sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Nalle Puh elokuvien vertailua

Disneyn klassikkolistalta löytyy kaksi Nalle Puh elokuvaa. Vuonna 1977 julkaistu Nalle Puh sekä Nalle Puhin elokuva, joka julkaistiin vuonna 2011. Tässä tekstissä vertailen näitä kahta elokuvaa ja lopussa kerron kummasta pidän enemmän.

                                                                   NALLE PUH
                                                               
                                                           
Aloitan ihan ensimmäisestä Nalle Puh elokuvasta. Oikeastaan tämä elokuva on tehty kolmesta eri lyhyt elokuvasta, jotka ovat Nalle Puh ja Hunajapuu, Nalle Puh ja tuulinen päivä sekä Nalle Puh ja Tiikeri kans. Lyhytelokuvat yhdistettiin kirjan avulla kokoillan elokuvaksi. Elokuvassa ei siis ole tiettyä juonta. Elokuvassa esiintyvät kaikki hahmot. Mukaanlukien Myyrä, joka ei esiinny A.A. Milnen kirjoissa. Katsojaa muistutetaan usein siitä, että elokuva tapahtuu kirjan sivuilla. Katsoin tätä elokuvaa paljon lapsena. Sitten plussat ja miinukset
+  nostalgia
+  hyvät laulut
+ Puh
+ kirja ja kertoja
- ei tiettyä juonta

                                   
                                                        NALLE PUHIN ELOKUVA
                                                                              

                                                           
Seuraavaksi vuorossa on vuonna 2011 ilmestynyt Nalle Puhin elokuva, Tässä elokuvassa esiintyvät kaikki tutut hahmot Myyrää lukuunottamatta. Elokuva kertoo siitä, kun Puolen Hehtaarin metsän asukkaat lähtevät pelastamaan Risto Reipasta Pahkolta, väärinkäsityksestä syntyneeltä viholliselta. Se ei ole ainoa ongelma, sillä Puh yrittää myös saada hunajaa, kun häneltä on päässyt loppumaan kaikki hunaja. Tässä elokuvassa on myös kirja ja kertoja, mutta niillä ei ole yhtä isoa osaa, kuin aiemmin ilmestyneessä elokuvassa. Elokuvassa on myös uusi hahmo, Pahko, joka esiintyy vasta elokuvan lopputekstipätkässä. Sitten taas plussat ja miinukset.
+ selkeä juoni
+ hyvät laulut
+ Puh
- kirjalla ja kertojalla ei ole isoa osaa tarinassa



Tämä tarkoittaa siis sitä, että suosikkini on vuonna 1977 ilmestynyt Nalle Puh elokuva, sillä siihen tuli enemmän plussia. Nasun Suuri elokuva tulee kuitenkin aina olemaan minun suosikkini kaikista Nalle Puh elokuvista, mitä on tehty.
Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille. Pahoittelen sitä, ettei postauksia tule usein, sillä yritän keskittyä hahmot sivun päivittämiseen.




                                                                 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Millon uutta postausta?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä postaus. Voisitko kommentoida Frozen 2 -traileria tai muita Disneyn uutuuselokuvia?

Verlid kirjoitti...

En oikein osaa sanoa milloin teen uuden postauksen, sillä yritän keskittyä hahmot sivun päivittämiseen. Tuleva postaus on työn alla, mutta joudun vielä etsimään taustatietoja siihen.

Verlid kirjoitti...

Kiva, että tykkäsit postauksesta. Voisin kyllä kommentoida jonkun tulevan Disney elokuvan traileria. Vaihtoehtoina ovat ainakin Frozen 2 sekä Dumbon ja Leijonakuninkaan uusintaversiot.