maanantai 29. elokuuta 2022

Loppuvuoden suunnitelmat

Kesä alkaa olla lopuillaan ja vuosi 2022 loppuu vain vähän yli neljän kuukauden kuluttua. Tässä postauksessa aion siis kertoa mitä kaikkea blogissa tulee tapahtumaan loppuvuoden aikana. Ensimmäinen asia, mistä aion kertoa on joulutarina. Kerroin viime vuoden viimeisessä postauksessa, että tekisin joulutarinan tänä vuonna eri tavalla kuin aikaisempina vuosina, mutta en kertonut asiasta silloin enempää. Nyt aion kertoa lisää siitä asiasta. Tämän vuoden joulutarina tulee olemaan neljän osan mittainen. Eli aion siis tehdä adventtikalenterin ja sen jokaisessa luukussa on joulutarinan uusi osa. Tarinan juonta en aio vielä paljastaa, joten kuulette sen myöhemmin. Se joulutarinasta. Siirrytäänpä seuraaviin aiheisiin. Muita postauksia, mitä blogiin olisi tulossa on mm. jatko-osa yhdelle vanhalle postaukselle, minkä julkaisin blogin alkuaikoina. Menen katsomaan marraskuussa teattereihin tulevan Disney elokuvan nimeltä Ihmeellinen maailma. Kirjoitan kyseisestä elokuvasta arvostelun sitten, kun olen nähnyt sen. Postaussarjat Nostalgia ja Disneymokat saavat myös jatkoa tämän vuoden puolella. Myös hahmoesittelyjä ja top-listoja on tulossa. Teen syyskuun aikana 30-päiväisen Disney haasteen, minkä löysin internetistä jokin aika sitten. Seuraava postaus onkin siis kyseisen haasteen ensimmäinen osa. Laitan tähän loppuun vielä kuvan löytämästäni haasteesta. 

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Myötähäpeää aiheuttavat Disney hetket

Olen jonkin aikaa miettinyt, että voisin tehdä listauksen myötähäpeää aiheuttavista Disney hetkistä, joten tässä se nyt on. Kohdat eivät ole paremmuusjärjestyksessä.

Teksti sisältää juonipaljastuksia



Pacha yrittää antaa Kuzcolle tekohengitystä

Kuzco on muuttunut laamaksi ja on joutunut kotipalatsinsa ulkopuolelle. Myöhemmin Kuzco joutuu villieläinten jahtaamaksi, mutta Pacha tulee pelastamaan hänet. He putoavat jokeen ja rannalle ajautumisen jälkeen Pacha yrittää elvyttää Kuzcoa tekohengityksen avulla. Se ei kuitenkaan onnistu, sillä Kuzco herää juuri ennen, kun Pacha ehtii antaa hänelle tekohengitystä. 


Nangin kuulustelu

Nick ja Judy yrittävät selvittää Emmitt Ottertonin katoamista. He päätyvät naturisti-alueelle, missä paikan työntekijä vie heidät Nangi elefantin luokse, sillä hänellä on kuulemma hyvä muisti. Nangi ei muista mitään liittyen Emmitt Ottertonin katoamiseen. Myötähäpeää tässä tapahtumassa aiheuttaa se, että tosielämässäkin norsuilla on huono muisti, vaikka tässä yritettiin väittää muuta.


Elsan kellotornisekoilu

Elsa ja Kristoff ovat järjestäneet Annalle syntymäpäiväjuhlat lyhytelokuvassa Frozen kuumetta. Elsa on vienyt Annan kierrokselle ympäri Arendellea. Elsa tullut päivän alussa kipeäksi, mutta ei ole suostunut menemään lepäämään. Kellotornissa hän on jo sen verran kipeä, että kuulostaa melkein siltä, kuin olisi vetänyt jotain. Kellotornissa tapahtuva kohta on suosikkikohtani Frozen kuumetta lyhäristä, sillä Elsan sekoiluja on vaan niin huvittavaa katsoa.


Hula-laulu

Simba, Nala, Timon ja Pumba ovat matkalla Jylhämaahan. Matkalla he kohtaavat kuitenkin hyeenoja, joiden ohi pitäisi päästä huomaamatta. Timon ja Pumba harhauttavat hyeenoja hula-tanssilla, jotta Simba ja Nala pääsisivät niiden ohi. 


