maanantai 31. elokuuta 2026

Suunnitelmia syksylle

 Kuten jo otsikossakin lukee, niin kerron tässä postauksessa siitä mitä blogissa tulee tapahtumaan syksyn aikana. Vaikka kerronkin tässä postauksessa lähinnä syksyn suunnitelmista, niin mainitsen nyt aluksi vähän joulukuusta. Se mainittava asia on se, että en tule julkaisemaan joulutarinaa joulukuun ensimmäisenä päivänä. Selvennyksenä vielä, että joulutarina on kyllä tulossa, mutta minulla on joulukuulle suunniteltuna eräs projekti, jonka vuoksi julkaisen joulutarinan jo marraskuussa. Siitä joulukuun projektista en aio toistaiseksi kertoa enempää, mutta saatoitte ehkä jo arvata mistä siinä on kyse. Sitten niitä syksyn suunnitelmia. Tulen julkaisemaan syksyn aikana uusia osia postaussarjoihin, sekä hahmoesittelyjä. Julkaisen syksyn aikana myös loput top-lista päivitykset, joista jäljellä on enää top-lista parhaista Disney-sarjojen tunnareista ja top-lista parhaista lapsihahmoista. Näistä ensiksi mainittu ilmestyy ensi viikolla ja toinen ilmestyy 20. marraskuuta. Muitakin top-listoja on tulossa. Jos palataan vielä hahmoesittelyihin, niin Toy Story 5 lisätään syyskuun aikana Disney+:aan, joten pääsen sitten päivittämään Woodyn esittelytekstin. Vaiana live action tullaan todennäköisesti myös lisäämään Disney+:aan syksyn aikana, joten pääsen sitten päivittämään Vaianan ja Mauin hahmoesittelyt. Tosin eipä niihin hahmoesittelyihin paljoakaan päivitettävää tule, mutta kuitenkin. Nyt kun puhe on jo tavallaan siirtynyt elokuviin, niin mainitsen, että syksyn aikana olisi tulossa ainakin kolme elokuva-arvostelua. Disney-klassikko Billie maailmojen välissä saa ensi-iltansa marraskuun loppupuolella, joten siitä elokuvasta tulee silloin arvostelu. Aion arvostella syksyn aikana myös Autot-elokuvan jatko-osat. Sofia Ensimmäinen: kuninkaallinen taika -sarjan jaksoja lisätään syksyn aikana Disney+:aan, joten kunhan kaikki jaksot ollaan lisätty sinne ja olen saanut ne katsottua, niin kirjoitan ja julkaisen arvostelun siitä sarjasta. Tähän loppuun minulla ei ole muuta sanottavaa kuin, että huomenna tulee jatkoa eräälle vuosi sitten julkaistulle postaukselle.

Ei kommentteja: