sunnuntai 31. joulukuuta 2023

Disney-elokuvien loppulaulut

Tänään on uudenvuodenaatto ja se tarkoittaa myös sitä, että luet tällä hetkellä Disneyn lumoa blogin viimeistä postausta vuodelta 2023. Jos tähän sopisi nyt joku sanonta, niin se olisi ympyrä sulkeutuu. Viittaan tuolla sanonnalla siihen, että vuoden 2023 ensimmäinen postaus oli top-lista Disney-elokuvien alkulauluista, joten mikä olisikaan parempi idea vuoden 2023 viimeiseksi postaukseksi kuin top-lista Disney-elokuvien loppulauluista. Tarkoitan tällä sellaisia lauluja, jotka kuullaan elokuvassa ihan viimeisenä. Lopputekstikappaleita en ole tälle listalle ottanut, sillä aion tehdä niistä joskus oman listauksensa. Nyt päästän teidät lukemaan mitä loppulauluja listalleni on päätynyt. 



HUOM! Nyt kun kyseessä on Disney-elokuvien loppulaulut, niin sanon, että tämä teksti SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA, joten lukeminen on jokaisen omalla vastuulla!





10. Circle of life (reprise)/Elämän tie (repriisi)

Leijonakuninkaan loppu on yksi esimerkki ympyrän sulkeutumisesta, sillä elokuva loppuu samalla tavalla kuin alkaa. Scarin ja hyeenojen päihittämisen jälkeen Simba ottaa paikkansa Jylhämaan oikeana hallitsijana, minkä seurauksena alkaa sataa ja kuivuus poistuu Jylhämaasta. Pian tämän jälkeen Rafiki esittelee Simban ja Nalan pennun Jylhämaan asukkaille. Pidän tässä laulussa eniten ympyrän sulkeutumisesta, minkä lisäksi pidän myös sävellyksestä ja tunnelmasta. Minua jää aina vähän vaivaamaan se, ettei kuvassa nähtävää pentua nähdä muissa Leijonakuningas-elokuvissa tai -sarjoissa. Kiara esitellään elokuvassa Leijonakuningas 2, mutta kuvassa nähtävä pentu ei esiinny kyseisessä elokuvassa. Kyllähän sokeakin näkee, ettei tuo ole Kiara. Ei se ole myöskään Kion, sillä Kion on nuorempi kuin Kiara. Siitä huolimatta tämä laulu on mainio, vaikka tuo mainittu asia vähän vaivaakin minua.


9. Bells of Notre Dame (reprise)/Soi näin Notre Dame (repriisi)

Tämä laulu on repriisi elokuvan alkulaulusta, joten tässäkin voidaan puhua ympyrän sulkeutumisesta. Frollo on kuollut, ja Quasimodo on viimeinkin hyväksynyt Esmeraldan ja Phoebuksen suhteen. Kolmikko menee ulos, mutta Quasimodo pysyttelee aluksi piilossa muiden katseilta. Esmeralda käy kuitenkin hakemassa ystävänsä päivänvaloon. Muut katsovat Quasimodoa ihmeissään, kunnes eräs tyttö menee halaamaan häntä. Tämän jälkeen Clopin alkaa laulaa tätä laulua. Vaikka tämä laulu ei olekaan yhtä mahtipontinen kuin ensimmäinen Soi näin Notre Dame laulu, niin siitä huolimatta tätä on aina yhtä kivaa kuunnella. Pidän laulun tunnelmasta, sekä siitä, miten hyvin se sopii elokuvan loppuun.


8. All of you/Jokainen

Ennen kun kukaan ehtii kommentoida mitään, niin kyllä. Tiedän, että tämän laulun jälkeen tulee vielä Colombia mi Encanto, mutta kyseisen laulun toinen puolisko kuullaan Encanton lopputekstien aikana. Lisäksi Colombia mi Encanto kuullaan elokuvan alussa, joten siltäkin osalta se ei ole sopiva loppulauluksi. Jokainen oli sopivampi valinta loppulauluksi, sillä ympyrän sulkeutuminen tulee siinä esille monella tavalla. Ensimmäinen esimerkki on se, että laulu on tavallaan yhdistelmä muista Encanton lauluista. Ympyrän sulkeutuminen tulee esille myös laulun lopussa, kun Antonio saattaa Mirabelin Casitan etuovelle samalla tavalla kuin Mirabel oli saattanut Antonion tämän omalle ovelle elokuvan alussa. Vaikka Madrigalien välit toisiinsa paranevat tämän laulun aikana ja elokuvan tarina viedään tämän aikana loppuun, niin siitä huolimatta kaikkia asioita ei viety loppuun asti. Laulun tunnelma ja toteutus ovat kuitenkin onnistuneet hyvin, joten siksi se ansaitsee paikkansa tällä listalla. 


7. When you wish upon a star (reprise)/Tähti toiveen toteuttaa (repriisi)

Myös Disney-yhtiön tunnuskappale on saanut paikkansa tältä listalta. Tässäkin tapauksessa voidaan puhua ympyrän sulkeutumisesta, sillä Tähti toiveen toteuttaa kuullaan Pinocchio elokuvassa ihan ensimmäisenä. Laulu sopii yhtä hyvin elokuvan alkuun ja loppuun. Kappaleessa on kaunis tunnelma, mikä korostuu erityisesti sävellyksen kohdalla. Myös sanoitukset ovat onnistuneet hyvin sekä suomeksi, että englanniksi.


6. Once upon a dream (reprise)/Unessa kerran kohtasin (repriisi)

Prinssi Philip on herättänyt prinsessa Auroran ikiunesta tosirakkauden suudelmalla. Auroran nukahdettua Pahattaren kirouksen seurauksena haltiattaret Flora, Fauna ja Ilomieli nukuttivat myös muut linnassa olevat. He heräsivät samaan aikaan Auroran kanssa. Prinsessa Ruusunen loppuu siihen, kun Aurora ja Philip saapuvat yhdessä linnan alakertaan tervehtimään Auroran vanhempia, Philipin isää ja muita ihmisiä. Tämän jälkeen pariskunta alkaa tanssia muiden katsellessa heitä. Pidän tässä laulussa eniten sen sävellyksestä ja tunnelmasta. Hauskin asia laulussa (ja koko elokuvassa) on Auroran mekon värin vaihtuminen sinisen ja vaaleanpunaisen välillä. Siihen asiaan minä en tule ikinä kyllästymään. 


5. Proud corazón/Rohkea sydän

Miguel on saanut isoisoäitinsä Cocon muistamaan kauan sitten unohdetun isänsä Héctorin, joka on viimeinkin päässyt takaisin osaksi Riverojen sukua. Isoisovaarin lisäksi myös musiikki on palannut takaisin, sillä se oli kielletty Riveran suvussa vuosikymmenien ajan. Tämä laulu tapahtuu Kuolleiden päivänä vuosi Coco elokuvan nykyhetken jälkeen. Laulun alussa nähdään hetken aikaa edesmenneiden Riverojen muistoksi tehty alttari, minkä jälkeen siirrytään Kuolleiden maahan, josta siirrytään takaisin elävien maailmaan ja Riverojen kuolleiden päivän juhlaan. Koko suku on kuuntelemassa Miguelin laulua ja soittoa, joista jälkimmäiseen osallistuvat myös hänen serkkunsa. Rohkea sydän on mainio kappalevalinta Cocon loppuun ja pidän siitä, että elokuvan sanoma tuodaan esille sen aikana.


4. Great spirits (reprise)/Suuret henget (repriisi)

Karhuksi muuttunut Kenai on päässyt karhunpentu Kodan opastuksella vuorelle, missä hänet muutetaan taas ihmiseksi. Kenai on kuitenkin muodostanut vahvan siteen Kodaan ja pyytää veljensä Sitkan hengeltä, että saisi muuttua takaisin karhuksi voidakseen olla yhdessä Kodan kanssa. Sitka muuttaa Kenain takaisin karhuksi, minkä jälkeen Kenai painaa tassunjälkensä luolan seinään, minkä aikana tämä laulu kuullaan. Tämänkin laulun kohdalla voidaan puhua ympyrän sulkeutumisesta, sillä kyseessä on Karhuveljeni Koda elokuvan alkulaulun repriisi. Pidän tässä laulussa eniten sen sävellyksestä, sekä mahtipontisesta tunnelmasta. Myös rytmi toimii hienosti.


3. We know the way (reprise)/Tunnemme tien (repriisi)

Vaiana on pysäyttänyt leviävän pimeyden palauttamalla Te Fitin sydämen. Vaiana oli saanut tietää ennen pelastusmatkalleen lähtöä, että hänen esi-isänsä ovat olleet merenkävijöitä ennen kun puolijumala Maui varasti Te Fitin sydämen. Nyt kun sydän on taas entisellä paikallaan, niin Motunuin asukkaat saavat poistua saareltaan valliriutan taakse ja jatkaa vanhaa perinnettään merellä matkaamisesta. Pidän tässä laulussa siitä, että Vaiana on viimeinkin ymmärtänyt roolinsa Motunuissa ja elokuva saa tällä tavalla ansaitsemansa lopetuksen. Lisäksi pidän laulun tunnelmasta, sekä mahtipontisesta sävellyksestä.


2. Down in New Orleans (reprise)/New Orleansissa (repriisi)

Kuten ehkä jo arvaattekin, niin tässäkin kohtaa voi puhua ympyrän sulkeutumisesta, sillä tälläkin kertaa kyseessä on elokuvan alkulaulun repriisi. Tiana ja Naveen ovat muuttuneet ihmisiksi ja menneet naimisiin. Lisäksi Tiana saa vihdoin ja viimein perustettua ravintolansa, mistä hän on haaveillut jo pitkään. Pidän tässä laulussa eniten sen tunnelmasta, sekä siitä, että se sopii täydellisesti Prinsessa ja sammakko elokuvan loppuun. Muita toimivia asioita laulussa on sen iloinen tunnelma, sekä menevä sävellys.


1. Two worlds (reprise)/Kaksi maailmaa (repriisi)

Professori Porter on matkustanut tyttärensä Janen kanssa viidakkoon, missä he tapaavat gorilloiden kasvattaman miehen nimeltä Tarzan. Jane opettaa Tarzania ihmisten tavoille ja Tarzan opettaa Janelle viidakon tapoja. Ajan kuluessa Tarzan ja Jane lähentyvät ja se on yksi syy miksi Jane jää asumaan viidakkoon Tarzanin kanssa. Myös professori Porter jää asumaan viidakkoon. Laulun aikana Tarzan, Jane ja muut hahmot keinuvat liaaneissa. Laulu loppuu Tarzanin kuuluisaan huudahdukseen. Tämänkin laulun kohdalla voidaan puhua ympyrän sulkeutumisesta, sillä tämä laulu on elokuvan alkulaulun repriisi. Pidän kappaleen toteutuksesta, sekä mahtipontisesta tunnelmasta. 

Siinä oli siis top-lista Disney-elokuvien loppulauluista. Kiinnitin tätä listaa suunnitellessa huomiota siihen, että aika monet loppulaulut ovat repriisejä lauluista, jotka on kuultu aiemmin elokuvan aikana. Kertokaa kommenteissa mitkä loppulauluista pääsisivät teidän listoillenne. 

Olen saanut teoriapostauksen suunnitteluvaiheen valmiiksi, joten pääsen ihan kohta kirjoittamaan sitä. Sen lisäksi olen jo pitkällä Good luck Charlien neloskauden katsomisessa, joten siitä saattaa tulla lähiaikoina arvostelu. 

Vuosi 2023 loppuu Disneyn lumoa blogin osalta tähän postaukseen. Seuraavaksi on tulossa vuosikertaus. Tähän loppuun toivotan teille oikein hyvää ja onnellista uutta vuotta. Tapaamme seuraavan kerran vuonna 2024.

keskiviikko 27. joulukuuta 2023

Disney-aiheisia joululahjoja

Esittelin edellisessä postauksessa neljä Disneyhyn liittyvää joululahjaa, joita olin saanut. Sain tänään lisää Disney-aiheisia joululahjoja, ja aion nyt esitellä ne täällä.


Ensimmäisenä esittelen Tiku ja Taku sukat. Tästä löytyy kolmet Tiku ja Taku -aiheiset sukat.

Toinen lahja on Nalle Puh -joulukuusenkoriste.


Seuraavaksi on tulossa top-lista. Paitsi, jos saan lisää Disneyhyn liittyviä joululahjoja, joku Disney-dubbaaja kuolee tai jotain muuta mainitsemisen arvoista tapahtuu. Siitä tulikin mieleen, että en ole puhunut täällä blogissa siitä, että Frozenista on tulossa myös neljäs elokuva. Ei kuitenkaan mennä siihen sen tarkemmin ainakaan tässä postauksessa. Mutta tosiaan, jos lähiaikoina ei tapahdu mitään, mistä minun on mainittava täällä blogissa, niin seuraava postaus ilmestyy 31.12.

tiistai 26. joulukuuta 2023

Minun Disney-joululahjani

Lupasin teille, että jos saan joululahjaksi Disney-tavaroita, niin esittelen ne täällä blogissa. Tässä se postaus nyt on. Sain muutaman isomman Disney-lahjan ja mietin ensiksi, että tekisin niistä omat postauksensa, mutta päätin lopulta, että laitan sittenkin kaikki lahjat samaan postaukseen. Nyt niihin esittelyihin.

Yksi saamistani Disney-aiheisista joululahjoista on nämä sukat, joissa on kuva Lilo ja Stitch elokuvasarjassa esiintyvästä Angel/Seireeni hahmosta.

Toinen Disney-lahjani on Nalle Puh paita (tiedän, että kuva on sivuttain). Paidassa on kuva keskeisimmistä Nalle Puh hahmoista. 

Nyt kun vaatteet on esitelty, niin voidaankin jo siirtyä niihin isompiin lahjoihin, joissa on enemmän esiteltävää. Tässä tulee niistä isoista Disney-lahjoista ensimmäinen.


Kuten tiedätte, niin vuosi 2023 on Disneyn satavuotisjuhlavuosi. Yhtiön juhlavuotta on juhlistettu mm. tämän kirjan avulla. 

Tässä kuva kirjan etu- ja takakannesta.

Tästä sisällysluettelosta näkyy mistä elokuvista on otettu tarinoita tähän kirjaan. Kuten huomaatte, niin mukana on myös muutama Pixar-elokuva.

Tässä vielä kuva kotelosta, jonka sisällä kirja oli.

Jokaisen tarinan alussa kerrotaan tietoa siitä elokuvasta, minkä tarina on alkamassa.


Toinen iso Disney-lahja, minkä sain oli Disney hits nuottikirja. Olen maininnut ohimennen jossain postauksessa, että soitan pianoa. Tämä onkin siltä osin hyvä lahja, sillä olen jo jonkin aikaa halunnut opetella soittamaan Disney-lauluja.

Kirjasta löytyvät näiden laulujen nuotit. 

Tämä nuottikirja (tai vihko) on muuten hyvä, mutta ainoa huono puoli on se, että laulut loppuvat kesken, kuten tästä kuvasta näkyy. 


Alan kohta katsomaan Good luck Charlien neljättä tuotantokautta. Julkaisen siitä arvostelun tammikuussa. Olen saanut teoriapostauksen suunnitteluvaiheen melkein loppuun, mutta en silti usko saavani sitä postausta julkaistua joulukuun aikana. Seuraava postaus tulee todennäköisesti olemaan uudenvuodenaattona ilmestyvä top-lista.

sunnuntai 24. joulukuuta 2023

Olafin jouluinen seikkailu (arvostelu)

Hyvää joulua kaikille, jotka tätä lukevat. Olen maininnut aikaisemmissa postauksissa, että jouluaattona (eli tänään) olisi tulossa arvostelu lyhytelokuvasta, joten tässä se nyt tulee. Lyhytelokuva, jonka aion arvostella on Olafin jouluinen seikkailu. Mennäänpä sitten suoraan arvosteluun.



Arendellessa vietetään ensimmäistä joulua linnan porttien avaamisen jälkeen. Anna ja Elsa ovat järjestäneet kyläläisille yllätysjuhlat, joiden on tarkoitus alkaa joulukellon soiton jälkeen. Kaikki lähtevät kuitenkin koteihinsa heti kun kello on soinut, sillä heidän perheillään on omat perinteensä. Olafin kysyessä Annalta ja Elsalta heidän perheensä jouluperinteistä siskokset tajuavat, ettei heillä ole ollenkaan sellaisia. Siksi Olaf ja Sven lähtevät käymään Arendellen kyläläisten luona kysymässä millä tavoilla heidän perheissään vietetään joulua.

Lyhytelokuvan tapahtuma-aikana on ensimmäisen Frozen-elokuvan jälkeinen joulu. Anna ja Elsa ovat innoissaan siitä, että portit ovat jälleen auki, ja he saavat viettää joulua entiseen tapaan. Siskosten muistellessa heidän perheensä jouluperinteitä he tajuavat, ettei heillä ole ollenkaan perinteitä. Olaf päättää etsiä heille jouluperinteitä kylästä, mutta kotimatkalla tilanne eskaloituu kunnolla.

Olafin jouluinen seikkailu esitettiin elokuvateatterissa Pixarin Coco-elokuvan edellä. Tähän väliin sellainen fun fact, että Coco ei alunperin kiinnostanut minua ja menin alunperin katsomaan sitä pelkästään Frozen-lyhärin vuoksi. Silloin en olisi todellakaan uskonut, että Cocosta tulee minun suosikkini Pixar-elokuvista. Lyhytelokuva otettiin lopulta pois Cocon edeltä, sillä se oli niin pitkä ja monet luulivat tulleensa katsomaan väärää elokuvaa. 

Kuten lyhytelokuvan nimestä voi päätellä, niin sen pääosassa on Annan ja Elsan sijasta lumiukko Olaf, joka lähtee Sven-poron kanssa etsimään jouluperinteitä Annalle ja Elsalle. Olaf saa mukaansa paljon erilaisia perinteitä, kuten joulukuusen, joulusaunan, karkkikeppejä, ja paljon muuta. Pidän tavasta, jolla suurin osa perinteistä esitellään,  mutta yhdestä perinteestä tehdään ärsyttävä komediaväline.

Lyhytelokuvassa kuullaan lauluja, jotka sopivat tarinaan hyvin ja luovat jouluisen tunnelman. Pidän kaikista Olafin jouluinen seikkailu -lyhytelokuvan lauluista, ja oma suosikkini on lopussa laulettava Kun yhdess ollaan. Myös muut laulut ovat hyviä, mutta eivät ihan yhtä muistettavia. Pidän laulujen sävellyksestä ja olen miettinyt, että voisin joskus yrittää soittaa niitä pianolla. Pitää vain saada nuotit jostain.

Mitä huumoriin tulee, niin siltä osalta tämä lyhytelokuva ei ole parhaimmillaan. Viittaan tuolla äskeisellä kommentilla hedelmäkakkuun liittyvään vitsiin, mikä ei ole koskaan naurattanut minua. Lyhytelokuvasta löytyy myös muita vitsejä, jotka eivät uppoa minuun. Onneksi mukana on myös hyvää huumoria, ja pidän siitä, kun Olaf korvaa porkkananenänsä karkkikeppinenällä. Myös Svenin pantomiimiesitys on hauska, vaikka Kristoff ei ihan ymmärtänyt mistä siinä oli kyse.

Yhteenvetona voi siis sanoa, että Olafin jouluinen seikkailu on muutamista ärsyttävistä vitseistä huolimatta oikein toimiva kokonaisuus, jonka pariin palaa mielellään uudestaan. Jos haluat katsoa jouluna jotain vähän kevyempää, niin tämä sopii siihen tarkoitukseen.

Uudenvuodenaattona tulee uusi top-lista, mutta saatan julkaista jotain myös sitä ennen. Suunnittelen parhaillaan yhtä teoriapostausta, mutta en ole varma saanko sitä valmiiksi joulukuun aikana. Eipä tässä ole enää muuta sanottavaa, kuin hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta.

perjantai 22. joulukuuta 2023

Good luck Charlie, kausi 3 (arvostelu)

Sanoin edellisessä postauksessa, että seuraavaksi olisi tulossa arvostelu lyhytelokuvasta, mutta suunnitelmiin tulee nyt pieni muutos, sillä minulla on hyviä uutisia. Sain eilen katsottua Good luck Charlien kolmannen kauden loppuun. Pääsen siis nyt julkaisemaan arvostelun siitä.

Good luck Charlien kolmas tuotantokausi jatkuu siitä, mihin It's christmas elokuva jäi. Amy paljasti elokuvassa olevansa raskaana ja raskaus on edennyt viimeiselle kolmannekselle ja kauden alussa päästäänkin näkemään Duncanien valmistautumista tulevaa vauvaa varten. Valmistautumiseen kuuluu mm. uuden kodin etsimistä (mihin ei kuitenkaan muutettu), vauvan nimen pohtimista, vauvajuhlat, sekä vauvatarvikkeiden hankintaa. 

Duncanien viides lapsi Toby syntyy erikoisjaksossa Special delivery. Toby syntyi nuoremman isosiskonsa Charlien kolmevuotispäivänä, mikä on yksi syy siihen, miksi Charliella on ollut vaikeuksia hyväksyä uusi pikkuveljensä. Charlie kyseleekin useasti milloin Toby lähtee pois heidän kodistaan. Tähän väliin pakko kertoa sellainen fun fact, että Amyn näyttelijä Leigh-Allyn Baker oli oikeasti raskaana silloin kun Good luck Charlien kolmas kausi kuvattiin. 

Uuden vauvan syntymän lisäksi Duncanin perheen jäsenille tapahtuu muita isoja asioita. Kolmannen kauden aikana PJ muuttaa kimppakämppään ystävänsä Emmettin kanssa, Teddy liittyy lentopallojoukkueeseen, Gabe on saavuttanut teini-iän ja yrittää kunnostautua ja Amy saa mahdollisuuden päästä televisioon. Kauden lopussa Duncanit joutuvat muuttamaan hotelliin, sillä Bob oli päästänyt heidän kotiinsa brasilialaisia termiittejä, jotka alkoivat syödä perheen taloa. 

Ohjelmaan tulee kolmannella kaudella Tobyn lisäksi myös muita uusia hahmoja, joihin kuuluvat mm. Bobin äiti Linda Duncan, Teddyn koulukaveri Victor, sekä tämän tyttoystävä Victoria, Gaben kaveri Logan, PJ:n ja Emmettin naapurissa asuva pelle, Duncanien naapuri Bert Doogan, sekä Teddyn lentopallojoukkueen tytöt, joista Vonnie ja Kelsey ovat isoimmassa roolissa. Jotku hahmoista saavat ison roolin ja esiintyvät useassa jaksossa, ja jotkut hahmoista näkyvät sarjassa vain yhden tai muutaman jakson ajan. Kaikilla hahmoilla on kuitenkin enemmän tai vähemmän merkittävä rooli.

Good luck Charlien kolmas kausi jää mieleen monesta syystä, mutta eniten Tobyn vuoksi. Pidän siitä, että Tobylla ja Charliella on samanlainen sisarussuhde kuin Gabella ja Charliella oli sarjan alussa. Siitä huolimatta Toby tuntuu melko turhalta lisäykseltä sarjaan, sillä häntä ei nähdä paljoa, vaikka hän onkin enemmän tai vähemmän keskiössä joissain jaksoissa. Vaikka Toby onkin ihan kiva hahmo, niin siitä huolimatta minusta tuntuu, että hänet tuotiin sarjaan pelkästään Amyn näyttelijän raskauden vuoksi.

Good luck Charlien kolmannella tuotantokaudella nähdään myös jonkinlaista jatkumoa, sillä kolmannen kauden jaksoissa nähdään paljon viittauksia siihen, mitä sarjan ensimmäisillä kausilla on tapahtunut. Yksi jatkumo liittyy sarjan avausjaksoon, jossa Bob pudotti vauva-Charlien. Hän muistelee tapahtumaa jaksossa Baby steps. Charlien pudottaminen on syy siihen, miksi Bob ei uskalla kantaa Tobya portaita pitkin. Gabe auttaa Bobia harjoittelemaan vauvan kantamista portaissa, mutta siitä huolimatta Bob pudottaa myös Tobyn. Tilanne menee jopa samalla tavalla kuin Charlien pudottamisen kohdalla. Toinen jatkumo liittyy vauvakisaan, jonka Charlie kävi Emmettin veljenpojan Masonin kanssa. Charlie otti sen aikana ensimmäiset askeleensa. Kolmannella kaudella PJ ja Emmett päättävät uusia vauvakisan, mikä käydään sillä kerralla kolmipyöräisillä. 
Uusien hahmojen lisäksi Good luck Charlien kolmannella kaudella nähdään myös vanhoja tuttuja hahmoja, kuten rouva Dabney, Debbie ja Deedee Dooley, Wentzin perhe, Teddyn poikaystävä Spencer, Amyn pomo Karen, sekä Spencerin äiti, jonka näyttelijä on vaihtunut ensimmäisen tuotantokauden jälkeen. Jotkut hahmoista palaavat sarjaan pidemmän tauon jälkeen, kun taas jotkut ovat olleet mukana vakituisesti. Kolmannen kauden jaksoissa nähdään sellaisia juonikuvioita, joiden keskiössä on joku, joka ei kuulu Duncanin perheeseen. Duncanit esiintyvät kuitenkin jokaisessa jaksossa.

Jos joku ei ole muuttunut Good luck Charliessa, niin se, että jokainen jakso loppuu Teddyn kuvaamaan videopäiväkirjaan, sekä hauskaan hetkeen, joka on viittaus johonkin mitä jaksossa on tapahtunut. Poikkeuksena kauden päätösjakso All fall down, missä lopputekstikevennyksenä nähdään jakson bloopers-materiaalia. Palatakseni vielä videopäiväkirjoihin, niin mainitsen, että kolmannella nähdään yksi jakso, missä Gabe tekee videopäiväkirjaa Tobylle. Teddy sanoo omissa videopäiväkirjoissaan good luck Charlie, mutta Gabe sanoi good fortune Toby. Teddyn kuvaamat videopäiväkirjat ovat yhä tärkeässä roolissa jokaisessa jaksossa.

Yhteenvetona sanon, että Good luck Charlien kolmas tuotantokausi on ehdottomasti katsomisen arvoinen. Sen aikana nähdään paljon hauskoja vitsejä, kuten myös ärsyttäviä asioita, johin kuuluu mm. stereotypinen anopin ja miniän välinen suhde, sekä hahmo, joka viihtyy parrasvaloissa vähän liikaa. Charlie kokee kauden aikana muutaman ärsyttävän lapsuuteen kuuluvan vaiheen. Niihin vaiheisiin kuuluu mm. korvien sammuttaminen silloin, kun niille olisi oikeasti käyttöä, sekä salaisuuksien kertominen sellaisille henkilöille, joiden ei todellakaan pitäisi kuulla niitä. Nämä molemmat vaiheet kestävät onneksi vain yhden jakson verran, mutta sitäkin parempi juttu on se, ettei niitä nähdä samaan aikaan yhdessä ja samassa jaksossa. 

Aloitan Good luck Charlien neljännen ja viimeisen tuotantokauden katsomisen ensi viikon aikana. Riippumatta siitä, kuinka nopeasti saan katsottua kauden loppuun, niin arvostelu siitä ilmestyy ensi vuoden puolella.

Seuraavaksi on ihan oikeasti tulossa sen lyhytelokuvan arvostelu. Olen ajoittanut sen julkaisun jouluaattoon. Tapaamme siis seuraavan kerran silloin.


lauantai 16. joulukuuta 2023

Hahmoesittely: Samu Sirkka

Tajusin, että edellisestä hahmoesittelystä on jo pitkä aika, joten ajattelin, että nyt voisi olla sopiva aika julkaista uusi sellainen. Tällä kertaa esiteltäväksi hahmoksi valikoitui Samu Sirkka.

Samu Sirkka (englanniksi Jiminy Cricket) esiintyy elokuvissa Pinocchio, Pennitön ja suruton, sekä Pinocchio live action. Hahmo nähdään myös lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio. Samu Sirkka on Mikki Hiiren ja Helinä keijun ohella yksi Disney-yhtiön maskottihahmoista.

Samu Sirkka nähdään ensimmäisen kerran Pinocchio elokuvan alussa laulamassa Tähti toiveen toteuttaa laulua, minkä jälkeen hän alkaa kertoa elokuvan tarinaa. Tarinan alussa Samu Sirkka saapuu Geppetton työpajalle, missä Geppetto on juuri saanut Pinocchion valmiiksi ja esittelee sitä kissalleen Figarolle ja kultakalalleen Cleolle. Samu Sirkka päättää viettää yön pajassa. Myöhemmin yöllä, kun Sininen haltiatar on herättänyt Pinocchion henkiin, Samu Sirkka kertoo puupojalle omatunnosta. Sininen haltiatar nimittää Samu Sirkan Pinocchion omatunnoksi ja sanoo, että Pinocchiosta tulisi oikea poika, jos hän oppisi oikean ja väärän eron. Samu Sirkka nukkui aamulla pommiin, ja lähtee heti herättyään etsimään kouluun matkalla olevaa Pinocchiota, jonka hän löytää Rehti Repon ja Kimi Keppostimen seurasta. Samu yrittää varoittaa Pinocchiota houkutuksista ja saada tämän menemään kouluun, mutta Pinocchio ei kuuntele ja lähtee kaksikon matkaan. Samu Sirkka ajattelee, ettei Pinocchio tarvitse häntä enää ja luopuu omatunnon työstä. Myöhemmin Samu Sirkka päättää mennä toivottamaan Pinocchiolle onnea ennen teatteriesitystä, mutta löytää tämän lukittuna häkistä. Sininen haltiatar tulee paikalle ja kysyy mitä on meneillään. Pinocchio valehtelee haltiattarelle, minkä seurauksena hänen nenänsä alkaa kasvaa, mutta haltiatar palauttaa Pinocchion nenän oikeaan kokoonsa ja vapauttaa pojan häkistä.  

Takaisin kotiin matkaava Pinocchio tapaa jälleen Rehti Repon ja Kimi Keppostimen, jotka houkuttelevat tämän Huvitusten saarelle. Samu Sirkka yrittää salamatkustaa sinne Pinocchion mukana, mutta kaksikko joutuu erilleen toisistaan. Myöhemmin Samu Sirkka löytää Pinocchion Lampunsydämen seurasta ja tajuaa, että saarelle tuodut pojat muuttuvat aaseiksi, jotka lähetetään kaivokselle. Pinocchio ja Samu Sirkka lähtevät pois saarelta, mutta Pinocchiolle ehtii silti kasvaa aasin korvat ja häntä. Päästyään Geppetton työpajalle Samu ja Pinocchio saavat tietää Geppetton hankkineen itselleen veneen ja lähteneen merelle etsimään Pinocchiota, kunnes joutui Monstro-valaan vatsaan. Samu Sirkka ja Pinocchio lähtevät merelle etsimään Monstroa, jonka vatsaan he päätyvät. Siellä Pinocchio tapaa isänsä uudestaan, ja he tekevät nuotion, joka saa Monstron aivastamaan. Aivastuksen avulla Pinocchio, Geppetto ja Samu Sirkka pääsevät ulos, mutta raivostunut Monstro lähtee jahtaamaan karannutta ruokaansa ja takaa-ajon seurauksena Pinocchio menehtyy. Myöhemmin Sininen haltiatar herättää Pinocchion henkiin ja muuttaa tämän samalla oikeaksi pojaksi. Samu Sirkka saa kultatähden omatunnon työstä. 

Samu Sirkka nähdään elokuvassa Pennitön ja suruton. Kun tarina sirkuskarhu Bongosta on päättynyt, niin Samu Sirkka huomaa Luana Pattenille osoitetun juhlakutsun. Samu menee juhliin, jotka ovat tien toisella puolella olevassa talossa. Juhlissa on Luanan ja Samu Sirkan lisäksi Edgar Bergen, sekä kaksi käsinukkea, joiden nimet ovat Charlie McCarthy ja Mortimer Snerd. Edgar kertoo juhlaväelle tarinan Mikistä ja pavunvarresta. Tarinan jälkeen Samu Sirkka katsoo kadulla kävelevää Jättiläistä, joka kävi aiemmin kyselemässä Mikki Hiirestä. 

Samu Sirkka esiintyy myös Disney Animation Studiosin satavuotista taivalta juhlistavassa lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio, jossa Disney-hahmot päättävät ottaa ryhmäkuvan studion satavuotispäivän kunniaksi. Ennen kuvan ottamista Samu Sirkka ja muut hahmot laulavat laulun Tähti toiveen toteuttaa. 

Samu Sirkka on yksi tunnetuimmista Disney-hahmoista, mutta silti minä unohdan välillä hänen olemassa olon. Toisaalta sitä ei kyllä tapahdu kovin usein. Paras kohta, missä Samu Sirkka esiintyy on Pinocchion alku.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Cliff Edwards (1940-1971, Olipa kerran elokuvastudio (arkistomateriaali))     Clarence Nash (lyhyesti)    Tony Pope (70-luvulla)     Eddie Carroll (1973-2010)     Phil Snyder (2010-2014)      Joe Oschman (2014-nykyään)      Joseph Gordon-Levitt (live action)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Seppo Mäki (1995-2004)     Markus Blom (live action ja Olipa kerran elokuvastudio)


Julkaisen jouluaattona arvostelun eräästä lyhytelokuvasta. Se postaus olisi siis tulossa seuraavaksi. Sen jälkeen on tulossa ainakin se lupaamani top-lista, sekä perinteinen vuosikertaus. Jos saan joululahjaksi Disney-tavaroita, niin aion esitellä niitä täällä blogissa. En osaa sanoa saanko katsottua Good luck Charlien kolmatta kautta loppuun joulukuun aikana, mutta yritän saada sen tehtyä. En tosin osaa sanoa saanko arvostelun valmiiksi, ennen tammikuuta, mutta yritän ainakin saada katsottua kauden loppuun ennen sitä. Muuta asiaa minulla ei ole, joten tähän loppuun toivotan teille kaikille oikein hyvää joulun odotusta.

keskiviikko 13. joulukuuta 2023

Good luck Charlie, It's christmas (arvostelu)

Lupasin, että Toive-elokuvan arvostelun jälkeen olisi tulossa arvostelu Good luck Charlie -sarjasta tehdystä It's christmas elokuvasta, joten tässä se nyt on. Tälle elokuvalle on olemassa myös suomenkielinen nimi, joka on Kommellusten joulu, mutta puhun tästä elokuvasta aina englanninkielisellä nimellä, ja se kuulostaa muutenkin paremmalta. Nyt päästänkin teidät lukemaan arvostelua.

Duncanit ovat lähdössä viettämään joulua Amyn vanhempien luokse Palm Springsiin. Lentokoneessa sattuu kuitenkin yksi tilanne, minkä seurauksena Amy ja Teddy joutuvat erilleen muusta perheestä. Teddyn ja Amyn on ehdittävä Palm Springsiin jouluaamuun mennessä, jotta saisivat viettää joulun perheensä kanssa.

Elokuvassa esiintyvät Good luck Charlie -sarjassa esiintyvä Duncanin perhe. Muita sarjassa esiintyviä hahmoja ei nähdä, mutta Teddyn ystävä Ivy tekee lyhyen esiintymisen elokuvan alussa. Uusina hahmoina elokuvassa nähdään Amyn vanhemmat Hank ja Petunia Blankenhooper, sekä muutama autokauppias, yksi pyöräkauppias, väärinymmärretty rikollisnuori, ja ufoista kiinnostunut pariskunta. Uudet sivuhahmot ovat tärkeässä roolissa elokuvassa, mutta he eivät esiinny sarjassa. 

Kuten itse sarjassa niin myös tässä elokuvassa nähdään Teddyn videopäiväkirjoja, sekä paljon hauskoja tapahtumia. Osa hauskoista (tai ei-hauskoista) tapahtumista liittyy Charlien riehakkuuteen, sillä hänellä on It's Christmas elokuvassa se vaihe, että kaikki pitää joko syödä tai rikkoa. Tilannetta ei helpota se, että Hankilla ja Petunialla on kodissaan paljon särkyviä ja irtonaisia esineitä, eikä myöskään se, että Petunia syyttää Bobia Charlien riehakkuudesta, sekä PJ:n ja Gaben ongelmista.

Suurin osa elokuvan tapahtumista tapahtuu Palm Springsissä tai jossain muualla Amerikassa, joten tässä elokuvassa nähdään paljon uusia tapahtumapaikkoja. Duncanien Denverissä sijaitseva koti nähdään myös, mutta vain elokuvan alussa eikä sitä nähdä enää myöhemmin elokuvan aikana. Elokuvassa nähdään paljon uusia asioita, minkä lisäksi siinä paljastetaan yksi asia, mikä on merkittävässä osassa kolmannen kauden alussa, sekä sen jälkeen.  

Good luck Charlie, It's christmas on mainio ja hauska jouluelokuva, mutta siinä on silti muutama ärsyttävä asia, mutta ne unohtuvat mielestä nopeasti. Jos pidät joulu- ja roadtrip-elokuvista, sekä perhekomedioista, niin Good luck Charlie, It's chrismas on juuri sopiva elokuva sinulle.

Jos olet jo nähnyt tämän elokuvan, niin kerro kommenteissa omia ajatuksiasi siitä.

Aloitan Good luck Charlie -sarjan kolmannen kauden katsomisen tällä viikolla. Jos olen tarpeeksi nopea sarjan katsomisessa ja kuvien etsimisessä, niin saan mahdollisesti julkaistua ennen Uutta vuotta. En kuitenkaan uskalla luvata vielä tässä vaiheessa, että se onnistuisi, mutta voin silti yrittää.

sunnuntai 10. joulukuuta 2023

Toive (arvostelu)


Tähti toiveen toteuttaa. Toivoa näin kaikki saa. Unelmasi suurimmat se aikaan saa. Sydän solmi toiveisiin, rajattomiin unelmiin. Tähti tuo kun toiveen saa sen toteuttaa.

Moni Disney-hahmo on toivonut tähdeltä, mutta miten tämä kuuluisa toivomustähti sai alkunsa? Disneyn satavuotista taivalta juhlistava uusin klassikkoelokuva Toive antaa vastauksen tähän kysymykseen. Elokuvan tapahtumat sijoittuvat Rosasin valtakuntaan, jossa toiveilla on tapana toteutua. Nuori Asha kääntyy hädän hetkellä tähtien puoleen ja esittää niin voimakkaan toiveen, että se tuo hänelle avuksi taikuutta sisältävän tähden. Tähden avulla Asha lähtee pelastamaan Rosasia sitä uhkaavalta vaaralta. 

Toiveen päähenkilö on 17-vuotias Asha, joka työskentelee Rosasin turistioppaana. Asha uskoo tähtien voimaan ja siksi hän kääntyykin niiden puoleen epätoivon ollessa suurimmillaan. Minun mielestäni Asha ja hänen kehityskaarensa on kirjoitettu onnistuneesti, ja pidän siitä mihin suuntaan hahmoa ollaan milloinkin viemässä. Ashan perheeseen kuuluvat hänen äitinsä Sakina, isoisä Sabino (joka täyttää elokuvan alussa 100-vuotta), sekä Ashan lemmikkivuohi Valentino, jolle Tähti antaa kyvyn puhua. Vaikka Ashalla onkin eläinapuri, joka seuraa häntä kaikkialle, niin siitä huolimatta hänen parhaat ystävänsä ovat ihmisiä. Olen kertonut aikaisemmissa postauksissa, että Ashan ystävät ovat saaneet inspiraation seitsemästä kääpiöstä. Heihin kuuluvat kuninkaan leipurina toimiva fiksu Dahlia, uninen Simon, allergioista kärsivä Safi, kyyninen Gabo, arka Bazeema, innokas Hal, sekä omissa maailmoissaan elävä Dario. 

Yksi parhaimmista asioista Toiveessa on se, että siinä nähdään pitkästä aikaa perinteinen Disney-pahis. Elokuvan pääpahiksena nähdään Rosasia hallitseva kuningas Magnifico, joka ei ole ihan sellainen kuin ulkokuori antaa ymmärtää. Magnifico järjestää joka kuukausi toiveseremonian, jossa hän toteuttaa yhden toiveen, jonka joku Rosasin asukas on hänelle antanut. Magnifico päättää siis siitä mitkä toiveet toteutuvat milloinkin ja onko toive toteutumisen arvoinen. En osaa vielä sanoa tuleeko Magnifico pääsemään suosikkeihini Disney-pahiksista, mutta ainakin hänellä on hyvät mahdollisuudet siihen. Magnificon laulu on yksi parhaimmista Disneyn pahislauluista ja se jää helposti mieleen. Kiinnostava asia Magnificossa on se, että hän aloittaa neutraalina hahmona, mutta muuttuu pahemmaksi elokuvan edetessä. Ashan lisäksi Magnificon oikeista aikeista tietää hänen vaimonsa kuningatar Amaya. Amaya on uskollinen kuningatar, joka tukee miestään, mutta ei silti pelkää olla eri mieltä tämän kanssa missään tilanteessa. 

Seuraavaksi voisin ottaa puheeksi elokuvan laulut. Toiveen laulut on tehty hienosti ja ne soivat katsojien päässä pitkään elokuvan katsomisen jälkeen. En osaa vielä sanoa suosikkiani Toiveen lauluista, mutta kirjoitan ehkä joskus top-listan niistä. Musiikin lisäksi pidän elokuvan animoinnista ja siitä miten sitä hyödynnetään useimmissa kohtauksissa. Elokuvan toteutus toimii hienosti ja minun on vaikeaa löytää Toiveesta mitään heikkouksia. Toiveessa on kyllä muutama asia, mikä vähän häiritsi minua, mutta ei se vähennä elokuvan mahtavuutta. En enää edes muista, mitä ne häiritsevät asiat olivat. Toive on Disneyn satavuotisjuhlaklassikko, joten siksi siinä nähdään paljon enemmän easter eggejä, kuin aikaisemmissa Disney-klassikoissa.  

Yhteenvetona sanon, että Toive on mainio sekoitus vanhaa ja uutta, minkä lisäksi se on paras mahdollinen tapa juhlistaa 100-vuotiasta Disney-yhtiötä. Tarina on mielenkiintoista seurattavaa, laulut jäävät helposti mieleen, pahis on alusta asti pahis, päähenkilö on kiinnostava, animointi on hienoa ja sivuhahmot eivät ole mitättömässä roolissa. Toive on siis kaikkea sitä, mitä hyvän Disney-elokuvan kuuluu olla. Aion ehdottomasti katsoa Toiveen uudestaan. En nyt ihan heti, mutta viimeistään sitten kun se on lisätty Disney plussaan. Jos et ole vielä nähnyt Toivetta, niin tätä elokuvaa ei missään nimessä kannata jättää väliin.