lauantai 11. maaliskuuta 2023

Nostalgia (Leijonakuningas)

Tämä ja Nostalgia-sarjan kaksi seuraavaa osaa ovat sellaisia, että en ole varma voiko näitä elokuvia ottaa mukaan tähän postaussarjaan. Tähän osaan arvosteltavaksi on päässyt Leijonakuningas, jonka näin serkkuni syntymäpäiväjuhlissa vuonna 2013. Tosin silloin näin elokuvasta vain sen loppupuolen, joten siksi en ole varma voiko Leijonakuningasta ottaa mukaan tähän sarjaan. Päästän teidät nyt kuitenkin lukemaan arvostelua.


Olen kertonut elokuvan juonen sinisellä tekstillä, mutta en tule paljastamaan loppuratkaisua. Jos siis et halua tietää juonta, skippaa sininen teksti.

Jylhämaan kuningas Mufasan ja kuningatar Sarabin Simba-pennun syntymä saa Mufasan pikkuveljen Scarin raivon partaalle, sillä Simban syntymän vuoksi Scar siirtyi alemmalle sijalle Jylhämaan kruununperimysjärjestyksessä. Scar kehittelee suunnitelman, jolla saisi kaapattua kruunun itselleen. Aluksi hän houkuttelee Simban menemään Jylhämaan rajojen ulkopuolella sijaitsevalle elefanttien hautausmaalle, jonne Mufasa oli kieltänyt poikaansa menemästä. Siellä ollessaan Simba joutuu ystävänsä Nalan ja Mufasan neuvonantajana toimivan Zazun kanssa vaaraan, mutta Mufasa tulee pelastamaan heidät. Myöhemmin Scar pyytää Simbaa menemään rotkoon ja väittää, että Mufasalla olisi hänelle yllätys. Scar lähettää hyeenojen avulla antilooppilauman juoksemaan kohti Simbaa, jonka Mufasa pelastaa hänet sieltä. Saatuaan Simban turvaan Mufasalla on vaikeuksia päästä ylös jyrkänteelle, joten hän pyytää Scarilta apua. Scar kuitenkin pudottaa Mufasan alas rotkoon juoksevien antilooppien jalkoihin, minkä seurauksena Mufasa saa surmansa. Scar manipuloi Simban syyttämään itseään Mufasan kuolemasta ja pyytää tätä lähtemään lopullisesti pois Jylhämaasta. Scar pyytää hyeenoja tappamaan Simban, mikä ei onnistu ja hyeenat päättävät valehdella Scarille, että Simba olisi kuollut. Scar julistaa itsensä Jylhämaan uudeksi kuninkaaksi ja kertoo, että nyt alkaisi uusi ajanjakso, jossa leijonat ja hyeenat yhdistyisivät. Samaan aikaan Simba tapaa Timonin ja Pumban, jotka ottavat hänet porukkaansa ja he elävät yhdessä Hakuna Matata periaatteella.

Leijonakuningas julkaistiin Amerikassa 15.6.1994 ja Suomessa samana vuonna 2.12. Elokuva sai myöhemmin kaksi jatko-osaa, jotka ovat Leijonakuningas 2 Jylhäkallion ylpeys (1998) ja Leijonakuningas 3 Hakuna Matata (2004). Leijonakuninkaasta on tehty kaksi tv-sarjaa, joista ensimmäinen on Timonista ja Pumbasta kertova sarja ja toinen tv-sarja kantaa nimeä Leijonakaarti. Elokuvasta tehtiin live action versio, joka julkaistiin vuonna 2019. Leijonakuningas on ensimmäinen Disney elokuvassa, jossa ei ole minkäänlaisia viittauksia ihmisiin. Lisäksi se on ensimmäinen Disney elokuva, joka ei perustu mihinkään jo olemassa olevaan tarinaan. Tosin elokuvaan on otettu jonkin verran vaikutteita Hamletista.

Paras asia elokuvassa on ehdottomasti sen musiikki. Lähes kaikki Leijonakuninkaan laulut jäävät helposti mieleen, vaikka elokuvaan mahtuukin pari unohdettavaa kappaletta. Elokuvan tunnelma on oikeanlainen, sillä se vaihtelee aina sen mukaan mitä elokuvassa milloinkin tapahtuu. Musiikin ja tunnelman lisäksi pidän Leijonakuninkaan hahmoista, joista melkein kaikkia ehditään viedä kunnolla eteenpäin. Myös animointi on onnistunut hyvin.

TÄMÄ KAPPALE SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA! 
Vaikka Leijonakuningas onkin mainio elokuva, niin siitäkin löytyy heikkoutensa. Siitä huolimatta, että pidän elokuvan juonesta, niin se on lähes samanlainen Bambin juonen kanssa. Molemmat elokuvat alkavat siitä kun eläinlapsi syntyy. Myöhemmin eläin lapsi kasvaa ja oppii uusia asioita asuinalueestaan ja ystävystyy vastakkaista sukupuolta olevan samanikäisen lajitoverinsa kanssa. Myöhemmin eläinlapsi menettää toisen vanhemmistaan ja aikuiseksi kasvettuaan hän tapaa uudestaan lajitoverinsa, jonka kanssa oli ystävystynyt ja he rakastuvat. Sen jälkeen tulee vaaratilanne, jonka jälkeen päähenkilö saa omaa jälkikasvua ja elokuva loppuu siihen.

Plussat ja miinukset.

+Juoni
+Musiikki
+Animointi
+Hahmot
+Tunnelma

-Osittain samanlainen kuin Bambi



Elokuva saa 7 1/2 pistettä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Leijonakuningas on tavallaan lapsi,-ja perheystävällinen Disney-käsittelyn käynyt eläinversio/pastissi Hamletista, koska Hamlet on traaginen tarina, jossa päähahmo kuolee, niin disney tottakai tekee "Leijona-Hamletista" sankarin joka onnistuu kukistamaan pahan "Claudius-setänsä" ja sitten loppu hyvin ja kaikki hyvin.

Verlid kirjoitti...

Mun mielestä on kiinnostavaa paljonko Disney ottaa elokuviinsa vaikutteita lähdemateriaaleista ja paljonko lisää omia juttujaan niiden sekaan. En tiedä Hamletista melkein yhtään mitään, joten voisin joku päivä etsiä tietoa siitä ja vertailla paljonko sillä on yhteistä Leijonkuninkaan kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyseessä on siis William Shakespearen teos ja näytelmä(tragedia) Mutta yhtäläisyyden siinä ovat että Hamletin isä, kuningas joutuu veljensä Claudiuksen murhaamaksi, isä-Hamlet ilmestyy pojalleen ja pyytää tätä kostamaan kuolemansa,kuten Simbakin, Hamlet ystävystyy kaksikkoon nimeltä Rosencrantz and Guildenstern. Hamlet on niitä tärkeimpiä Leijonakuninkaan syntyyn vaikuttavia teoksia. https://en.wikipedia.org/wiki/Hamlet