Sivut

maanantai 9. toukokuuta 2022

Elsan lauluäänet

 Kerroin maaliskuun viimeisessä postauksessa, että blogiin olisi tulossa vähän erilainen top-lista, joten tässä se nyt on. Katson youtubesta useasti Disney-aiheisia ranking-videoita, joissa ihmiset asettavat tietyn hahmon erikielisiä lauluääniä paremmuusjärjestykseen. Siitä inspiroituneena (ja Euroviisuviikon kunniaksi) päätin tehdä oman ranking-listan. Tällä kertaa hahmoksi on valikoitunut Frozen-elokuvien Elsa ja hänen erikieliset lauluäänensä. Olen laittanut jokaiseen kohtaan videon laulusta, jossa ääninäyttelijä tekee minun mielestäni onnistuneimman laulusuorituksen. Nyt päästänkin teidät lukemaan listaani.




10. Taiwanin mandariinikiina (Frozen 2) - Cái Yôngchun



Elsan Taiwanilainen ääninäyttelijä elokuvassa Frozen 2 pääsi tässä listauksessa kymmenennelle sijalle. Hän on viimeisellä sijalla siitä syystä, että hän kuulostaa liian vanhalta, minkä lisäksi jokin tässä äänessä ei vain toimi. Pitäähän minun listata myös hyviä puolia. Onhan tämä versio kuitenkin päässyt listalle. Cái Yôngchunilla on kaunis lauluääni, jossa on mukana myös tunnetta. Hänen äänessään on myös voimaa ja eläytyminen ei ole hävinnyt mihinkään.


9. Kazakki - Ainur Bermuhambetova



Tässä versiossa Elsan ääninäyttelijä osaa laulaa hyvin, vaikka voimallisuutta on vähän liikaa. Siitä huolimatta Ainurin ääni sopii Elsalle. Hän eläytyy rooliinsa hienosti, mutta jokin tässä versiossa ei vain toimi.


8. Englanti - Idina Menzel



Listalleni on päässyt myös Elsan originaali ääni. Idinan äänessä on monta puolta. Hänen suorituksensa toimii, mutta ääni ei sovi ihan kaikenlaisiin lauluihin. Siksi laitoinkin tähän kohtaan videon Olaf's frozen adventure lyhytelokuvassa kuullusta when we're together laulusta. Heikkouksista huolimatta Idina ansaitsee paikan tässä listassa, sillä Elsaa ei olisi olemassa ilman häntä.


7. Tagalog - Owen Caling



Tälle listalle on päässyt jonkin verran eksoottisia kieliä. Yksi näistä eksoottisista kielistä on tagalog. Tässä versiossa Elsalla on kaunis ja voimallinen ääni. Tagalogin kielisessä versiossa Elsan ääninäyttelijä eläytyy, minkä lisäksi tämä ääni sopii kyseiselle hahmolle. Mitä heikkouksiin tulee niin ääninäyttelijä laulaa vähän liian nopeasti ja epävireisesti.


6. Kroatia - Nataša Mircović



Nataša Mircovićilla on voimallinen ääni, minkä lisäksi hän eläytyy ja tuo Elsan luonteen esille äänensä avulla. Nataša osaa laulaa hyvin ja hänen äänensä sopii Elsalle.


5. Tšekki - Monika Absolonová



Kun kuulin Elsan tsekkiläisen äänen ensimmäisen kerran, niin en pitänyt siitä. Nyt, kun olen kuunnellut tätä ääntä useamman kerran, niin se sopii Elsalle. Ei täydellisesti, mutta sopii kuitenkin. Monika laulaa ja eläytyy hyvin, minkä lisäksi hänellä kaunis ja voimallinen ääni. Huonoista puolista vielä sen verran, että hän kuulostaa vähän liian vanhalta Elsan ääneksi.


4. Serbia - Jelena Gavrilovic



Myös Elsan serbiankielisellä ääninäyttelijällä kaunis ja voimallinen ääni. Lisäksi hän eläytyy rooliinsa kunnolla ja osaa laulaa hyvin. Hyvistä puolista huolimatta tästä äänestä puuttuu sitä jotain. Valitsin tähän kohtaan videon ring in the season reprisestä, sillä vaikka Jelenalla onkin vahva ääni, niin hän tekee onnistuneimman suorituksen tässä laulussa.


3. Ruotsi - Annika Herlitz



Minulle on käynyt Annikan kohdalla ihan sama juttu, kuin Monikan kanssa. Aluksi en pitänyt hänen äänestään, mutta myöhemmin olen alkanut pitämään siitä. Elsan ruotsinkielinen ääni on vahva ja ääninäyttelijä eläytyy rooliinsa hyvin. Siitä huolimatta tästä äänestä puuttuu sitä jotain.


2. Pohjoissaame - Marianne Pentha



Toiselle sijalle on päässyt Elsan äidinkieli. Pidän Elsan saamenkielisestä äänestä, mutta en siltikään olisi uskonut, että se pääsee tässä listassa näin korkealle. Olin aiemmin sitä mieltä, ettei tässä äänessä ole lainkaan voimallisuutta, mutta kuunneltuani Frozen 2 elokuvan laulujen saamenkielisiä versioita useammin, olen muuttanut mieltäni siitä asiasta. Tämä ääni on todellakin sopiva Elsalle. Huonoja puolia ei ole paljon, mutta kuten Jelenan ja Annikan kohdalla, myös Mariannen äänestä puuttuu sitä jotain. Jos ette muuten ole kuulleet Marianne Penthan ja Elsan norjankielisen ääninäyttelijän Lisa Stokken duettoversiota into the unknown kappaleesta, niin suosittelen kuuntelemaan sen.


1. Suomi - Katja Sirkiä



Katja Sirkiä ei ole vain Elsan ääninäyttelijä. Hän on Elsa. Olen sanonut tämän varmaan aika monta kertaa, mutta pidän siitä, että ääninäyttelijät valitaan hahmojen luonteiden perusteella. Se on onnistunut tässä roolissa. Minulle Katja on ollut (ja tulee aina olemaan) ainoa ja oikea Elsa. Hän osaa tuoda Elsan luonteen esille äänensä avulla, minkä lisäksi hänen suorituksessaan on myös tunnetta mukana. Elsan suomenkielinen ääni on erittäin vahva, joten siksi valitsin videon Frozen 2 elokuvan Saavu jo laulusta, joka on suosikkikappaleeni kyseisessä elokuvassa. Katjan ääni voimistuu loppua kohti mentäessä, minkä lisäksi hänen ja Idunaa ääninäyttelevän Suvi Teräsniskan äänet sopivat yhteen duetto-osuudessa.


Siinä oli siis minun top-lista Elsan erikielisistä lauluäänistä. Kertokaa kommenteissa millaisia teidän listanne olisivat. Kertokaa myös mistä hahmosta haluaisitte minun tekevän samanlaisen listauksen. Sitten vielä viimeiset kysymykset. Aiotteko katsoa Euroviisut? Jos aiotte, niin minkä maan toivoisitte voittavan? 









2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Loistava lista Elsan eriäänistä. Jännä kuunella jotain ihan outoa mandariinikiinaa ja esim englantia rinnakkain. Minusta eksoottiset kielet kuulosti ihanilta🙂

Verlid kirjoitti...

Kivaa, kun tykkäsit . Oon itsekkin samaa mieltä siitä, että eksoottiset kielet kuulostaa ihanilta.