Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia
10. Element City
Elemental-elokuvan keskeinen tapahtumapaikka on Element City, missä kaikki elokuvan hahmot asuvat. Kaupunki on hieno ja sieltä löytyy paljon kaikkea kiinnostavaa nähtävää. Yksi huonoista puolista on se, että vaikka kolme muuta elementtiä (ilma, vesi ja maa) ollaan osattu huomioida kaupungin suunnittelussa ja rakentamisessa, niin tulielementtejä ei olla muistettu ottaa huomioon. Suunnitteluun liittyvistä vioista ja tulihahmoihin kohdistuvasta syrjinnästä huolimatta Element City on erittäin kaunis kaupunki.
9. Rosas
Rosas on mielenkiintoinen kaupunki, josta löytyy aina paljon nähtävää. Lisäksi toiveet voivat oikeasti toteutua siellä, sillä kuningas Magnifico järjestää joka kuukausi toiveseremonian, jossa yksi Rosasin asukkaista saa toiveensa toteutetuksi. Rosas on myös suosittu turistikohde, sillä ihmisiä matkustaa sinne läheltä ja kaukaa. Osa käy vain vierailemassa kaupungissa, mutta osa jää sinne pysyvästi. Mitä siihen toiveiden toteutumiseen (tai toteutumatta jättämiseen) tulee, niin oman toiveensa toteutumisesta ei kannata olla täysin varma, sillä Magnifico säilyttää alamaistensa toiveita linnansa kammiossa ja toteuttaa niistä vain ne, joiden uskoo olevan varmasti hyväksi Rosasille. Useimmat toiveista eivät siis olisi ikinä toteutuneet, jos Asha ei olisi pysäyttänyt Magnificoa yhdessä Toivomustähden ja muiden ystäviensä kanssa.
8. Yzman salalabra
Ainoa huono puoli Yzman salalabrassa on se, että sitä näytetään Keisarin uusien kuvioiden aikana aivan liian vähän. Mitään muuta valittamista tuohon paikkaan liittyen ei ole. Paitsi ehkä se toinen kahva, mutta toisaalta se tekee salalabraan saapumisesta tarkoitettua koomisempaa. Lisäksi minua mietityttää se, että onko se salalabra oikeasti niin salainen kuin sanotaan, sillä Kuzco tietää labran olemassaolosta ja siitä, miten sinne pääsee ja hän meni sinne Pachan kanssa elokuvan loppupuolella. Yhdet Keisarin uusien kuvioiden hauskimmista kohtauksista nähdään Yzman salalabrassa, kuten Yzman ja Kronkin astuminen labraan Kronkin vetäessä aluksi väärästä kahvasta, sekä se, kun Yzma ja Kronk yrittävät keksiä suunnitelman Kuzcon listimistä varten.
7. Olympos
Olympos on todella jylhä ja vaikuttava paikka. Pelkästään tuo kuva saa minut vaikuttuneeksi. Yhteisöllisyys tulee Olympoksella kunnolla esille, sillä Herkules-vauvan ristiäisiin saapui paljon vieraita. Olympos joutui myöhemmin vaaraan, mutta se saatiin onneksi pelastettua. Vaikka Olymposta ei nähdä Herkules-elokuvan aikana paljoakaan, niin siitä huolimatta se on tärkeä osa elokuvan tapahtumia, sekä tietenkin itse Herkuleksen taustoja ja hahmokehitystä.
6. Noidan mökki
Riippumatta siitä onko noidan mökissä taikaa vai ei, niin mystisyys välittyy siitä jo ihan ulkopuolelta. Mökissä asuva noit... puunveistäjä yrittää salata mökin taikuuden muuttamalla mökin puutavarakaupaksi, mutta ei se salaaminen kovin hyvin onnistunut, sillä puutavarakaupassa vieraillut Merida huomasi luudan lakaisevan itsestään ja noid... puunveistäjän lemmikkivariksen puhuvan. Noidan mökissä tapahtuu asioita, jotka myöhemmin johdattavat Meridan enemmän tai vähemmän ikäviin tilanteisiin, kun hän pyytää Noitaa antamaan hänelle taian, jonka uskoo ratkaisevan erään ongelman.
5. Zootropolis
Zootropolis on valtava paikka, josta löytyy paljon nähtävää. Kaikki eläinlajit ollaan osattu ottaa Zootropoliksessa huomioon ja aiemmin syrjintää kokeneet matelijat hyväksyttiin takaisin ja niiden maine saatiin parannettua. Zootropoliksesta esitellään paljon uusia alueita ensimmäisessä elokuvassa, sekä jatko-osassa. Odotan jo nyt mitä uusia alueita kolmannessa Zootropolis-elokuvassa tullaan näkemään.
4. Casita
Pedro Madrigalin uhrattua oma elämänsä vaimonsa Alman ja heidän kolmosvauvojensa vuoksi perheen mukana olleeseen kynttilään syttyi taikaliekki, joka ei voisi ikinä sammua. Lisäksi maasta nousi Alman ja kolmosten suojaksi elävä talo nimeltä Casita. Pidän Casitassa sen värikkäästä ulkonäöstä, mutta sisälle mentäessä talo muuttuu vielä aiempaakin paremmaksi. Kaikki (tai ainakin melkein kaikki) Madrigalit ovat saaneet oman taikalahjansa ja lahjoihin liittyvät huoneet, jotka ovat paljon isompia kuin ennen sisään astumista voisi uskoa. Ainakin Antonion viidakkohuoneessa on varmasti paljon enemmän nähtävää kuin koko talossa yhteensä. Casita on elävä talo, joka auttaa Mirabelia kotiaskareissa ja vähän muissakin asioissa. Olohuoneen kohdalla ei ole kattoa, joten siksi Casita on vähän epäkäytännöllinen suojapaikka sateella, mutta onneksi muualla talossa on suoja sateen varalta ellei sade ole säätä tunteidensa avulla hallitsevan Pepan aiheuttama. Casitasta löytyy tavallisten portaiden lisäksi myös seremoniaportaat, joita pitkin Madrigal-lapsi kävelee avaamaan uuden huoneensa oven ja vastaanottamaan oman taikataitonsa.
3. Lohijoki
Pelkkä nimi kertoo sen, että Lohijoelta löytyy paljon lohta, joten siksi karhut viihtyvätkin siellä hyvin. Tietenkin he nauttivat Lohijoella itse lohen lisäksi myös toistensa seurasta ja hauskanpidosta, mutta kuitenkin. Kenaikin alkoi vähitellen viihtyä Lohijoella Kodan ja muiden karhujen kanssa, sekä löytämään karhuna olemisesta hyviä puolia. Suurimman osan ajasta tunnelma Lohijoella on iloinen, mutta se muuttuu surulliseksi Kenain saatua tietää lisää yksityiskohtia tilanteesta, jossa hän oli ennen kun muuttui karhuksi.
2. Jylhämaa
Jos joskus lähtisin safarimatkalle, niin Jylhämaa olisi siihen tarkoitukseen täydellinen kohde, sillä siellä pääsee näkemään paljon eläimiä. Luonnonläheisyys tuleekin esille Jylhämaassa, sillä sateen alettua pitkän kuivan kauden jälkeen ruoho kasvoi nopeasti takaisin. Lisäksi elämän tie ja luonnon kiertokulku ovat paljon esillä Jylhämaassa, sillä juuri niitä arvoja Jylhämaan hallitsija opettaa jälkikasvulleen. Pidän Jylhämaassa myös jylhyydestä, jota sinne tuo eniten itse Jylhäkallio. Jylhämaassa on ollut välillä sotia ja muita uhkia, mutta niistä ollaan aina selvitty ja Jylhämaa on saatu aina pelastettua tavalla tai toisella.
1. Puolen hehtaarin metsä
Jos Jylhämaa on täydellinen safarikohde, niin Puolen hehtaarin metsä on täydellinen luontoretkikohde. Pystyisin hyvin kuvittelemaan itseni eväsretkelle Puolen hehtaarin metsään. Paikka vaikuttaa mukavalta ja se on tarpeeksi iso siihen, että sieltä löytyy kaikenlaista nähtävää, mutta ei kuitenkaan niin iso, että eksyminen olisi helppoa. Puolen hehtaarin metsästä voi löytää itselleen uusia ystäviä. Metsän asukkaat suhtautuvat uusiin tulokkaisiin aina varovaisuudella, mutta hyväksyvät heidät lopulta osaksi porukkaansa. Kaikki Puolen hehtaarin metsän asukkaat tulevatkin hyvin toimeen toistensa kanssa.
Kertokaa kommenteissa omat suosikkinne Disney-elokuvien tapahtumapaikoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti