sunnuntai 11. lokakuuta 2020

Minuun liittyvät Disney faktat

Laitoin viimeisimpään info-postaukseen kolme ehdotusta, joista saitte valita kiinnostavimman ja toteuttaisin sen. Yksi näistä ideoista oli minuun liittyvät Disney-aiheiset faktat. Tässä postauksessa kerron siis viisi itseeni liittyvää Disney faktaa.

1. Ensimmäinen Disney elokuva, minkä näin teatterissa oli Toy Story 3.
2. Ensimmäinen (ja ainoa) Disney-ihastukseni oli Nalle Puh. En siis ole enää ihastunut Puhiin.
3. Olen opetellut saamea katsomalla Frozen kakkosesta joitain klippejä sekä kuuntelemalla elokuvan lauluja kyseisellä kielellä. Jos joku ei tiedä mistä on kyse, niin Frozen 2 on ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) Disney elokuva, joka on dubattu pohjoissaameksi. Laitan tähän joitakin sanoja, joita olen oppinut.
Duhát=Tuhat
Leavgga=Lippu
Johka=Joki
Eadni=Äiti
Várut=Varo
Ja (sama suomeksi)
Biegga=Tuuli
Diehtá=Tietää
Manne=Miksi
Eallin=Elämä
Jus=Jos
Siste=Sisällä
Riekta=Oikea
Juo=Jo
Gávnna=Löytää
Doppe=Siellä
Galbmon=Kylmä
Albma=Aito
Olen välillä miettinyt, että katsoisin joskus koko elokuvan saameksi.
4. Olen kuunnellut Frozen 2 elokuvan Saavu jo laulua viime aikoina melkein joka päivä. Joskus olen kuunnellut sitä useamman kerran yhden päivän aikana.
5. Kun olin 10-11 vuotta vanha, meillä oli Disney Channel, Disney XD ja Disney Junior. Katsoin noilta kanavilta melkein koko ajan kaikkia Disney sarjoja ja välillä unohdin tehdä muita asioita, (kuten koulutehtäviä) kun olin niin keskittynyt noiden kanavien katsomiseen. Välillä katsoin kyseisiltä kanavilta myös elokuvia.

Siinä olivat siis kaikki Disney faktat, jotka liittyvät minuun. Julkaisen uuden hahmoesittelyn tämän kuukauden lopussa. Mainitsin jo info-postauksessa, että loppuvuodesta ilmestyvä joulutarina pohjautuu erääseen tunnettuun joulukertomukseen. En kerro mihin, mutta voitte arvailla sitä kommenteissa. Myös Nostalgia-sarja saa jatkoa vielä tämän vuoden puolella.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi! Jee, ihanaa vihdoin tämä postaus! Olisin toivonut jotain vähän henkilökohtaisempia faktoja mutta olivat nämäkin ihan kivoja:) Nalle Puh-ihastuksesi kuulostaa aika jännnältä, mutta onhan se Puh ihan komea;) Veikkaan että joulutarina pohjautuu salattuihin elämiin��

Anonyymi kirjoitti...

Hei Verlid!
Kiva postaus. Minulle heräsi muutamia kysymyksiä. Olisi kiva jos voisit näihin vastata:
Missä disney-leffassa olet itkenyt eniten? Ja missä kohtaa?
Kuka on komein Disney-prinssi? Itse sanoisin ehkä Christofferin.
Kuka äänninäyttelijä on mielestäsi kaikista taitavin?
Mikä on huonoin disney-leffa, jonka olet nähnyt?

Kiitos vastauksista!!

Verlid kirjoitti...

Kiva, kun tykkäsit postauksesta. En tahdo kertoa mitään tosi henkilökohtaisia juttuja itestäni, joten päädyin nyt näihin faktoihin. Vaikka toisaalta eihän sitä voi tietää jos mä joskus muutan mieltä. En kuitenkaan lupaa mitään tuon asian suhteen. Myös omasta mielestäni toi Nalle Puhiin ihastuminen oli jännää, mutta pidän sitä myös vähän outona. Ja hyvä arvaus. Saa nähdä ootko sä oikeassa.

Verlid kirjoitti...

Kiva, kun tykkäsit postauksesta. Muistan itkeneeni Räyhä Ralf elokuvan jatko-osan lopussa. Oon mä varmaan itkeny myös muille Disney-leffoille, mutta toi tuli ekana mieleen. Mun mielestä komein Disney-prinssi on Kristoff. Englanninkielisistä ääninäyttelijöistä taitavin on mun mielestä Jim Cummings. Tykkään siitä miten se osaa tehdä Puhille ja Tiikerille erilaiset äänet. Suomenkielistä ääninäyttelijöistä en osaa sanoa taitavinta ääninäyttelijää, mutta jos ois pakko sanoa joku, niin varmaan Paavo Kerosuo. Mun mielestä huonoin Disney elokuva, jonka oon nähnyt on Peter Pan ja paluu Mikämikämaahan.

Anonyymi kirjoitti...

Hmm mielenkiintoisia vastauksia!! Mikä siitä Peter Panista teki niin huonon?

Verlid kirjoitti...

Syy siihen, miksi kyseinen elokuva oli mun mielestä huono oli ärsyttävä päähenkilö. En tarkota Peteriä, vaikka siinä hahmossa on aika paljon ärsyttäviä asioita, vaan Jaanaa (Leenan tytärtä). Jaana on ärsyttävä melkein koko elokuvan ajan. Alussa ja lopussa se oli ihan ok, mutta muuten mä en voinut sietää sitä hahmoa. Elokuvan juoni oli myös aika epäselvä ja noi Disney Toonsin tekemät jatko-osat vaikuttaa muutenkin rahan perässä tehdyiltä.