maanantai 11. maaliskuuta 2019

Frozen 2 elokuvan uudet hahmot

Frozen 2 elokuvan teaser traileri julkaistiin noin kuukausi sitten. Se ei kerro paljoa elokuvan juonesta, mutta näköjään minun ideaani ei ole käytetty. Se ei kuitenkaan haittaa minua, sillä tuo näyttää paljon paremmalta. Trailerissa kaikki on täydellistä leijuvista kristalleista Annan uuteen kampaukseen.

Tässä postauksessa en kuitenkaan aio kertoa trailerista vaan siinä esiintyvistä uusista hahmoista. Trailerissa esiintyy kaksi täysin uutta hahmoa, joista toinen on ruskamaisemissa seisova tyttö ja toinen lehdissä kieppuva poika. Heidän henkilöllisyyksiään ei ole vielä kerrottu ja monet ovat keksineet teorioita siitä keitä he voisivat olla. Erityisesti tyttöhahmon henkilöllisyydestä on keksitty teorioita, joten nämä ensimmäiset veikkaukset liittyvät häneen. Ja niiden mukaan hän voisi olla:



ELSAN TYTTÖYSTÄVÄ

Monet Frozen faneista ovat toivoneet, että Elsalla olisi jatko-osassa tyttöystävä, mikä tekisi hänestä Disneyn ensimmäisen lesboprinsessan (tai kuningattaren). Nähtyään tyttöhahmon, monet ovat keksineet, että hän voisi hyvinkin olla Elsan tyttöystävä, jolla on syksyyn liittyviä taikavoimia. Minä en itse usko tuohon teoriaan, sillä hän näyttää n. 11-12 vuotiaalta eli aika nuorelta Elsan tyttöystäväksi. Lisäksi, jos Elsalla olisi jatko-osassa tyttöystävä, niin elokuvaa ei näytettäisi esimerkiksi Venäjällä, koska siellä ei ole (vielä) hyväksytty homoseksuaalisuutta. Joskus voi tulla se aika, jolloin tehdään ensimmäinen seksuaalivähemmistöön kuuluva päähenkilö, mutta en usko se ajan olevan nyt.

ANNAN JA ELSAN KADONNUT SISKO

Suurin osa on varmaankin kuullut teorasta, jossa väitetään Tarzanin olevan Annan ja Elsan kadonnut veli. Ehkä heillä onkin kadonneen veljen sijasta kadonnut sisko, joka olisi tuo ylemmässä kuvassa oleva hahmo. Teorian mukaan hahmo olisi syntynyt silloin, kun Annan ja Elsan vanhemmat olivat lähteneet sillä laivalla johonkin paikkaan.


Seuraavaksi siirrytäänkin teorioihin, jotka koskevat myös poikahahmoa. Niiden teorioiden mukaan he ovat:

ANNAN JA KRISTOFFIN LAPSIA

Yksi suosituimmista teorioista näihin hahmoihin liittyen on se, että he olisivat Annan ja Kristoffin lapsia. Joidenkin mielestä he näyttävät aika vanhoilta Annan ja Kristoffin lapsiksi, mutta toisaalta, jos trailerissa katsoo tarkasti Annaa, Elsaa ja Kristoffia, he näyttävät olevan vanhempia kuin ykkösosassa. Tämä teoria on minusta kivoin, sillä olen toivonut, että Annalla ja Kristoffilla olisi kakkoselokuvassa lapsi/lapsia. Uskon siis tähän teoriaan. Jotkut eivät usko ainakaan tyttöhahmon olevan Annan ja Kristoffin lapsi, sillä hänellä vaikuttaa olevan ruskea iho. Toisaltaa voi taas olla niin, että Anna ja Kristoff olisivat adoptoineet itselleen tyttären ja poika olisi heidän biologinen lapsensa. Lisäksi tyttöhahmo näyttää Annalta ja poikahahmo Kristoffilta, joten tämä teoria voisi pitää paikkansa. 

ANNAN JA ELSAN VANHEMMAT

Jotkut ovat keksineet, että uudet hahmot voisivat olla Annan ja Elsan vanhemmat lapsina. Elokuvassa voisi olla taustatarina sille, kuinka Annan ja Elsan vanhemmat tapasivat ja uskon, että samalla kerrottaisiin Elsan voimien alkuperä.


Keitä nuo hahmot sitten ovatkin, uskon, että heillä tulee olemaan tärkeä rooli elokuvassa. Voi olla, että nuo kaikki teoriat ovat vääriä eikä mikään niistä koske uusia hahmoja. Haluan tähän loppuun vielä kertoa, että kun näin tyttöhahmon ensimmäisen kerran, luulin hänen olevan Anna, mutta sitten huomasin, että hän näyttää nuoremmalta ja hieman erilaiselta.

Voitte kertoa kommmenteissa omia teorioitanne uusiin hahmoihin liittyen. Luen niitä mielelläni sieltä.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Nalle Puh ja mielenterveysongelmat

Disney elokuvien ympärillä pyörii paljon erilaisia teorioita. Esimerikisi kaikkien Pixar elokuvien ajatellaan tapahtuvan samassa universumissa, Tarzanin väitetään olevan Frozenin Annan ja Elsan veli ja Tähkäpää olisi heidän serkkunsa. Aion kertoa teoriasta, johon törmäsin netissä vähän aikaa sitten. Kyseisen teorian mukaan Nalle Puh elokuvien hahmojen väitetään edustavan eri mielenterveysongelmia. Lopussa kerron omia pohdintojani asiaan liittyen.
Lähteet: https://knowledgeguild.wordpress.com/2012/10/13/the-mental-disorders-of-winnie-the-pooh-characters/

Mielenterveysongelmat

Nalle Puh

                                                                               

Ensimmäisenä listalla on Puh, jolla on arveltu olevan seuraavat kolme mielenterveysongelmaa.

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö

Puh kärsii todennäköisesti huomaamattomasta alatyypistä, jossa potilaan käytös on huolimatonta ja välinpitämätöntä asioita kohtaan ilman narsismia.

Syömishäiriö

Hunaja on Puhille pakkomielle ja hän ottaa sitä kaikkialla, missä voi. Nalle Puhin elokuvassa häneltä on loppunut hunaja ja hän yritti hankkia sitä koko elokuvan ajan. Hän myös kuvitteli olevansa hunajasta tehdyssä maailmassa. Puh on myös valmis ottamaan riskejä, jotta saisi hunajaa. Tämä on yksi syy hänen pyöreydellensä.

Pakko-oireinen häiriö

Puhilla on toistuva laskenta. Sen lisäksi hän kärsii OCD:sta yhdessä ADHD:n kanssa, mikä voi myöhemmin johtaa Touretten oireyhtymään.

Nasu

Nasulle ja lopuille hahmoista on "diagnosoitu" vain yksi mielenterveysongelma.

Paniikkihäiriö

Nasu on saattanut kärsiä menneisyydessä huomattavasta itsearviointivahingosta, mikä aiheuttaa hänelle yleistä hermostuneisuutta ja suurta stressiä. Nasulla on myös erilaisia puhehäiriöitä, mistä hänen pätkivä puheensa johtuu. Se voi liittyä hänen kokemaansa irrationaaliseen ahdistukseen. Nasu on myös todella säikky ja pelästyy helposti melkein kaikkea.

Tiikeri

Tarkkaavaisuus- ja ylivilkkaushäiriö

Tiikeri ei osaa kontrolloida hyperaktiivisuuttaan ja mikä pahinta hän on valmis kokeilemaan aineen väärinkäytön ongelmia. Hän rakastaa pomppimista ja tekeekin sitä usein vieterihäntänsä avulla. Tiikeri on myös todella impulsiivinen, joka voisi tehdä hänestä huonon roolimallin. Tikru on kuitenkin erittäin sosiaalinen, mutta kyseenalaisen käytöksensä takia hänen vetoomuksensa uhkaavat joutua vaikeuksiin.

Pöllö

Lukihäiriö

Pöllö kärsii melko varmasti lukihäiriöstä. Siitä huolimatta hän on erittäin valoisa. Pöllö luulee osaavansa lukea täydellisesti, vaikka oikeasti hän lukee jotkut sanat väärin.


Kani

Pakko-oireinen häiriö

Kani järjestelee paljon asioita. Myös menetelmän. Vaikka Kani onkin mies, hän käyttäytyy hyvin naisellisesti. Useimmissa tapauksissa se ohjasi hahmon luokittelua homoseksuaalisuuteen. Pitää kuitenkin muistaa, että tämä on vain teoriaa eikä mitään luokittelua mihinkään häiriöön. 


Ihaa

Masennus

Ihaalla on suuri yleinen lasku ja negatiivinen elämänkatsomus, mistä johtuu se, että hän on kykenemätön kokemaan iloa ja jännitystä. Hänen masennuksensa voisi olla suuri. Ihaan tumma väri kuvaa masennusta ja hän on usein surullinen.


Kengu

Sosiaalinen ahdistuneisuushäiriö

Kengu on erittäin ylisuojeleva äiti. Hänellä on pakkomielle vahtia Ruuta eikä hän anna tämän tehdä omia valintoja, virheitä, jne.. Yleisesti tämä tiedetään tukahduttamisena.

Risto Reipas

Skitsofrenia

Riston mielikuvitus ilmenee usein kuuloisten hallusinaatioiden kautta. Se tarkoittaa sitä, että hän on kuvitellut kaikki aiemmin mainitut hahmot sekä Ruun ja Myyrän. On hyvinkin todennäköistä, että kyseiset merkit edustavat hänen sisäisessä maailmassa kokemia tunteita. Risto on lapsi (aikuinen Risto Reipas on esiintynyt ainoastaan live action elokuvassa Risto Reipas ja Nalle Puh) ja hän oppii edelleen toimimaan sosiaalisesti ulkoisen maailman kautta. Kaikki hahmot edustavat erilaisia reaktioita tai tuntevat olevansa sisällä Riston oppiessa selviytymään ja käsittelemään sitä ylimääräistä maailmaa.

Pohdintaa

Minusta tämä teoria on vähän outo ja esimerkiksi tuo Risto Reippaan skitsofrenia vaikuttaa olevan tuulesta temmattu, sillä lapsilla on usein mielikuvitusta. En siis itse usko tähän teoriaan. Katsoin nuorempana paljon Nalle Puhia, mutta tämä teoria ei pilaa sitä katselukokemusta.