Sivut

perjantai 6. maaliskuuta 2020

Infoa

Hei taas kaikki. Teen tällä kertaa ilmoituspostauksen, koska minulla on teille vähän kerrottavaa. Ensiksi haluan kertoa tulevista postauksista. Menen sunnuntaina katsomaan Pixarin uuden Eteenpäin elokuvan ja ajattelin, että voisin elokuvan nähtyäni kirjoittaa ajatuksiani siihen liittyen, samalla tavalla kun kirjoitin Frozen kakkosesta. Kesäkuun alussa ilmestyy uusi top-lista ja muutamia muitakin postauksia on tulossa. Seuraavaksi vähän ikävämpi uutinen. Olette varmasti huomanneet, että hahmot ja mokat sivuille ei ole tullut päivityksiä. Se johtuu yksinkertaisesti siitä, että minulla ei ole motivaatiota päivittää niitä. Mokat sivua en ole päivittänyt ollenkaan sen jälkeen kun julkaisin sen ja hahmot sivulle tuli viimeisin päivitys viime syksynä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että tulen poistamaan kyseiset sivut. Olin myös suunnitellut tekeväni omat sivut myös Disney elokuvista, tv-sarjoista, lauluista, jne, mutta niitä ette tule näkemään. Uskokaa tai älkää, mutta tämä päätös ei ollut yksinkertainen. Olo on tämän päätöksen myötä haikea, mutta samaan aikaan myös helpottunut. Päätös on kuitenkin lopullinen. Mutta aina on olemassa kompromissi. Okei. Ihan jokaiseen tilanteeseen ei ole olemassa kompromissia, mutta tähän on. Mitä sanotte jos tekisin tänne etusivulle välillä hahmoesittelyjä, joissa kirjoittaisin hahmoista samalla tavalla kun kirjoitin hahmot sivulle? Eli kirjoittaisin kyseisestä hahmosta esittelyn ja kertoisin myös hahmon englannin- ja suomenkieliset ääninäyttelijät, sekä näyttelijät jos hahmolla sattuu olemaan sellainen.
Voitte kertoa kommenteissa mistä hahmoista haluaisitte nähdä esittelyt. Eipä tässä muuta. Kiitos kun jaksoitte lukea ja toivottavasti ymmärrätte päätökseni.

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Ymmärrän päätöksesi täysin. Se on hyvä kun huomaa milloin liika on liikaa, ja jos noiden sivujen päivittäminen tuntui liian raskaalta, niin lopeta se ihmeessä. Tai olet ne sivut näköjään jo poistanutkin. Blogin pitämisen pitää olla hauskaa, ja jos motivaatiota jonkin sen osa-alueen päivittämiseen ei ole, niin ei sitä tartte tehdä.

Mielestäni on hyvä idea, että julkaisisit hahmoesittelyjä blogin etusivulla. Mitä jos lisäisit esittelyihin noiden mainitsemiesi esittelyjuttujen lisäksi jotain "henkilökohtaista", esim. miksi tykkäät tai et tykkää hahmosta, tai mikä on mielestäsi paras kohtaus jossa hahmo esiintyy. ;) Ei tartte tietenkään lisätä, idea vaan. Ja hei, voithan sinä etusivulle kirjoitella tekstejä myös niistä Disney-lauluista, -sarjoista, ja mokista, jos siltä tuntuu!

Toiveena on hahmoesittelyt omista suosikkielokuvistani, eli Kaunottaren ja Hirviön sekä Leijonakuninkaan hahmoista. :)

Verlid kirjoitti...

Kiitos ymmärryksestä. :) En tainnut ajatella ihan loppuun asti ennen kun tein nuo sivut. Varsinkin tuo hahmot sivu olisi ollut vaikea, koska aioin myös tehdä eri kategorioita. (Esim. tästä linkistä pääset katsomaan Pixar hahmoja, tästä pääset katsomaan live action hahmoja, jne.) Itselläni ei ole aavistustakaan siitä miten tuo olisi tehty. Ja totta tuokin, että ei blogia (tai tiettyä osaa siitä) kannata päivittää, jos siihen ei ole motivaatiota.

Voisin myös kirjoittaa omia mielipiteitäni hahmoista. Ja varsinkin se, että kertoisin omat suosikkikohtani missä kyseinen hahmo esiintyy. Ja hyviä ehdotuksia olit laittanut. Saan varmasti tehtyä hahmoesittelyt noiden elokuvien hahmoista.