HUOM! Teksti sisältää juonipaljastuksia useista Disney-elokuvista! Lukeminen omalla vastuulla!
Mainitsin keväällä ohimennen, että voisin kirjoittaa analyysitekstin Disney-elokuvien yllätyspahiksista, joten tässä se teksti tulee.
Ennen kun alan puhua yllätyspahiksista, niin ensin on puhuttava perinteisistä pahiksista ja siitä miksi ne ovat hyviä. Perinteiset pahikset ovat sellaisia, joista tietää koko ajan, että he ovat pahiksia eikä heidän pahuutensa tule yllätyksenä. Useimmissa Disney-elokuvissa nähdään pahis, joka vaikeuttaa päähenkilön pääsyä tavoitteeseensa tai toimii jotenkin muuten ikävästi päähenkilöä kohtaan. Perinteisten pahisten avulla pystyy oppimaan sen, että kannattaa luottaa vaistoonsa, jos joku epäillyttävältä vaikuttava tyyppi tulee vastaan kadulla. Tosin ketään ei voi tuomita ulkonäön perusteella, mutta tässä ei ole kyse siitä. Tarkoitan siis sitä, että jos joku tyyppi aiheuttaa epämukavia tuntemuksia, niin hänen kanssaan ei kannata olla tekemisissä. Tässä kohtaa en aio vielä mennä yllätyspahiksiin, mutta haluan mainita näin ohimennen, että elokuvassa Big Hero 6 yllätyspahiskuvio ollaan tehty niin, että pahiksen olemassaolo tiedetään, mutta hänen oikea henkilöllisyytensä paljastuu vasta myöhemmin.
Perinteisten pahisten avulla voi oppia muitakin tärkeitä asioita. Moni meistä on oppinut lapsena, että vieraita pitää varoa, heille ei saa puhua, eikä heidän mukaansa saa lähteä. Ovathan nuo hyviä neuvoja, mutta pelkkä vierasvaara ei riitä suojelemaan lapsia vaarallisilta aikuisilta, sillä useimmissa tapauksissa, joissa lapsi on kokenut väkivaltaa, tekijä on ollut joku, jonka lapsi tuntee. Tästä pääsemmekin aasinsiltana Leijonakuninkaaseen, jossa tämä esimerkki korostuu. Simba oppi jo lapsena, että Jylhämaan vihollisia ovat hyeenat ja muut Varjonmaalla asuvat. Todellisuudessa se isoin vaara olikin Jylhämaalla, sillä Simban isän Mufasan veli Scar juonitteli itsensä Jylhämaan kuninkaaksi. Tässä tavoitteessa Scar onnistui surmaamalla veljensä ja hankkiutumalla manipuloinnilla eroon myös veljenpojastaan uskottelemalla, että tämä olisi tappanut Mufasan, vaikka todellisuudessa se oli Scar, joka teki sen. Lapsena Simba tykkäsi Scarista ja heidän välinsä vaikuttivat muutenkin normaaleilta ja hyviltä. Simba sai tietää vasta aikuisena totuuden Scarista ja hänen juonistaan. Tiivistetysti sanottuna isoin uhka Simballe oli hänen oma setänsä.
Sitten voimme siirtyä itse aiheeseen eli yllätyspahiksiin. Aloitetaan vaikka siitä miksi ne eivät toimi. Se, että hahmon paha luonne tulee yllätyksenä estää katsojaa muodostamasta hahmosta negatiivisen kuvan, sillä yllätyspahis paljastuu pahikseksi yleensä vasta elokuvan lopussa eikä katsoja välttämättä ehdi oppia näkemään hahmoa pahiksena. Pixarin puolella näitä yllätyspahiksia nähdään melkein jokaisessa elokuvassa ja olen kuullut tapauksista, joissa katsoja on arvannut jo ennen paljastusta, että joku tietty hahmo jostain tietystä Pixar-elokuvasta on pahis.
Toisaalta yllätyspahikset voivat toimia opettavaisina esimerkkeinä siitä, että kaikki kivoilta vaikuttavat tyypit eivät välttämättä ole kivoja. Pixariin liittyen mainitsen esimerkkeinä elokuvat Up ja Coco, joissa päähenkilön ihailema julkkis paljastuu aivan erilaiseksi kuin päähenkilö oli kuvitellut. Upin päähenkilö Karl on ihaillut lapsesta asti tutkimusmatkailija Charles Muntzia. Aikuisena Karl päätyy partiopoika Rasmuksen kanssa Paratiisiputouksille ja he kohtaavat Muntzin siellä. Selviää, että Muntz yrittää yhä löytää tirppalintua todistaakseen sen olemassaolon. Charles saa tietää, että Karl ja Rasmus ovat tavanneet tirpan ja antaneet sille nimeksi Kevin (lintu paljastui naaraaksi). Tämä tieto saa Muntzin paljastamaan todellisen luonteensa. Samalla selviää, että hän oli jopa tappanut muita tutkimusmatkailijoita, kun nämä olivat tulleet hänen alueelleen. Muntz ei siis olisi antanut minkään tai kenenkään estää häntä pyydystämästä Keviniä. Karl ja Rasmus joutuivat myös hengenvaaraan, kun Muntz paljasti todellisen luonteensa sen jälkeen, kun Rasmus mainitsi, että he tiesivät Karlin kanssa Kevinistä.
Toinen esimerkki vastaavasta tapauksesta on Coco-elokuvan Ernesto de la Cruz, joka on elokuvan päähenkilön Miguelin ihailema muusikko. Ernesto on se, jolta Miguel sai innostuksen musiikkia kohtaan ja unelman muusikon ammatista, vaikka musiikki oltiin kielletty Riveran suvussa jo vuosikymmeniä sitten Miguelin isoisovaarin lähdettyä kitaran kanssa maailmalle ja jätettyä perheensä. Miguel luuli de la Cruzia isoisovaarikseen, mutta myöhemmin paljastui, että de la Cruz oli surmannut ystävänsä ja Miguelin oikean isoisovaarin Héctorin ja tullut kuuluisaksi Héctorilta varastetuilla lauluilla. Ernesto yritti myös tappaa kirouksen seurauksena Kuolleiden maahan joutuneen Miguelin, jotta poika ei voisi paljastaa hänen oikeaa luonnettaan eläville. Palatakseni hetkeksi vielä perinteisiin pahiksiin, niin tämä kuvio julkkiksen paljastumisesta erilaiseksi kuin mitä hän oikeasti on ollaan nähty myös Toiveessa, jossa Ashalle selviää, että koko Rosasin rakastama kuningas Magnifico on pitänyt alamaistensa toiveita säilössä kammiossaan ja toteuttanut niistä vain ne, joiden uskoo olevan varmasti hyväksi Rosasille eivätkä useimmat toiveista olisi ikinä toteutuneet ilman Ashan suunnitelmaa paljastaa Magnificon todellinen luonne ihan kaikille Rosasin asukkaille.
Myös Disney-klassikoiden puolelta löytyy yksi opetus, joka tuodaan esille yllätyspahiksen avulla. Frozenissa Arendellen prinsessa Anna tutustuu sisarensa kruunajaispäivänä Eteläsaarten prinssi Hansiin. Annan ja Hansin välille muodostuu kruunajaisten aikana romanssi ja suhde etenee salamavauhtia, kun Hans kosii Annaa jo heidän ensitapaamisensa iltana. Kuningatar Elsa kyseenalaistaa sisarensa nopean kihlautumisen ja sitä seuraavat avioliittosuunnitelmat, sekä Annan tietämyksen rakkaudesta sanomalla, että naimisiin ei voi mennä noin vain, mutta Anna puolustautuu sanomalla, että kyse on tosirakkaudesta. Myös Kristoff kyseenalaisti sen, että Anna oli kihlautunut Hansin kanssa vasta päivän tuntemisen jälkeen. Anna joutui Frozenin lopussa vaaraan ja tarvitsi pelastuksekseen tosirakkauden tekoa, jonka aluksi uskottiin olevan Hansin antama suudelma, mutta juuri ennen suudelman antamista Hans petti Annan ja sanoi, että ei koskaan rakastanut tätä. Hans oli suunnitellut hankkiutuvansa eroon Annasta ja Elsasta voidakseen päästä Arendellen kuninkaaksi, sillä on omassa maassaan kruununperimysjärjestyksessä 13. sijalla. Mietin joskus, että mitä jos Hans olisikin suudellut Annaa, mutta jää ei olisikaan sulanut Annan sydämestä ja Hans olisi paljastanut todellisen suunnitelmansa siinä vaiheessa. Annan ja Hansin salamasuhde on esimerkki narsistisesta suhteesta, sillä sellaiset suhteet etenevät usein tosi nopeasti eikä uhri huomaa aina edes niitä selkeimpiä varoitusmerkkejä. Ei tuossa välttämättä ole kyse vain narsistisesta suhteesta, sillä nopeasti etenevä suhde voi olla toimimaton, vaikka siihen ei liittyisikään narsismia. Ja ihan näin vinkkinä tähän väliin, että tuota narsistiseen suhteeseen liittyvää esimerkkiä ei kannata ottaa ihan täysin tosissaan, sillä itselläni ei ole kokemusta narsistisesta suhteesta ja tiedän sellaisista suhteista ja niiden etenemisestä ainoastaan sarjojen, kirjojen ja internetissä kerrottujen tarinoiden perusteella eikä niistä saa välttämättä ihan täysin totuudenmukaista kuvaa narsistisesta suhteesta. Näin ei varmaan saisi sanoa, mutta on ehkä ihan hyvä, että Annan sydämeen meni jäätä ennen Hansin kanssa avioitumista, sillä muuten Anna ei olisi ehkä koskaan saanut tietää (ex-)sulhasensa todellista luonnetta, sillä olisi todennäköisesti kuollut ennen sitä tai vain hetki sen jälkeen.
