1. Toy Story on ensimmäinen Pixar-elokuva ja ensimmäinen tietokoneella tehty animaatioelokuva
2. Woody ja Buzz Lightyear ovat saaneet inspiraationsa John Lasseterin lapsuudenaikaisista leluista
3. Randy Newman kirjoitti kappaleen You've got a friend in me vain yhdessä päivässä
4. Buzz Lightyearin nimeksi meinasi tulla Lunar Larry
5. Toy Story on ensimmäinen Pixar-elokuva, joka on saanut useamman kuin yhden jatko-osan
6. Toy Story on ainoa 1990-luvulla julkaistu Pixar-elokuva, josta ei tehty bloopers-materiaalia
7. Herra Perunapää on ensimmäinen hahmo, joka esiintyy tietokoneanimoidussa elokuvassa
8. Sid on Toy Story -sarjan ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa ihmishahmo, joka tietää, että lelut elävät
9. Woodyn piti alunperin olla vatsastapuhujan nukke
10. Sidin mutanttilelut eivät osaa puhua
11. Woodyn ja Buzzin ääninäyttelijät Tom Hanks ja Tim Allen äänittivät repliikkinsä yhdessä
12. Ensimmäinen Toy Story on kaikkein lyhyin Toy Story -elokuva
13. Elokuvan animaattorit leikkivät sotilaita, jotta sotilasfiguurien animointi onnistuisi
14. Woodyn piti alunperin olla elokuvan pahis
15. Tom Hanks mietti lapsena, että elävätkö hänen lelunsa silloin kun paikalla ei ole ihmisiä
16. John Lasseter ei olisi halunnut Toy Storyn olevan musikaali, mutta Disney halusi tehdä musikaalin, joten kompromissiratkaisu oli, että elokuvan laulut eivät olisi hahmojen laulamia
17. Toy Story pääsi Guinnessin ennätyskirjaan
18. Buzz Lightyear on saanut nimensä astronautti Buzz Aldrinilta
19. Ensimmäinen Toy Story on ainoa Toy Story -elokuva, jossa pahis ei ole lelu
20. Andyn isä ei esiinny elokuvassa, sillä hänen animointinsa olisi ollut liian kallista
Julkaisen seuraavan osan tähän postaussarjaan vielä ennen syksyä (elokuu on kesäkuukausi). Olen jo etsinyt faktat sitä postausta varten, mutta kuvia en ole vielä etsinyt. Viikonloppuna on tulossa hahmoesittely, joten tapaamme seuraavan kerran sen parissa.
Kertokaa kommenteissa, jos tiedätte lisää Toy Storyyn liittyviä faktoja. Kertokaa myös mitkä näistä faktoista te tiesitte jo ja mitkä tulivat uutena tietona.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti