Sivut

perjantai 24. syyskuuta 2021

Paljastuksia joulutarinasta

Joulun odotus ja samalla myös joulutarinan julkaisu lähestyvät. Kuten otsikossakin lukee, niin tässä postauksessa aion kertoa teille muutamia asioita liittyen tämän vuoden joulutarinaan. Jotkut teistä saattoivatkin ehkä ajatella, että paljastaisin millainen juoni tarinassa tulee olemaan. Siitä ei kuitenkaan ole kyse. Olen ajatellut, että te lukijat saisitte tällä kertaa vaikuttaa tarinan sisältöön. Juonekäänteitä en aio pyytää, vaan saatte kertoa tämän postauksen kommenttikentässä muutamia asioita. Ja mitä ne asiat ovat? Ensimmäinen asia mitä teidän on tehtävä, on kirjoittaa kommentteihin jonkun Disney hahmon nimi. Toisena pyydän teitä lisäämään kommenttiinne jonkun tapahtumapaikan jostakin Disney elokuvasta. Hahmon ja tapahtumapaikan ei tarvitse olla samasta elokuvasta. Viimeinen asia mikä kommenttiin tulee lisätä on jokin jouluun liittyvä sana. Teidän on siis lisättävä nuo kolme asia kommenttiinne, ja lisään ne joulutarinaan. En pakota ketään kommentoimaan, mutta olisi kivaa, jos edes joku kommentoisi nuo asiat. Aikaa niiden asioiden kertomiseen on 25.10 asti. Eipä tässä muuta, kuin oikein mukavaa viikonloppua kaikille.

maanantai 13. syyskuuta 2021

Hahmoesittely: Nalle Puh


Nalle Puh (englanniksi Winnie The Pooh) esiintyy elokuvissa Nalle Puh, Tiikerin oma elokuva, Nalle Puhin joulu, Mikki Hiiren taikajoulu, Nalle Puh ja Möhköfantti, Ystäväni Tiikeri ja Nalle Puh: Supernuuskijat pelastavat joulun, Nalle Puh: Kevät ja Ruu, Nalle Puh ystävää etsimässä, Ystäväni Tiikeri ja Nalle Puh: Suuri musikaali, Nalle Puhin sydämellisiä tarinoita, Nalle Puh: yhtä juhlaa, Nasun Suuri elokuva, Nalle Puh ja Möhköfantin Halloween, Nalle Puhin elokuva ja Risto Reipas ja Nalle Puh, lyhytanimaatiossa Ihaan suuri päivä, sekä televisio-sarjoissa Nalle Puhin uudet seikkailut ja Ystäväni Tiikeri ja Nalle Puh. Hän asuu Puolen Hehtaarin metsässä. Puhilla on pienet aivot, minkä vuoksi hän miettii asioita erittäin tarkasti. Puhin paras ystävä on Nasu.

Ensimmäinen Nalle Puh elokuva koostuu kolmesta lyhytelokuvasta. Ensimmäisessä lyhytelokuvassa nimeltä Nalle Puh ja hunajapuu, Puh lähtee hakemaan hunajaa ensiksi mehiläispesästä sadepilveksi naamioituneena, jossa hän epäonnistuu. Myöhemmin Puh menee Kanin luokse syömään hunajaa. Puh syö sitä niin paljon, että juuttuu Kanin luota lähtiessään oviaukkoon. Puh onnistuu kuitenkin vapautumaan laihduttamalla. 

Toisessa lyhärissä, jonka nimi on Nalle Puh ja tuulinen päivä, Puh tapaa Tiikerin, joka varoittaa häntä möhköfanteista ja tärpistä, jotka vievät hunajan, ja joista Puh näkee myöhemmin unta. Puhin herättyä tuulinen päivä on muuttunut sateiseksi päiväksi, minkä vuoksi Puolen Hehtaarin metsässä tulvii. Myöhemmin Nasu muuttaa asumaan Puhin luokse, sillä Pöllö muutti asumaan Nasun taloon, sillä Pöllön oma talo oli kaatunut aiemmin.

Kolmas lyhäri on nimeltään Nalle Puh ja Tiikeri kans, ja siinä Puolen Hehtaarin metsän asukkaat kyllästyvät Tiikerin pomppimiseen, mutta myöhemmin se ei ole kenellekään minkäänlainen ongelma.

Tiikerin omassa elokuvassa Puh ja muut naamioituvat Tiikerin näköisiksi, jotta he voisivat esittää tämän kadonnutta perhettä.

Elokuvassa Nalle Puh ja Möhköfantti Puolen Hehtaarin metsään on ilmestynyt valtava jalanjälki, jonka uskotaan kuuluvan Möhköfantille, jota kaikki lähtevät etsimään. Kaikki pitivät Möhköfanttia ilkeänä, mutta myöhemmin se luulo osoittautui vääräksi.

Nasun Suuressa elokuvassa Puh, Ihaa, Tikru ja Kani ovat laatineet suuren suunnitelman, jonka avulla he yrittävät saada hunajaa. Nasu yritti päästä mukaan suunnitelmaan, mutta häntä ei otettu mukaan pienuutensa vuoksi. Myöhemmin kaikki lähtevät etsimään kadonnutta Nasua tämän leikekirjan avulla.

Nalle Puhin elokuvassa kaikki yrittävät löytää Ihaan kadonnutta häntää. Samaan aikaan Puhilta on loppunut hunaja, jota hän yrittää hankkia koko elokuvan ajan. Hän jopa kuvittelee olevansa hunajasta tehdyssä maailmassa. Elokuvan lopussa Puh on löytänyt Ihaan hännän ja saa palkinnoksi ison hunajapurkin.

Elokuvassa Kevät ja Ruu kaikki Puolen Hehtaarin metsän asukkaat viettävät pääsiäistä. Kaikki paitsi Kani, joka haluaa vain siivota, mutta lopulta hän liittyy muiden joukkoon pääsiäisen juhlintaan.

Live action elokuvassa Risto Reipas ja Nalle Puh aikuiseksi kasvanut Risto Reipas palaa Puolen Hehtaarin metsään auttamaan Puhia löytämään kadonneet ystävänsä. Puh auttaa Ristoa löytämään kadonneen mielikuvituksensa. Myöhemmin Puh, Nasu, Kani, Ihaa ja Tiikeri lähtevät Riston tyttären Madelinen mukana Lontooseen viemään Ristolle työkansiota, jonka hän oli unohtanut Puolen Hehtaarin metsään. Elokuvan lopussa Risto on tuonut Madelinen ja vaimonsa Evelynin Puolen Hehtaarin metsään.

Nalle Puh oli suosikkini kaikista Disney hahmoista, kun olin lapsi. Olin jossain vaiheessa myös ihastunut Puhiin. Puh on ensimmäinen ja ainoa Disney hahmo johon olen ollut ihastunut. Paras kohta, jossa Puh esiintyy on se, missä hänet vedetään irti Kanin kolosta.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Sterling Holloway (1966-1977)   Hal Smith (1981-1986, 1989)   Jim Cummings (1988-nykyään)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Reino Bäcman (1966-1974)   Jarmo Koski (1990-luku-nykyään)   Jari Karjalainen (laulu, 2003-2004)  Tom Pöysti (laulu, 2011)
Näyttelijä: Peter Linz  

lauantai 4. syyskuuta 2021

Testissä: Olaf-jäätelö

Kerroin tämän vuoden ensimmäisessä postauksessa, että voisin aloittaa uuden sarjan, jossa arvostelisin Disney-aiheisia ruokia. Mietin sitä pitkään ja päätin, että voisin tehdä sen nyt. Testissä-sarjan ideana on se, että minä laitan tänne kuvan jostakin Disney-ruoasta, jota olen syönyt ensimmäisen kerran ja kerron oman mielipiteeni siitä. Ensimmäisenä testattavaksi on päässyt Olaf-jäätelö.

Käärepaperissa nähtävä kuva näyttää hienolta, joten jäätelö saa pisteitä siitä.


Käärepaperin alta paljastui tällainen jäätelö. Olafin naama on onnistuttu saamaan melkein aidon näköiseksi tähän jäätelöön.

Minun mielestäni jäätelö oli erittäin hyvää. En keksi siitä mitään negatiivista sanottavaa, jos ei lasketa sitä, että vanilja maistuu eniten tässä jäätelössä. Muita makuja ovat suklaa, karamelli ja sininen vanilja. 

Suosittelen teitä kaikkia maistamaan tätä jäätelöä.

Siinä oli siis testissä-sarjan ensimmäinen osa. Kiitos, kun luitte tämän postauksen.