HUOM! Nämä rohkeat teot ja suuret uhraukset tehdään yleensä elokuvien lopussa, joten tämä lista tulee sisältämään isoja juonipaljastuksia. Listan lukeminen on täysin sinun omalla vastuullasi. Sanon tähän vielä, että viimeisin Disney-klassikko Zootropolis 2 sisältää kohtauksen, jonka olisin voinut ottaa mukaan tähän listaan, mutta kyseinen elokuva on vielä sen verran uusi, että en ole huomioinut sitä tämän listan tekemisessä.
10. Baymax jää portaaliulottuvuuteen
Baymax huomaa, että professori Callaghanin kuolleeksi luultu Abigail-tytär on horroksessa räjähtämispisteessä olevan portaalin sisällä. Hiro ja Baymax lentävät portaaliin voidakseen hakea Abigailin pois sieltä. He onnistuvat löytämään Abigailin ja ovat jo poistumassa portaalista, kunnes Baymaxin jalkaraketit vaurioituvat. Baymaxin rakettinyrkki toimii vielä, joten hän pystyy vielä saamaan Hiron ja Abigailin turvaan. Tämä tarkoittaisi kuitenkin sitä, että Baymax ei pääsisi pois portaalista. Hiro ei aluksi suostu tähän, sillä hän on juuri toipunut veljensä kuolemasta eikä halua kokea heti perään uutta menetystä. Muita vaihtoehtoja ei kuitenkaan ole, joten Hiro hyvästelee Baymaxin, jonka rakettinyrkillä hän ja Abigail lentävät ulos portaaliulottuvuudesta. Hyvästit eivät kuitenkaan jääneet lopullisiksi, koska Hiro siirsi myöhemmin vanhan Baymaxin muistin uuteen robottikehoon.
9. Mulan ottaa isänsä paikan armeijassa
Hunnien hyökkäyksen vuoksi yhden miehen jokaisesta perheestä on liityttävä armeijaan. Mulanin isä Fa Zhou on perheensä ainoa mies, joten hänen on pakko liittyä armeijaan iäkkyydestään huolimatta. Muita vaihtoehtoja ei ole, sillä nainen saisi kuolemantuomion, jos liittyisi armeijaan. Mulan tietää, että jos isä lähtisi armeijaan, niin hän ei tulisi sieltä takaisin elävänä. Sen vuoksi Mulan päättää ottaa ja lähteä armeijaan isänsä puolesta. Hän leikkaa hiuksensa ja pukeutuu haarniskaan voidakseen esittää miestä. Kuten jo mainitsinkin, niin armeijaan liittyminen toisi naiselle kuolemantuomion, joten Mulan tekee oikeasti ison uhrauksen ottaessaan isänsä paikan armeijassa.
8. Bing Bong hyppää pois raketista ja katoaa
Ilo ja Bing Bong ovat pudonneet muistikuiluun. Kaikki sinne pudonnut pyyhkiytyy kokonaan pois Rileyn mielestä. Sama kohtalo uhkaa myös Iloa ja Bing Bongia, kunnes he löytävät Bing Bongin laululla toimivan raketin. Kaksikko käyttää rakettia apuna voidakseen paeta kuilusta. Raketti ei jaksa kantaa molempia perille, joten katoamaisillaan oleva Bing Bong hyppää viime hetkellä pois raketista, jotta edes Ilo pääsisi ylös. Kuilusta päästyään Ilo huomaa Bing Bongin kuilun pohjalla. Juuri ennen katoamistaan Bing Bong pyytää Iloa pitämään huolta Rileysta ja viemään tämän kuuhun hänen puolestaan.
7. Sitka kuolee veljiensä vuoksi
Kenai on jahtanut heidän heimonsa keräämät kalat varastanutta karhua jäätikölle. Sinne saapuvat myös Kenain isoveljet Denahi ja Sitka. Karhu hyökkää veljesten kimppuun ja jäätiköllä käydään kamppailu. Tilanne johtaa lopulta siihen, että Sitka uhraa oman henkensä pudottautumalla karhun kanssa alas jäätiköltä. Sitka ei selvinnyt pudotuksesta, mutta karhu selvisi, joten siksi olen miettinyt, että mitä jos tilanteessa olisi käynyt toisinpäin. Tai jos kumpikaan ei olisi selvinnyt pudotuksesta. Olen miettinyt sitäkin, että mitä jos Sitka ja karhu olisivat molemmat selvinneet pudotuksesta. Oli miten oli, mutta Sitkan kuolema johtaa lopulta Kenain kostoretkeen ja sen jälkeisiin tapahtumiin.
6. Herkules hakee Megaran sielun kuolleiden virrasta
Megara on kuollut eikä sitä asiaa voi muuttaa. Herkules on eri mieltä, joten hän menee Hadeksen luokse ja vaatii saada Megin sielun takaisin. Hades ehdottaa, että Herkules tulisi Megin tilalle, mihin Herkules suostuu ja hyppää kuolleiden virtaan etsimään Megin sielua. Herkules vanhenee jokaisella vedolla ja kohtalottaret ovat jo katkaisemassa hänen elämänlankansa, kunnes jotain ihmeellistä tapahtuu. Herkuleksen elämänlanka ei katkea, sillä hän on onnistunut tavoitteessaan tulla jumalaksi. Zeus oli sanonut pojalleen, että todellisen sankarin mitta määritellään sydämen koolla ja juuri tätä se tarkoitti. Herkuleksesta tuli jumala ja todellinen sankari silloin kun hän vaaransi oman elämänsä voidakseen pelastaa rakkaansa.
5. Purri hyppää hiidenpataan
Hornansarvi on ottanut hiidenpadan pimeät voimat käyttöönsä ja luonut itselleen kuolleista muodostuvan armeijan. Ainoa keino tilanteen pelastamiseen on se, että jonkun elävän on hypättävä hiidenpataan vapaasta tahdostaan. Taran valmistautuu hyppäämään hiidenpataan, mutta Purri saapuu juuri silloin paikalle ja päättää hypätä hiidenpataan, minkä hän myös tekeekin. Tämä kohtaus on surullisuudestaan huolimatta myös jollain tavalla vaikuttava, sillä Purrin hahmokehitys tulee siinä hyvin esille. Aiemmin Purri oli paennut pienimpiäkin vaikeuksia, mutta nyt hän on valmis uhraamaan oman henkensä muiden vuoksi. Kuolema ei kuitenkaan ollut Purrin kohdalla lopullinen, sillä hänet saatiin tuotua myöhemmin takaisin.
4. Vaiana rikkoo Nalon kirouksen
Vaiana on purjehtinut uuden miehistönsä kanssa etsimään Motufetu-nimistä saarta, jolle astuminen murtaisi myrskyjumala Nalon kirouksen. Vaiana miehistöineen onnistuu pääsemään niille vesille, missä Motufetu on ja he saavat kuulla Mauilta, että Nalo upotti saaren merenpohjaan ja kätki hirviömyrskyyn. Alkuperäisen suunnitelman epäonnistuttua Vaiana sukeltaa mereen koskettamaan Motufetua voidakseen murtaa Nalon kirouksen. Saari on syvällä, mutta Vaiana ehtii silti käydä koskettamassa sitä vain hetki ennen kun menettää henkensä Nalon salamaniskun seurauksena. Vaiana onnistui kirouksen murtamisessa, joten esi-isät yhdessä Mauin ja isoäiti Talan kanssa palauttavat hänet elävien kirjoihin ja muuttavat puolijumalattareksi. Tämän jälkeen Vaiana ja Maui nostavat Motufetun pinnalle. Vaikka kohtaus olikin minulle järkyttävä, niin arvasin silti, että Vaiana saataisiin palautettua takaisin kuolleista. Ihan vain siksi, että eihän päähenkilöä voi tappaa. Ei ainakaan lopullisesti.
3. Anna uhrautuu Elsan puolesta
Elsa oli jäädyttänyt vahingossa Annan sydämen ja Peikkopapan mukaan jäätynyttä sydäntä ei sulattaisi mikään muu kuin tosirakkauden teko. Jos sellaista ei saataisi tehtyä, niin Anna jäätyisi ikiajoiksi. Hans pettää Annan heti, kun saa tietää tämän olevan hengenvaarassa, mutta onneksi Olaf auttaa Annan ulos linnasta ja he lähtevät tavoittamaan Svenin selässä takaisin Arendelleen ratsastavaa Kristoffia. Anna ja Kristoff ovat juuri saavuttamassa toisensa, kunnes Anna huomaa Hansin uhkaavan Elsaa miekallaan. Anna tietää, että jos hän päättäisi pelastaa siskonsa, niin hän ei enää ehtisi Kristoffin pelastettavaksi. Tästä huolimatta Anna astuu miekan ja Elsan väliin juuri ennen kun jäätyy ikijäähän. Kohtaus on tehty vaikuttavasti, sillä kaikki pysähtyy Annan jäätymisen mukana eikä Elsan nyyhkytyksen lisäksi kuulla mitään muita ääniä. Surullisissa tunnelmissa pysytään jonkin aikaa, kunnes Anna alkaa sulaa, sillä hänen uhrautumisensa siskonsa puolesta oli juuri se tosirakkauden teko, jolla he molemmat pelastuivat.
2. Räyhä Ralf heittäytyy Cola-vuoreen
Sokerihuumaan vahingossa päätynyt kybugi on levinnyt ja tilanne johtaa lopulta siihen, että kaikkien on lähdettävä pois Sokerihuumasta. Nelli Karamelli on häiriö eikä voi sen vuoksi poistua pelistä, joten Räyhä Ralfin on keksittävä keino ystävänsä pelastamiseksi. Hän muistaa cola-vuoren, josta putoavat mentos-pastillit aiheuttavat höyryäviä suihkauksia. Siellä pystyisi tekemään kutsuvalon, joka pysäyttäisi kybugit Ralf on juuri menossa vuorelle, kunnes kybugiksi muuttunut Karkkikunkku/Turbo saa hänet kiinni ja lennättää korkealle ilmaan. Karkkikunkku/Turbo sanoo aikovansa tappaa sekä Ralfin, että Nellin, mutta Ralf on eri mieltä. Ralf on valmis kuolemaan ystävänsä vuoksi (oman pelin ulkopuolella kuolemisesta seuraa lopullinen game over), joten hän irtautuu Karkkikunkun/Turbon otteesta ja alkaa pudota kohti cola-vuorta. Tämä kohtaus on tärkeä osa Ralfin hahmokehitystä, sillä hän on viimeinkin oppinut ystävien olevan paljon tärkeämpiä kuin mitalit. Ralf ei onneksi kuitenkaan kuole, sillä Nelli saapuu juuri ajoissa pelastamaan hänet siltä kohtalolta.
1. Kuolemaa tekevä Eugene leikkaa Tähkäpään hiukset
Listani ensimmäiselle sijalle on päässyt Kaksin karkuteillä -elokuvassa tapahtuva uhraus. Eugene saadaan pelastettua vankilasta ja hirttämiseltä ja hän ratsastaa Maximuksen selässä Tähkäpään torniin pelastamaan tätä Gothelilta. Samaan aikaan tornissa Tähkäpää oli saanut tietää olevansa Coronan kadonnut prinsessa, sekä sen, ettei Gothel ole oikeasti hänen äitinsä. Eugenen saapuessa torniin Gothel on sidonnut ja kahlinnut Tähkäpään. Lisäksi Gothel puukottaa Eugenea. Gothel suunnittelee lähtevänsä Tähkäpään kanssa johonkin, mistä kukaan ei löytäisi heitä ja Tähkäpää suostuu tähän sillä ehdolla, että hän saa parantaa Eugenen haavan. Eugene ei kestä ajatusta siitä, että Tähkäpää olisi loppuelämänsä Gothelin vanki, joten hän leikkaa Tähkäpään pitkät ja vaaleat taikahiukset, jotka menettävät voimansa ja muuttuvat ruskeiksi. Hiusten leikkaus on yksi Kaksin karkuteillä -elokuvan vaikuttavimmista kohtauksista. Osittain siksi, että sen myötä Tähkäpää vapautui Gothelin vallasta ja osittain siksi, että siinä tulee hyvin esille se, että miten paljon Eugene välittää Tähkäpäästä.
Siinä oli minun listani. Millainen omasi olisi? Kerro se kommenteissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti