torstai 31. elokuuta 2023

Syksy ja joulukuu

Tänään on kesän viimeinen päivä, joten aion kertoa tässä postauksessa siitä, mitä blogissa tulee tapahtumaan syksyllä ja joulukuussa. Toive-elokuvan arvostelun lisäksi luvassa on jatkoa postaussarjoille Faktoja elokuvista ja Disneymokat. Myös hahmoesittelyjä ja top-listoja on tulossa. Ja nyt kun top-listat tuli mainittua, niin kerron tähän väliin, että suunnittelen tällä hetkellä Pixar-elokuvien top-listaa. Yritän saada sen julkaistua viikonloppuna. Mainitsin keväällä ohimennen, että voisin kirjoittaa arvostelun Leijonakaartista. Tulen arvostelemaan kyseisen sarjan kaikki kolme tuotantokautta syksyn aikana. Leijonakaartin lisäksi aion arvostella yhden näytellyn Disney-sarjan. En ole varma saanko arvosteltua sitä kokonaan tämän vuoden puolella, mutta yritän saada siitä arvosteltua ainakin kaksi ensimmäistä tuotantokautta ennen joulua. Lisäksi aion arvostella kyseisen sarjan pohjalta tehdyn elokuvan. Lokakuussa vietetään Disneyn satavuotispäivää ja olen viimeinkin keksinyt mitä tulen julkaisemaan silloin. En aio vielä kertoa mikä idea minulla on mielessä sille päivälle, mutta voin paljastaa sen verran, että se on tietopostaus. Lopuksi aion vielä kertoa joulutarinasta. Mainitsin edellisessä postauksessa, että te saisitte tässä postauksessa erittäin tärkeän tehtävän, mutta en kertonut siitä silloin enempää. Nyt voin kertoa, että se tehtävä liittyy tämän vuoden joulutarinaan.  Juoneen liittyviä asioita en aio pyytää, sillä olen jo kirjoittanut tarinan kokonaan valmiiksi. Tai teknisesti ottaen se ei ole kokonaan valmis, sillä siitä puuttuu yksi tärkeä asia. Tai oikeastaan useampi tärkeä asia. Tarinasta puuttuvat adjektiivit. Teidän tehtävänänne on siis kirjoittaa tämän postauksen kommentteihin jotain adjektiiveja ja minä lisään ne sitten järjestyksessä tarinaan. Adjektiivien avulla kerrotaan millainen joku/jokin on. Tarvitsen tarinaan 42 adjektiivia. Aikaa adjektiivien kirjoittamiseen on marraskuun loppuun asti. Sanon tähän loppuun vielä, että kirosanat, haukkumasanat ja vessasanat ovat kiellettyjä, mutta muuten te voitte kommentoida tähän mitä tahansa adjektiiveja. Toinen rajoitus on se, että sama adjektiivi ei saa esiintyä tarinassa enemmän kuin kerran. Eli jos joku on jo kommentoinut jonkun adjektiivin, niin kyseinen adjektiivi lukkiutuu sen myötä, eikä kukaan muu voi sitten kirjoittaa sitä adjektiivia tämän postauksen kommentteihin.

Ei kommentteja: