lauantai 31. lokakuuta 2020

Hahmoesittely: Scar


Scar on pääpahis elokuvassa Leijonakuningas. Hän on elokuvan päähenkilön Simban setä. Scarin kätyreitä ovat hyeenat. Hän tavoitteli Jylhämaan kruunua itselleen. Joidenkin lähteiden mukaan Scarin nimi oli alunperin Taka, mutta se vaihtui Scariksi arven ilmestymisen jälkeen.

Hahmo nähtiin ensimmäisen kerran Elämän tie laulua seuraavissa tapahtumissa. Scar ei ollut osallistunut Simban esittelyjuhlaan, mistä Simban isä ja Scarin isoveli Mufasa ja Mufasan neuvonantaja Zazu eivät ilahtuneet. Myöhemmin Scar keksi juonen päästä eroon Simbasta ja Mufasasta. Juonen avulla hän sai surmattua Mufasan, minkä Scar laittoi Simban syyksi ja käski tätä häipyä Jylhämaasta. Scar valehteli kaikille, että Simba ja Mufasa olisivat molemmat kuolleet ja asettui Jylhämaan uudeksi hallitsijaksi. Scarin hallinta-aikana Jylhämaa kuivui ja saalistamisesta tuli lähes mahdotonta. Jonkin ajan kuluttua aikuiseksi kasvanut Simba palasi Jylhämaahan haastamaan setänsä. Kamppailun aikana Scar kertoi olevansa itse syypää Mufasan kuolemaan. Lopulta Scar joutui hyeenien surmaamaksi, sillä oli väittänyt niitä syylisiksi Mufasan kuolemaan.

Scar ei esiinny Leijonakuninkaan kakkososassa, mutta hänet mainitaan useamman kerran. Scar nähdään kuitenkin Simban painajaisunessa. Leijonakuningas kolmosessa Scarilla on vain cameorooli.

Leijonakaarti-sarjan toisella tuotantokaudella hyeenat ja Ushari-käärme manaavat kuolleen Scarin hengen. He keksivät juonen Leijonakaartin kukistamiseksi. Sarjan kolmannella tuotantokaudella selvisi Scarin saaneen arpensa johtaessaan vanhaa Leijonakaartia. 

Leijonakuninkaan uudemmassa versiossa kerrotaan Scarin saaneen arpensa, kun tämä tappeli Mufasan kanssa Jylhämaan hallitsijan paikasta. 

Lyhytelokuvassa Olipa kerran elokuvastudio juhlitaan 100-vuotta täyttänyttä Disney-yhtiötä. Sen kunniaksi Scar ja monet muut Disney-hahmot kokoontuvat yhteen ja ottavat ryhmäkuvan.

Minun mielestäni Scar on yksi parhaimmista ja onnistuneimmista Disney pahiksista. Vallan saan kuuluu parhaimpien pahislaulujen joukkoon. Pidän myös Leijonakaarti-sarjassa kuullusta When I led the guard laulusta, missä kerrotaan Scarin arven tarina. Tosin minua häiritsee, että Scarin arvelle on kaksi taustatarinaa. Uskon itse Leijonakaartissa kerrottuun versioon. Kumpaan te uskotte?

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Jeremy Irons (1994 ja 2023)  Jim Cummings (Vallan saan laulun loppu, Simba's Mighty Adventures ja Jylhäkallion ylpeys)  James Horan (Kingdom Hearts 2)  David Oyelowo (Leijonakaarti)  Chiwetel Eijofor (2019)

Suomenkielinen ääninäyttelijä: Jukka-Pekka Palo (1994 ja Leijonakaarti)  Seppo Pääkkönen (Jylhäkallion ylpeys) Aku Laitinen (2019 ja 2023)

Näyttelijä: John Vickery

Voitte kertoa kommenteissa toiveita liittyen näihin hahmoesittelyihin. Toteutan niitä mielelläni. Eipä sitten muuta kuin hyvää halloweenia kaikille.

2 kommenttia:

Täti kirjoitti...

Hei Verlid. Minusta tuo Scarin hahmo on ollut aina mielenkiintoinen. Ensin hän on tarinan suurin pahis, mutta lopulta lempeni hieman. Uskon myös itse tuohon leijonakaartiin. Mitäs tuo cameorooli tarkoittaa.
Olen itse ajatellut ruveta bloggaamaan sinun innoittamana. En vain oikein keksi aihetta. Olisiko sinulla siihen jotain ideaa.
Sitten vielä noista toiveista. Itseäni kiehtoisi Olafin hahmo ja myös Mulan. Varsinkin Mulania koskeva kulttuurikiista mietityttää. Mitä mieltä sinä olet tästä.

Verlid kirjoitti...

Toi cameorooli Disney-elokuvissa tarkoittaa sitä, että joku hahmo esiintyy jossain toisessa Disney-elokuvassa. Tosin Scar kuuluu Leijonakuningas elokuvien hahmoihin, joten tässä tapauksessa cameorooli tarkoittaa lyhyttä esiintymistä. Anteeksi. En osaa selittää paremmin.

Bloggaaminen on kiva harrastus, mutta voin kuvitella, että aiheen keksiminen on joskus vaikeaa. Säkin voisit perustaa Disney-blogin. Tai jos sulla on joku harrastus, niin sä voisit kirjoittaa blogia siitä.

Hyviä noi hahmoehdotukset. Varsinkin Mulan vaikuttaa kiinnostavalta.