Nalle Puhin elokuvan kuoppakohtaus

Puolen hehtaarin metsän asukkaat ovat pudonneet kuoppaan etsiessään "Risto Reippaan vienyttä" Pahkoa. Kuopan yläpuolelle jäänyt Nasu yrittää saada ystävänsä pois kuopasta, mutta uusavuttomuutensa vuoksi hän ei onnistu siinä kovinkaan hyvin Kanin antamista ohjeista huolimatta. Minulla on tähän kohtaukseen jonkinlainen viha-rakkaus-suhde. Kohtaus on tietyllä tavalla hauska, mutta toisaalta minua myös ärsyttää Nasun uusavuttomuus sekä se, että Pöllö koki olevansa vankina kuopassa, vaikka lensikin välillä pois sieltä. 


Isabelan ja Marianon kihlajaiset

Isabela Madrigal on menossa kihloihin Mariano Guzmanin kanssa. Isabelan sisko Mirabel oli käynyt aiemmin Brunon tornissa ja löytänyt tämän viimeisimmän näyn. Mirabelin isä Agustín sai tietää asiasta, mutta lupasi Mirabelille, ettei kukaan saisi tietää siitä. Dolores oli kuitenkin kuullut heidän keskustelunsa ja Mirabel pelkäsi hänen paljastavan asian kaikille, joten siksi hän tuijottaa serkkuaan koko ajan. Dolores ehtii kuitenkin kertoa asian, Camilolle, joka kertoo siitä Félixille, joka kertoo Pepalle ja Pepa kertoo asian Julietalle. Mirabel yrittää käyttäytyä normaalisti, mutta halkeamien ilmestyessä taloon, hän toivoo, että Mariano hoitaisi kosimisen mahdollisimman nopeasti pois alta. Tämä kohtaus kuuluu Encanton parhaimpiin kohtiin, mutta en kommentoi sitä tämän enempää. Camilon ilme kertoo kaiken tarpeellisen tästä kohdasta.


Joe ja 22 Maassa

Joe Gardner on pudonnut kaivoon ja meinannut kuolla, mutta on välttänyt tuonpuoleiseen juotumisen ja päätynyt esipuoleiseen, missä sielujen elämä alkaa. Joe tapaa maapallolle päätymistä välttelevän sielun nimeltä 22, jonka kanssa hän tekee sopimuksen. Joe auttaa 22:ta saamaan maaluvan, jolla Joe pääsisi takaisin elävien kirjoihin. Kaksikko tapaa Kuutuulen, joka auttaa Joeta pääsemään maahan. Asia ei mene täysin suunnitelmien mukaan, sillä Joen sielu päätyykin kissan ruumiiseen ja Joen ruumiiseen päätyy 22. Siitä seuraa paljon kiusallisia tilanteita, kun 22 yrittää käyttäytyä kuin Joe ja kissan ruumiissa oleva Joe yrittää ohjeistaa ystäväänsä eri tilanteissa.


Kolmoset harhauttavat miehiä

Elinor on muuttunut karhuksi syötyään noidan valmistamaa taikaleivosta. Elinor ja Merida yrittävät päästä ulos linnasta mennäkseen noidan mökille korjaamaan asian, mutta Fergus ja muut miehet ovat saaneet tietää, että linnassa on karhu. Merida pyytää kolmospikkuveljiään Hubertia, Harrisia ja Hamishia harhauttamaan miehiä, jotta hän ja Elinor pääsisivät ulos. Kolmosten harhautuskeino on hauska ja pidän myös siitä miten miehet juoksentelevat ympäri linnaa jahdatessaan "karhua".


Olaf kertoo ensimmäisen Frozen elokuvan tapahtumat

Anna, Elsa, Kristoff, Olaf ja Sven ovat matkanneet Lumottuun metsään etsimään Elsan kuulemaa ääntä. Jossain vaiheessa he tapaavat Lumotun metsän asukkaita, sekä metsään vangiksi jääneitä Arendellen sotilaita. Kaikki haluavat tietää keitä he ovat, joten Olaf käy läpi ensimmäisen Frozenin tapahtumat ja kertoo lopuksi myös jatko-osan alkuasetelmat. Olafin kertomus on huvittava ja pidän tosi paljon luutnantti Matiaksen reaktioista. Myös Annan ja Elsan ilmeet ovat näkemisen arvoisia. 


Sun kätes on hikinen

Isabelan ja Marianon epäonnistuneiden kihlajaisten jälkeen Mirabel löytää Casitan seinien sisältä henkilön, joka paljastuu 10 aiemmin kadonneeksi Brunoksi. Mirabel oli meinannut pudota lattiassa olevaan aukkoon, mutta Bruno ehti estää putoamisen. Myötähäpeää tässä kohdassa aiheuttaa Brunon sanoma repliikki liittyen Mirabelin käden hikisyyteen.


Mei rahastaa pandallaan kavereidensa kanssa

Meilin Lee on perinyt sukunsa naisilla olevan kyvyn muuttua valtavaksi kultapandaksi kokiessaan voimakkaita tunteita. Aluksi Mei näkee pandan kirouksena, mutta myöhemmin hän alkaa nähdä siinä hyviä puolia. Se alkaa siitä, kun muutama nuori näkee pandaksi muuttuneen Mein koulun vessassa kavereidensa kanssa. Ystävykset saavat idean kerätä pandan avulla rahaa, jolla he voisivat ostaa liput 4Townin konserttiin. He kuvaavat videoita, myyvät pandatuotteita ja lisäksi ihmiset pääsevät ottamaan kuvia panda-Mein kanssa.


Keisarin uudet kuviot elokuvan ravintolakohtaus

Kuzco on pukeutunut naiseksi ja mennyt Pachan kanssa ravintolaan vakoilemaan Yzmaa ja Kronkia. Jossain vaiheessa Kronk on kuitenkin päätynyt keittiöön kokin hommiin Yzman ja Kuzcon yrittäessä tilata ruokaa toistensa tietämättä. Tapahtuma saa minut nauramaan joka kerta, mutta se on myös vähän sekava.


Masin ja Taren musikaaliesitys

Ihmislapsi Buu on päätynyt Monsterilaan ja Masi ja Tare yrittävät palauttaa lapsen omaan maailmaansa ennen kun joku ehtii huomata sen. He löytävät oven ja Masi haluaa, että Buu heitetään sisään kyseisestä ovesta, mutta Tare sanoo, ettei ovi ole oikea, sillä Buun ovi on vaalea ja siinä on kukkia. Lähistöllä olevat monsterit kuulevat Masin ja Taren väittelyn. Kaksikko alkaakin hämätä muita musikaaliesityksellä, jossa he laulavat Masin Tarelle sanomaa repliikkiä. Heitä nyt se tosta ovesta ja oitis.


Tappelu vai halaus

Bruno on näkemässä uutta näkyä auttaakseen Mirabelia perheen ihmeen pelastamisessa. Heidän eteensä ilmestyy kuva taikakynttilästä, jonka edessä Mirabel seisoo jonkun kanssa. Brunon mielestä tilanne näyttää aluksi tappelulta, mutta hetken päästä hän miettii voisiko kyseessä olla halaus. Tämä kohta aiheuttaa todellakin myötähäpeää ja Mirabelin ilme on näkemisen arvoinen silloin kun hän kysyy täytyykö hänen tapella vai halata pelastaakseen ihmeen.


Olaf yrittää matkia Elsan kuulemaa ääntä

Anna, Elsa ja Olaf matkaavat Lumotussa metsässä kohti pohjoista. Matkalla Elsa laulaa kuulemallaan äänellä, mitä Olaf yrittää matkia huonolla menestyksellä. Elsa laulaa rauhallisesti ja hillitysti, mutta Olaf laulaa (voiko sitä edes sanoa laulamiseksi?) niin kovaa, että tulenhenki säikähtää sitä. 


Oletko itse kokenut myötähäpeää katsoessasi joitakin Disney hetkiä? Kerro se kommenteissa.


tiistai 23. elokuuta 2022

Hahmoesittely: Tarzan


Tarzan esiintyy elokuvissa Tarzan, Tarzan 2, sekä Tarzan & Jane ja tv-sarjassa Tarzanin legenda. Hän on gorilloiden kasvattama ihminen.

Tarzan nähtiin ensimmäisen kerran vauvana, jolloin hän haaksirikkoutui vanhempiensa kanssa Afrikkaan. Vanhemmat rakensivat perheelle puumajan, mutta myöhemmin Sabor leopardi söi heidät. Gorilla nimeltä Kala (joka oli menettänyt oman lapsensa Saborille) adoptoi vauvan ja antoi tälle nimen Tarzan. Tarzan kasvaa viidakossa gorillojen ja muiden eläinten kanssa. Hän yrittää pysyä muiden vauhdissa ja ystävystyy Terk gorillan ja Tantor norsun kanssa, mutta tuntee itsensä erilaiseksi kuin muut. Myöhemmin aikuiseksi kasvanut Tarzan huomaa viidakkoon saapuvan hänen kaltaisiaan olentoja, ihmisiä. Tarzan tekee lähempää tuttavuutta professori Porteriin, tämän tyttäreen Janeen ja metsästäjä Claytoniin. Tarzanin ja Janen välit alkavat lähentyä, mutta Clayton haluaisi nähdä gorillat, mihin Tarzan ei aluksi suostu, mutta vie heidät lopulta niiden luokse. Ihmisten lähtiessä takaisin Lontooseen Kala näyttää Tarzanille puumajan, jossa tämän biologiset vanhemmat kuolivat. Tarzan matkustaa ihmisten mukana Lontooseen, mutta palaa takaisin viidakkoon kuultuaan perheensä ja ystäviensä olevan vaarassa. Clayton oli laittanut gorillat häkkeihin aikomuksenaan myydä ne, mutta Tarzan onnistui estämään hänen aikeensa. Elokuvan lopussa Clayton ja Kerchak (joka viimeinkin kutsui Tarzania pojakseen) ovat menehtyneet, ja Jane ja professori Porter jäävät viidakkoon Tarzanin luokse. 

Elokuvassa Tarzan 2 näemme, kun lapsi-Tarzan lähtee etsimään itseään. Tarzan tapaa matkallaan Zugorin, joka auttaa Tarzania selvittämään mikä hän on.

Tarzan on yksi parhaimmista Disney hahmoista ja hän melkein pääsee lempihahmojeni joukkoon. Paras kohta, missä Tarzan esiintyy on se, jossa hän ja Jane keinuvat liaaneissa.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Alex D. Linz (lapsena, 1999).  Tony Goldwynn (aikuisena)  Scott Record (aikuisena, huudoissa)  Shaun Fleming (lapsena, tv-sarja)  Michael T. Weiss (aikuisena, tv-sarja ja Tarzan & Jane)  Harrison Chad (Tarzan 2)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Max Wiberg (lapsena, 1999 ja tv-sarja)  Peter Franzén (aikuisena, 1999)  Paavo Kerosuo (aikuisena, tv-sarja ja Tarzan & Jane) Karim Pelkonen (Tarzan 2)
Näyttelijä: Daniel Manche (musikaali, lapsena)  Alex Rutheford (musikaali, lapsena)  Josh Strickland (musikaali, aikuisena)  Luka Haikonen (musikaali, lapsena, suomenkielinen versio)  Jon-Jon Geitel (musikaali, aikuisena, suomenkielinen versio)

maanantai 22. elokuuta 2022

Disneymokat: Leijonakuningas

Scarin tassu on animoitu eri tavalla näissä kuvissa.


Simba kasvatti itselleen lisää viiksiä.


Sarabilla on aika pitkä kaula, jos hän pystyi nostamaan Simban ollessaan kiven päällä.


Shenzin arpi katoaa. 


Pikkukivet katoavat.


Simban raapimajäljet katoavat.


Mufasan olisi pitänyt pudota tuon puun päälle eikä sen alle.


Sarafinan tassu vaihtaa väriä.


Timon ja Pumba juoksivat Simban päältä.


Missä Timonin varjo on?


Timon katoaa.


Rafiki ottaa maalia muihin sormiinsa, mutta ei peukaloonsa. Yhtäkkiä maalia on myös Rafikin peukalossa.


Nalan silmät vaihtavat väriä.


Simban heijastus on kauempana vedestä kuin Simba on oikeasti.


Simban silmissä oleva pallo vaihtaa väriä.


Kuka siirsi ruohikkoa toiselta puolelta?


Jos Simba oli veden reunalla, niin miten hän pystyi juoksemaan eteenpäin?


Mistä nuo kukka ja lei ilmestyivät Timonille?


Ylemmässä kuvassa Simban kyynärpää on kallion päällä, mutta toisessa kuvassa se on alempana.


Miksi Timon ja Pumba eivät ole märkiä?