Millainen sitten on toimiva yllätyspahis? Tähän liittyen pystyn antamaan kaksi esimerkkiä. Ensimmäinen on Karkkikunkku elokuvasta Räyhä Ralf. Karkkikunkun kohdalla tuli yllätyksenä se, että hän on pahis, mutta se ei ollut ainoa yllättävä asia, mikä hänestä paljastui. Toinen yllätys oli se, että Karkkikunkku on oikeasti vanhan Turbo Time -pelin Turbo, joka saattoi huomionkipeydellään oman pelinsä ja erään toisen pelin lopullisesti epäkuntoon. Tämän jälkeen Turbo päätyi Sokerihuumaan, missä hän kaappasi itselleen vallan rikkomalla prinsessa Nelli Karamellin koodin ja kirjaimellisesti lukitsemalla kaikkien Sokerihuuman asukkaiden muistit. Lisäksi Turbo vaihtoi nimekseen Karkkikunkku ja muutti ulkonäköään.
Toinen ja parempi esimerkki toimivasta yllätyspahiksesta nähdään elokuvassa Zootropolis 2. Siinä elokuvassa pahiksina nähdään ilvesperhe Lynxley, joihin kuuluu isä Milton, sekä lapset Kitty, Cattrick ja Pawbert. Milton, Kitty ja Cattrick esitellään alusta asti pahoina, sillä he yrittävät keinolla millä hyvänsä päästä eroon Judysta ja Nickistä. Lynxleyt ovat myös laajentaneet reviiriään, minkä seurauksena Matelijamantu hautautui lumeen ja myös Suotori oli vaarassa. Pawbert sen sijaan on aivan erilainen kuin isänsä ja sisaruksensa, sillä hänet nähdään suurimman osan elokuvan ajasta mukavana tyyppinä. Pawbert pelasti Judyn silloin kun poliisit olivat seuranneet Judya ja Nickiä kuherrusmökkiin, joka alkoi hajota hyökkäyksen seurauksena. Myöhemmin Pawbert paljasti tekevänsä yhteistyötä Gary Cäärmeen kanssa ja he yrittivät päästä Matelijamantuun etsimään patenttia, joka todistaa, että Zootropoliksen perusti Garyn isomummo, mutta Pawbertin isovaari oli varastanut itselleen tämän kunnian ja aiheuttanut tilanteen, jonka seurauksena käärmeet ja muut matelijat leimattiin pahoiksi. Saatuaan valaistua kellotornin, jonka avulla Matelijamantu löytyisi helpoiten, Pawbert iskee Judya käärmeenmyrkyllä, heittää Garyn ulos pakkaseen ja vie samalla käärmeen laukun, jotta tämä ei voisi pelastaa Judya vastamyrkyllä. Samalla Pawbert paljastaa aikovansa mennä Matelijamantuun tuhoamaan alkuperäisen patentin voidakseen saada isänsä hyväksynnän. Pawbert on paras yllätyspahis, mitä Disney-elokuvissa ollaan koskaan nähty ja siihen on kolme syytä. Ensimmäinen syy on se, että Zootropolis 2:ssa oli jo sellaisia pahiksia, jotka tiesi pahiksiksi jo elokuvan ensimmäisillä minuuteilla, joten siksi Pawbertia ei osannut epäillä pahikseksi ennen paljastusta. Toinen syy on se, että Pawbertin avulla yritettiin rikkoa rikkaat ovat pahoja stereotypiaa. Kolmas syy on se, että vaikka Pawbertin oikea luonne paljastuukin elokuvan loppupuolella, niin se ei kuitenkaan paljastu silloin kun loppuratkaisu on ihan nurkan takana, joten katsojilla on enemmän aikaa ehtiä näkemään hänet pahiksena. Silloin kun Pawbert putosi jäiseltä kielekkeeltä, niin ensimmäinen ajatukseni oli, että pitkästä aikaa Disney-klassikossa nähdään pahiksen kuolema. Pawbert kuitenkin selvisi siitä pudotuksesta, ja vaikka olinkin aluksi pettynyt siitä, niin näin jälkikäteen ajateltuna on ehkä parempi, että Pawbert ei kuollut, sillä katsojilla oli sitten enemmän aikaa tottua siihen, että hän on pahis, kun häntä ei heitetty menemään tarinasta lähes heti pahuuden paljastuttua.
Mitä mieltä siis olen Disney- ja Pixar-elokuvien yllätyspahiksista? Vastaus tuohon kysymykseen on se, että vaikka pidänkin enemmän perinteisistä pahiksista, niin on yllätyspahiksilla silti hetkensä ja ne voivat olla oikein kirjoitettuina hyvinkin toimivia, kuten vaikka Pawbertin tapauksessa. En sano, että yllätyspahiksista pitäisi luopua kokonaan enkä sitäkään että niitä pitäisi olla kaikissa elokuvissa, mutta jos ne kirjoitetaan samalla tai samankaltaisella tavalla kuin miten Pawbert oltiin kirjoitettu, niin ei minulla sitten ole mitään niitä vastaan. Tuossa oli siis minun ajatuksiani Disney-elokuvien yllätyspahiksista, joten tässä kohtaa päästän teidät ääneen. Kertokaa kommenteissa omia ajatuksianne Disney- ja Pixar-elokuvien yllätyspahiksista.
