Minä ja Risto Reipas olemme sisaruksia. Menen Riston ja Nalle Puhin kanssa pomppulinnalta näyttävään taloon tapaamaan Hello Kittyä.
Olen Silja Line -laivan kannella. Elsa seisoo kannella katsomassa merelle ja lisäksi hän puhuu naimisiin menemisestä. Lähden hetken päästä kävelemään. Anna tulee minua vastaan kulman takaa ja me törmäämme toisiimme. Molemmat pahoittelevat törmäystä ja minä autan Annaa hänen pudottamiensa tavaroiden keräämisessä.
22.7.2018
Ensiksi tapahtui pyöräilyyn ja eksymiseen liittyviä asioita. Uni loppuu siihen kun olen pelaamassa peliä, jossa liikutaan Nalle Puhin Kengulla.
23.7.2018
Ensiksi tapahtui tarinan kuunteluun ja ulkoiluun liittyviä asioita. Seuraavaksi olen purjehtimassa ja Vaiana tulee minua vastaan. Unen lopussa tapahtui säätämistä oven kanssa.
26.7.2018
Unen alussa olen ostamassa jäätelöä. Sen jälkeen olen katsomassa Cocoa ja kuulen, että siitä ollaan tekemässä jatko-osa. Unen lopussa tapahtui pyöräilyä ja autolla ajamista. (En omista ajokorttia oikeassa elämässä)
8.9.2018
Unen alussa tapahtui asioita, joihin liittyi leirillä oloa ja ruokailua, sekä taivaalta putoava auto. Seuraavaksi olen puron varrella katsomassa, kun äitini purjehtii Inside outin Rileyn tunteiden kanssa. Näen kauempana Surun, joka on pudonnut veteen ja itkee siellä. Seuraavaksi näen, että Tarzanin Terk on menossa veteen, mutta ei uskalla mennä sinne. Unen lopussa tapahtui asioita, joiden seurauksena minun polkupyörästäni hajosi kello.
15.9.2018
Pixarin Coco-elokuvasta ollaan tehty jatko-osa ja minä olen päässyt ääninäyttelemään siinä. Seuraavaksi lasken kaidetta alas ja päädyn elokuvateatteriin, missä katson sitä Coco-elokuvan jatko-osaa, jossa olin ääninäyttelemässä.
18.9.2018
Unen alussa tapahtui kouluun liittyviä asioita. Seuraavaksi seison luolan edessä. Luolasta tulee ulos Nalle Puhin Nasu, joka muuttuu Kaunotar ja Kulkuri -elokuvan Kaunottareksi, sen jälkeen Leijonakuninkaan Nalaksi ja lopuksi Kaunotar ja Hirviö -elokuvan Hirviöksi.
8.10.2018
Olen elokuvateatterissa katsomassa elokuvaa Risto Reipas ja Nalle Puh. (Oikeasti näin kyseisen elokuvan ensimmäisen kerran vasta 10 päivää tämän unen jälkeen). Istun kolmannella penkkirivillä. Elokuvaan tulee tauko ja joku mummo sanoo, että on ruoka-aika. Tässä välissä tapahtui ruokadraamaa ja juhlintaa. Uni loppuu siihen, että olen taas elokuvateatterissa katsomassa sitä samaa elokuvaa, mutta istun viimeisellä penkkirivillä.
13.10.2018
Unen alussa tapahtui asioita, joihin liittyi Ryhmä Hau ja tiskaamista. Seuraavaksi herään omasta sängystäni ja katson puhelimestani, että kello on 11.37, joten päätän mennä syömään aamupalaa. Olen menossa aamupalalle, mutta äiti käskee minua menemään ulos, sillä siellä on satanut lunta. Matkustan joidenkin kärryjen kyydissä johonkin paikkaan. Niiden kärryjen kyydissä ovat minun kanssani myös Pongo ja Perdita elokuvasta 101 dalmatialaista, sekä siamilaiskissat elokuvasta Kaunotar ja Kulkuri. Päädymme pyöreän talon taakse ja siellä on korkea lumikinos. Unen lopussa tapahtui kännykkädraamaa.
10.3.2019
Unen alussa tapahtui sarjakuvan lukemista. Seuraavaksi isäni ehdottaa minulle, että voisimme katsoa elokuvan Fantasia 2000 ja minä suostun siihen. Tässä välissä tapahtui asioita, joihin liittyi tarinan kuuntelua, kultaisen trumpetin etsintää ja pakettia kantava stalkkeri. Seuraavaksi olen mennyt kotiin. Kävelen olohuoneeseen ja näen, että äitini, isäni ja siskoni istuvat sohvalla katsomassa elokuvaa Fantasia 2000. Huudan vihaisesti, että miksi he eivät odottaneet minua, jos aikoivat katsoa sen elokuvan. Isä vastaa, että elokuva tuli televisiosta ja he päättivät katsoa sen. Unen lopussa olen katsomassa animaatiota, jossa Aku Ankka laulaa.
28.7.2020
Olen Meridan ja Elinorin kanssa jossain metsässä. Leijonalauma juoksee meidän ohitsemme jonkun joen luo. Mekin menemme sinne. Ne leijonat ovat elokuvasta Leijonakuningas 2. Myöhemmin paikalle saapuu vielä Aladdinin Abu. Unen lopussa tapahtui draamaa liittyen hedelmien punnitsemiseen kaupassa.
1.6.2022
Unen alussa tapahtui asioita, joihin liittyi Shrek ja telttailua. Sitten olen jossain metsässä. Siellä metsässä on joku valtaistuin, jolla Elsa istuu. Kaikki tuovat hänelle jotain leivoksia. Ensiksi runebergin torttuja, sitten muffineja ja lopuksi ison laskiaispullan. Unen lopussa tapahtui asioita, joihin liittyi autotalli ja jotain hahmoja Salkkareista.
16.11.2022
Unen alussa tapahtui asioita, joihin liittyi lautapelin etsintää, ulkoilua ja pelaamista. Unen lopussa olen katsomassa Encantoa.
28.1.2023
Roikun Annan ja Kristoffin kanssa jäätyneen lumikasan reunalta. Yhtäkkiä karhu meinaa hyökätä meidän kimppuumme. Päästämme irti ja liu'umme alas. Seuraavaksi tapahtui asioita, joihin liittyi sekoilua kauppakeskuksessa ja lisää karhuja.
29.7.2023
Unen alussa tapahtui asioita, joihin liittyi keinumista ja palapeli. Seuraavaksi olen siskoni kanssa jollain metroasemalla katsomassa, kun Disney-hahmoista tehdyt vahanuket/patsaat kulkevat metroradoilla. Kun Kulkuria esittävä vahanukke/patsas on menny ohi, niin minä ja siskoni menemme metroasemalta vielä alempaan kerrokseen. (Heräsin silloin, kun olimme menossa sinne, joten en nähnyt mitä siellä oli).
1.12.2023
Kuuntelen Disneyn Toive-elokuvan This wish -kappaletta suomeksi. (En kuullut sitä versiota ennen kun näin Toiveen. En myöskään ollut nähnyt sitä elokuvaa ennen tämän unen näkemistä). Seuraavaksi olen katsomassa Toivetta, kunnes olen yhtäkkiä mukana siinä elokuvassa ja olen muuttunut Ashaksi. Unen lopussa olen metsässä.
5.12.2023
Unen alussa olen kirjastossa ja seuraavaksi olen elokuvateatterissa katsomassa Toivetta (jonka näin oikeasti vasta tämän unen jälkeen).
22.12.2023
Unen alussa tapahtui bussidraamaa. Seuraavaksi olen katsomassa Disney-yhtiön satavuotislyhytelokuvaa Olipa kerran elokuvastudio.
6.1.2024
Unen alussa tapahtui pakenemista ja puolustautumista. Seuraavaksi juttelen Muppetien Kermitin kanssa, kunnes Kermit alkaa yhtäkkiä laulamaan.
12.1.2024
Unen alussa tapahtui ulkoilua ja eläinvideoiden katsomista. Seuraavaksi katson Disney plussasta Sofia Ensimmäistä.
5.3.2024
Olen Puolenhehtaarin metsässä Nalle Puhin kotona. Avaan oven ja näen, että Puh, Nasu ja Tiikeri leikkivät hippaa ulkona. Menen mukaan heidän hippaleikkiinsä. Salatut elämät -sarjan Kari Taalasmaa kävelee ohitsemme ja lähtee pois moottoripyörällään. Hessu Hopo juoksee hänen perässään. Me muut menemme sisälle. Unen lopussa avaan oven Seppo Taalasmaalle ja joku yrittää ampua meitä. (En saanut tietää kuka se oli, sillä näin vain käden).
14.6.2024
Unen alussa olen kävelemässä Helsingin venesataman lähellä. Seuraavaksi menen kaksikerroksisen bussin kyytiin. Bussin radiossa soi Hakuna Matata. Bussikuski sanoo Timonin ja Pumban olevan bussin yläkerrassa. Menen sinne. (Heräsin juuri silloin kun olin menossa kaksikerroksisen bussin yläkertaan, joten en nähnyt Timonia ja Pumbaa).
1.7.2024
Unen alussa olen ajanut polkupyörälläni jonkun kerrostalon alaovelle ja keskustellut rappukäytävän läpi. Sitten pyöräilen pois siitä ja Inside outin Kiukku kävelee ohitseni.
Siinä olivat minun Disney-uneni. Tuli muuten mieleen, että olivatkohan nuo Cocoon liittyvät unet enneunia. Cocosta ollaan oikeasti tekemässä jatko-osaa, joten siltä osalta voi olla mahdollista, että ne minun näkemäni unet olivat enneunia. Pääsenköhän myös oikeasti ääninäyttelemään Cocon jatko osaan. Ehkä tuo toinen Cocoon liittyvä uni on enneuni siitä. Joo, aika epätodennäköistä, mutta silti. Jos kaipaat lisää uniin liittyvää lukemista, niin käy lukemassa arvosteluni Inside out -hahmoista kertovasta Unituotannot-sarjasta.
Kertokaa kommenteissa omia Disney-unianne. Kertokaa myös oletteko aamuihmisiä vai tykkäättekö nukkua pitkään? Minä tykkään nukkua pitkään, enkä herää koskaan aikaisin, jos ei ole pakko. Tämä postaus on ajoitettu, joten olen todennäköisesti vielä nukkumassa, jos luet tätä ensimmäisten joukossa.
Eipä siis muuta kuin seuraavaan postaukseen, joka on joko uusi top-lista tai Faktoja elokuvista -sarjan seuraava osa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti