maanantai 20. lokakuuta 2025

Saving Mr. Banks (arvostelu)

Walt Disney on luvannut tyttärilleen tehdä elokuvan Maija Poppasesta ja lähteekin keskustelemaan asiasta kirjailija P. L. Traversin kanssa. Traversin taivuttelu ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä ja matka kohti lopullisen elokuvan valmistumista on täynnä vaikeuksia.

Saving Mr. Banks sai ensi-iltansa joulukuussa vuonna 2013. Suomeen elokuvan saapui vuoden 2014 maaliskuussa. Saving Mr. Banks kertoo Maija Poppasen tekemisestä ja samalla avataan myös Maija Poppasesta kertovat kirjat kirjoittaneen P. L. Traversin lapsuutta. Elokuvan tapahtumat perustuvat siis tositapahtumiin.

P. L. Traversin lisäksi keskeisessä osassa nähdään Walt Disney, joka yrittää kovasti saada Maija Poppasen oikeuksia itselleen. Elokuvassa nähdään myös Shermanin veljekset, sekä joitakin muita Disneyn työntekijöitä. Travers on ollut vaativa tietyistä asioista liittyen Maija Poppasen elokuvasovitukseen ja minua harmittaa, ettei hänen mielipidettään olla otettu kunnolla huomioon, vaikka Maija Poppanen onkin yksi lempielokuvistani. 

Nykyhetkestä siirrytään välillä P. L. Traversin lapsuuteen, mistä saadaan selitys sille miksi hän on luonteeltaan kyyninen eikä pidä tietyistä asioista. Lapsuudessa koetut asiat selittävät esimerkiksi sen, miksi Travers ei olisi halunnut Maija Poppasen olevan musikaali, sekä sen, ettei siinä saisi olla animoituja kohtauksia.


Toteutuksen puolesta elokuva toimii hyvin, mutta joidenkin asioiden osalta elokuva etenee hitaasti, mikä toisaalta on ymmärrettävää, sillä Walt Disneyltä meni vuosia siihen, että hän sai Maija Poppasen oikeudet itselleen. Joidenkin asioiden selittämiseen oltaisiin silti voitu käyttää edes hieman vähemmän aikaa. Lisäksi P. L. Traversin lapsuudessa tapahtuvat kohtaukset oltaisiin voitu näyttää kaikki heti alussa eikä osissa pitkin elokuvaa. Ei se olisi tätä elokuvaa kovinkaan paljon muuttanut, sillä niiden kohtausten ideana on avata Traversin luonnetta ja taustoja.

Sanonkin siis, että Saving Mr. Banks on ihan kelvollinen elokuva, mutta ei sellainen jonka pariin palaisi useaan otteeseen. Elokuva avaa hyvin sitä, miten vaikeaa Walt Disneyn oli saada Maija Poppasen oikeuksia itselleen ja miksi P. L. Travers ei pystynyt hyväksymään tiettyjä asioita kirjojensa elokuvasovitukseen. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hienosti ja tapahtumat ollaan saatu kerrottua uskottavalla tavalla. Vaikka Saving Mr. Banksilla onkin heikkoutensa, niin jokaisen täytyy silti nähdä tämä elokuva ainakin yhden kerran.

Ei kommentteja: