keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Hahmoesittely: Mufasa

              
Mufasa esiintyy elokuvassa Leijonakuningas, sen kahdessa jatko-osassa, Leijonakaarti-sarjassa sekä vuonna 2019 julkaistussa live action elokuvassa. Hän tekee cameoroolin elokuvissa Fantasia 2000 ja Once upon a Halloween. Hän on Simban isä ja Jylhämaan kuningas.

Mufasan ensiesiintyminen tapahtuu ensimmäisen Leijonakuningas elokuvan alussa Simban esittelyseremoniassa. Myöhemmin hän opetti pojalleen Jylhämaan hallitsemiseen liittyviä asioita. Mufasan pikkuveli Scar on yrittänyt kaikin keinoin saada Jylhämaan kruunua itselleen. Scarin suunnitelman takia Mufasa sai surmansa ja Simba pakeni Jylhämaasta, mutta palasi takaisin aikuiseksi kasvettuaan.

Mufasan henki nähdään muutaman kerran Leijonakuningas 2 Jylhäkallion ylpeys elokuvassa. Hänet nähdään myös Simban painajaisessa.

Mufasalla on pienempi rooli elokuvassa Leijonakuningas 1 1/2 Hakuna Matata.

Mufasan henki nähdään useasti Leijonakaarti tv-sarjassa. Tällöin hän neuvoo pojanpoikaansa Kionia Leijonakaartin johtamiseen ja Jylhämaan puolustamiseen liittyvissä asioissa.

Pidän Mufasasta, mutta hän ei ole koskaan kuulunut lempihahmoihini. Ei hän ole kuitenkaan huono, mutta minulle ei vain ole koskaan muodostunut mitään tunnesidettä kyseiseen hahmoon. Paras kohtaus, jossa Mufasa esiintyy on se, missä hän ja Simba katsovat tähtiä.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: James Earl Jones (1994-nykyään)   Gary Antony Williams (Leijonakaarti)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Esa Saario (1994-2004)    Jarmo Koski (Leijonakaarti)     Markus Bäckman (2019)
Näyttelijä: Samuel E. Wright (musikaali)

Ei kommentteja: