maanantai 29. elokuuta 2022

Loppuvuoden suunnitelmat

Kesä alkaa olla lopuillaan ja vuosi 2022 loppuu vain vähän yli neljän kuukauden kuluttua. Tässä postauksessa aion siis kertoa mitä kaikkea blogissa tulee tapahtumaan loppuvuoden aikana. Ensimmäinen asia, mistä aion kertoa on joulutarina. Kerroin viime vuoden viimeisessä postauksessa, että tekisin joulutarinan tänä vuonna eri tavalla kuin aikaisempina vuosina, mutta en kertonut asiasta silloin enempää. Nyt aion kertoa lisää siitä asiasta. Tämän vuoden joulutarina tulee olemaan neljän osan mittainen. Eli aion siis tehdä adventtikalenterin ja sen jokaisessa luukussa on joulutarinan uusi osa. Tarinan juonta en aio vielä paljastaa, joten kuulette sen myöhemmin. Se joulutarinasta. Siirrytäänpä seuraaviin aiheisiin. Muita postauksia, mitä blogiin olisi tulossa on mm. jatko-osa yhdelle vanhalle postaukselle, minkä julkaisin blogin alkuaikoina. Menen katsomaan marraskuussa teattereihin tulevan Disney elokuvan nimeltä Ihmeellinen maailma. Kirjoitan kyseisestä elokuvasta arvostelun sitten, kun olen nähnyt sen. Postaussarjat Nostalgia ja Disneymokat saavat myös jatkoa tämän vuoden puolella. Myös hahmoesittelyjä ja top-listoja on tulossa. Teen syyskuun aikana 30-päiväisen Disney haasteen, minkä löysin internetistä jokin aika sitten. Seuraava postaus onkin siis kyseisen haasteen ensimmäinen osa. Laitan tähän loppuun vielä kuvan löytämästäni haasteesta. 

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei! Kiva kuulla suunnitelmistadi ja odotan innolla joulutarinaa. Miten aijot käytännössä toteuttaa tuon Disney-haasteen? Postaatko silloin jokapäivä jonkun päivän aiheeseen liittyvän postauksen vai teetkö yhden kokonaispostauksen haasteesta? Hyvää loppuvuotta!

Verlid kirjoitti...

Aion tehdä ton Disney-haasteen siten, että julkaisen syyskuun aikana joka päivä postauksen, jossa vastaan tiettyyn kysymykseen haasteesta. Hyvää loppuvuotta myös itsellesi.