keskiviikko 22. tammikuuta 2025

Lumikki ja seitsemän kääpiötä (arvostelu)

Disneyn klassikkolistan ensimmäinen elokuva Lumikki ja seitsemän kääpiötä on saamassa live action -version, jonka ensi-ilta on tämän vuoden maaliskuussa. Sitä odotellessa päätin katsoa elokuvan animaatioversion ja arvostella sen.

Kuningatar kysyy joka päivä taikapeililtään, että ken on maassa kaunehin. Aina ennen vastauksena on ollut, että itse kuningatar olisi maassa kaunehin. Eräänä päivänä taikapeili sanoo, että kuningattaren tytärpuoli Lumikki olisi maassa kaunehin. Kateellinen kuningatar päättää tehdä siltä seisomalta selvää Lumikista ja pyytää metsästäjää tappamaan prinsessan. Metsästäjä ei kuitenkaan tapa Lumikkia vaan kehottaa tätä piileskelemään metsässä. Lumikki päätyy majoittumaan seitsemän kääpiön mökkiin voidakseen piileskellä pahalta kuningattarelta.

Lumikki ja seitsemän kääpiötä sai ensi-iltansa joulukuussa 1937 ja Suomeen elokuva saapui lokakuussa 1938. Sen lisäksi, että Lumikki ja seitsemän kääpiötä on ensimmäinen Disney-klassikko, niin kyseessä on ensimmäinen täyspitkä värillinen animaatioelokuva. 

Elokuvan päähenkilö on prinsessa nimeltä Lumikki, jonka ilkeä äitipuoli on pakottanut palvelijaksi omaan linnaansa. Tämä ei ole kuitenkaan lannistanut Lumikkia vaan hän on jaksanut pysyä positiivisena kaiken kurjuuden keskellä. Tosin Lumikki ei tiedä äitipuolensa todellista luonnetta ennen kun metsästäjä kertoo siitä. Muita hahmoja elokuvassa ovat Lumikin kauneutta kadehtiva ilkeä kuningatar, linnassa työskentelevä metsästäjä, tyhjästä ilmestyvä prinssi, vastaukset kysymyksiin tietävä Taikapeili, sekä Lumikkia auttavat kääpiöt Viisas, Jörö, Unelias, Ujo, Nuhanenä, Lystikäs ja Vilkas. Kaikki hahmot sopivat tarinaan, mutta prinssi jää lähes täysin aliedustetuksi ja ilman luonnetta ja persoonaa. Kuningatar on ensimmäiseksi Disney-pahikseksi onnistuneesti kirjoitettu ja hänen juoniaan on mielenkiintoista seurata hahmon itsekkäistä motiiveista huolimatta.

Elokuva julkaistiin yli 80 vuotta sitten, joten jotkut asiat siitä ovat ehtineet vanhentua. Rasismia, syrjintää ja negatiivisia stereotypioita ei kuitenkaan nähdä, sillä Disney+:ssa elokuvan alussa ei nähdä varoitustekstiä. Tosin tiedän muutaman äsken mainittuja aiheita sisältävän Disney-elokuvan, joiden alussa ei ole varoitustekstiä, mutta ei mennä nyt niihin. Yksi vanhentunut asia Lumikki ja seitsemän kääpiötä -elokuvassa on konservatiivinen naiskuva, sillä Lumikki nähdään suurimman osan elokuvan ajasta siivoamassa tai laittamassa ruokaa. Lumikki ei muuten tee paljon mitään omin avuin sillä hän on lähes kirjaimellisesti riippuvainen toisista. 

Paras asia elokuvassa on ehdottomasti musiikki. Kaikki laulut sopivat tarinaan hienosti eikä elokuvassa ole muutenkaan yhtään turhia kohtauksia. Tosin välillä pysähdytään rauhoittumaan tai pitämään muuten vain hauskaa. Animointi oli Disneyllä tuohon aikaan vielä alkuvaiheessa, mutta se on vanhentunut hyvin, vaikka hahmojen (varsinkaan ihmisten) liikkeet eivät ole ihan täysin sieltä realistisimmasta päästä. Muiden asioiden osalta animaatio näyttää hyvältä eikä siinä ole muita vikoja tuon mainitun lisäksi. Käsikirjoituksen puolesta elokuva on muuten hyvä, mutta ainoat miinukset tulevat prinssin persoonattomuudesta, sekä Lumikin olemattomasta itsenäisyydestä. Hahmojen suhteen elokuva onnistui parhaiten kääpiöissä, sillä he ovat se syy miksi tämän elokuvan pariin on aina mukavaa palata myös pidemmän ajan jälkeen.

Kertokaa kommenteissa mitä mieltä olette elokuvasta Lumikki ja seitsemän kääpiötä. Ja mitä mietteitä tuleva live action herättää teissä. Toivottavasti se on parempi kuin mitä traileri antaa ymmärtää. 

Olen saanut mysteeri-top-listan suunnittelua etenemään sen verran, että se saattaa ehkä ilmestyä vielä tämän kuukauden aikana, mutta en lupaa mitään sen suhteen. 

Ei kommentteja: