keskiviikko 11. lokakuuta 2023

Toiveen suomenkielinen traileri

 Lupasin, että sitten kun loppuvuodesta ilmestyvästä Toive-elokuvasta on julkaistu suomenkielinen traileri, niin jaan kyseisen trailerin täällä. Tänään se traileri viimeinkin julkaistiin, joten laitan sen nyt tähän.




Toinen lupaukseni liittyen tämän trailerin jakamiseen oli se, että päivittäisin arvauksiani elokuvan suomenkielisistä ääninäyttelijöistä. Olen nyt täysin varma siitä, että Ashan ääninäyttelijä on Ulriikka Heikinheimo, sillä kuulin hänen äänensä ihan selvästi Ashan äänessä. Magnificon ääninäyttelijä on selvästi Jarmo Koski, mutta toisaalta hän kuulostaa tässä trailerissa vähän myös Sasu Moilaselta. Sanoin aiemmin, että Valentinoa ääninäyttelisi Sasu Moilanen, mutta virallisessa trailerissa hän kuulostaa enemmän Pasi Ruohoselta, joten oletan hänen olevan Valentinon äänenä. Kuningatar Amayan äänenä on trailerin perusteella Amy Burgess. Ashan bestistä Dahliaa ääninäyttelee oletettavasti Myy Lohi. Ashan toista ystävää Gaboa ääninäyttelee Elias Hjelm tai Alek Perez-Lahtinen. En edelleenkään halua tietää Toiveen suomenkielisiä ääninäyttelijöitä ennen kun olen nähnyt elokuvan, joten olkaa niin kilttejä, että ette kerro niitä minulle. Katson dubbaajien nimet netistä vasta sitten kun olen nähnyt elokuvan. 

Toiveen ensi-ilta on marraskuun 22. päivä, mutta Suomen elokuvateattereihin se saapuu vasta 15. joulukuuta. Siihen on yli kaksi kuukautta aikaa. Minua se vähän ärsyttää, sillä haluaisin nähdä tämän elokuvan heti. Yritän kuitenkin venyttää kärsivällisyyttäni joulukuuhun asti, vaikka se tuntuukin vaikealta. Toivottavasti Finnkino järjestää ennakkonäytöksen Toiveelle, sillä jos sellainen on tulossa, niin minä todellakin menen sinne. Pitää vain toivoa, että se mahdollinen ennakkonäytös olisi viikonloppuna.

Seuraava postaus ilmestyy ensi maanantaina ja siinä juhlitaan erästä päivää, josta olen maininnut täällä blogissa useamman kerran tämän vuoden aikana. Ja mikä se juhlapäivä on? Se selviää maanantaina, mutta saatte esittää siitä arvauksia kommenteissa.

Ei kommentteja: