiosta. Sakina ei kuitenkaan estä Ashaa tekemästä sitä, mitä tekee, sillä hän ymmärtää Ashan olevan oikeassa. Sakina luottaa tyttäreensä ja antaa tämän tehdä päätöksiä itse.


2. Laura Kajastus

Lauran aviomies Ville kuoli vaikean sairauden takia ennen kun heidän nuorempi poikansa Iikka syntyi. Kahden hyvin erilaisen pojan kasvattaminen ei ole ollut helppoa, mutta Laura on onnistunut siinä silti. Laura välittää Iikasta ja Aarosta ja on aidosti huolissaan, kun saa tietää, että he ovat vaarassa. Laura tekee lastensa vuoksi ihan mitä tahansa ja se tulee esille silloin kun hän tapaa Mantikori Mantan, joka kertoo minne Iikka ja Aaro ovat matkalla. Muita hyviä puolia Laurassa ovat kannustavaisuus, ymmärtäväisyys ja se, että hän on hyvä kuuntelija.


1. Rouva Pannu

Tähän alkuun sellainen fun fact, että Kaunotar ja hirviö on minun äitini lempielokuva Disney-klassikoista. Aika hauska sattuma, että siinä elokuvassa esiintyvä hahmo pääsi tässä listassa ensimmäiselle sijalle. Mutta siis, kerrotaanpa nyt jotain rouva Pannusta. Pidän rouva Pannusta siksi, että hän on ymmärtäväinen ja hyvä kuuntelija. Rouva Pannu osaa asettaa Kipolle rajat ja pitääkin huolen siitä, että tämä menee nukkumaan joka yö. Rouva Pannu opettaa Kipolle tärkeitä asioita, kuten hyviä käytöstapoja. Lisäksi rouva Pannu toimii eräänlaisena äitihahmona myös Bellelle ja kuuntelee tämän huolia. 


Siinä oli siis minun top-listani Disney-elokuvien äideistä. Kertokaa kommenteissa miltä omat listanne näyttäisivät. Mirabel-ranking ilmestyy blogiin huomenna, joten tapaamme täällä seuraavan kerran jo silloin. Mutta siis, toivotan tähän loppuun vielä hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja äitihahmoille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti