Sivut

sunnuntai 11. joulukuuta 2022

(Joulutarina) Tehtävä Korvatunturilla osa 3

Hahmo liikkui hitaasti eteenpäin. Kukaan ei osannut arvata hahmon henkilöllisyyttä ennen, kun tämä alkoi puhua.
-Houhouhou, hahmo sanoi matalalla äänellä ja pysähtyi Judyn, Nickin, joulumuorin ja tonttujen eteen.
-Joulupukki, tontut sanoivat yhteen ääneen.
-No tämähän oli helppo homma, Nick totesi.
Judy ei sanonut mitään. Hän huomasi heti, että joulupukki ei ollut ihan sitä miltä näytti. Jotain outoa oli selvästi meneillään.
-Joulupukkia täytyy tarkkailla. Jos se edes on hän, Judy ajatteli.
Pukki, muori ja tontut menivät päärakennukseen. Nick ja Judy jäivät ulos. 
-Olenko ainoa, jonka mielestä joulupukki vaikuttaa jotenkin epäillyttävältä? Judy kysyi.
-Mitä oikein tarkoitat? Nick kysyi.
-En osaa sanoa, mutta jostain syystä minusta tuntuu siltä, että kaikki ei vain ole kohdallaan, Judy vastasi.
-En huomaa joulupukissa mitään epäillyttävää, mutta voimme yrittää selvittää onko hän oikealla asialla, Nick sanoi.
-Jos hän edes on oikea joulupukki, Judy totesi.
Judy ja Nick menivät muiden luokse päärakennukseen. Joulupukki istui nojatuolissa ja vaikutti kaikin puolin normaalilta. Se ei kuitenkaan vakuuttanut Judya. Myös Nick oli alkanut huomata joulupukin olevan jotenkin epäillyttävä. Nick ja Judy eivät osanneet sanoa mitä epäillyttävää joulupukissa oli, mutta jostain syystä jokin ei vain ollut niin kuin piti. 
-Olet oikeassa. Joulupukissa on todellakin jotain epäillyttävää, Nick sanoi Judylle.
-Pitää vain selvittää mikä se epäillyttävä asia on, Judy jatkoi.
Kaksikko päätti, että he vakoilisivat joulupukkia seuraamalla tätä kaikkialle. Kun pukki sanoi menevänsä ulos, niin Judy ja Nick hiipivät ulos hänen perässään. He näkivät, kun joulupukki käveli jonkin matkaa pois päin päärakennuksen luota. Yhtäkkiä joulupukki alkoi viritellä ansoja. 
-No tuo nyt ei ainakaan ole mitään sellaista, mitä joulupukki tekisi, Nick sanoi.
Judy oli samaa mieltä Nickin kanssa. He alkoivat seurata joulupukin touhuja entistä tarkemmin. Saatuaan muutaman ansan viriteltyä pukki lähti kävelemään kohti rekitallia. Nick ja Judy huomasivat, että joulupukki liikkui jotenkin omituisella tavalla, minkä lisäksi hänen kehostaan kuului jonkinlaista ääntä.
-Nyt olen täysin varma siitä, ettei tuo ole oikea joulupukki, Judy sanoi.
-Sama täällä, Nick myönsi.
Juuri silloin joulupukin asu hajosi. Myös hänen partansa lähti irti. Nick ja Judy koputtelivat joulupukin asusteen osia. 
-Nämä on tehty metallista, Nick sanoi.
-Se selittääkin kaiken, Judy totesi. 
Seuraavaksi he huomasivat, kuka joulupukin asun sisällä oli ollut. Valepukin henkilöllisyys sai heidät järkyttymään erittäin paljon.

2 kommenttia:

  1. Houhou hou! Tästä pääseekin joulutunnelmaan! Rauhallista joulunodotusta Verlid!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, että pidät tarinasta. Sunnuntaina selviää kuka valejoulupukki on ja mitä oikealle joulupukille tapahtui. Hyvää ja rauhallista joulunodotusta myös itsellesi.

      Poista