perjantai 4. kesäkuuta 2021

Synttäripäivä juhlavin

Hei kaikki ja oikein hauskaa syntymättömyyspäivää kaikille...  Paitsi minulle. Tänään on siis minun syntymäpäiväni. Tämä on myös Disneyn lumoa blogin viideskymmenes postaus. Juhlikaamme siis sekä sitä, että minun synttäreitäni. Mennäänpä sitten aiheeseen. Pyysin maaliskuussa, että te laittaisitte minulle kysymyksiä viimeisimmän info postauksen kommentteihin. Kysymyksiä on tullut sen verran, että voisin nyt vastata niihin.

Haluan tähän alkuun sanoa, että vaikka minulla ei ole yleensä tapana korjata toisten kirjoitusvirheitä, niin olen kirjoittanut lähettämänne kysymykset niin, että olen korjannut löytämäni kirjoitusvirheet. Pahoittelut siitä.


Miten korona on vaikuttanut arkeesi?
Koronalla ei ole ollut kovin isoa vaikutusta arkeeni. Olen kyllä käynyt etäkoulua, joten korona on vaikuttanut arkeeni ainakin siltä osalta. Kasvomaskin käyttäminen julkisilla paikoilla on myös tuonut jonkinlaista muutosta arkeeni. 

Miksi tykkäät Disneystä?
Siihen on monta syytä, joista yksi on ainakin ajankohtaisuus. Monissa Disney elokuvissa ja tv-sarjoissa on hyvät musiikit, joten tykkään Disneystä myös musiikkien takia.

Miten Disney on vaikuttanut elämääsi?
Disney on vaikuttanut elämääni ainakin siltä osalta, että kirjoitan tätä blogia. Mitään muita vaikutuksia sillä ei ole ollut.

Mikä on unelma-ammattisi?
Haaveilen siitä, että voisin joskus perustaa oman yrityksen. Opiskelen puhtaus- ja kiinteistöpalvelualalla, mutta en ole varma siitä haluanko perustaa siihen alaan liittyvää yritystä, mutta unelma-ammattini on siis yrittäjä.

Mistä tv-ohjelmista pidät? Entä oletko haaveillut näyttelijän urasta?
Tykkään animaatiosarjoista, kuten Ryhmä Hausta ja Ducktalesista. Suosikkiohjelmani on kuitenkin Salatut elämät. Tähän väliin sellainen fun fact, että tänään telkkarista tulee Salkkareiden 4000. jakso, jossa Ismo Laitela viettää synttäreitään. Aika hauska sattuma. Sitten tuo toinen kysymys. Olen minä kyllä välillä haaveillut näyttelijän urasta. Aioin kerran jopa hakea Helsingin teatterikouluun, mutta en hakenutkaan sinne kuultuani pääsykokeiden vaativuudesta. Olen joskus miettinyt, että voisin ruveta harrastajanäyttelijäksi. Haaveilin ala-asteella siitä, että osallistuisin Putoukseen, minkä lisäksi olen välillä miettinyt sitä, että hakisin avustajaksi Salkkareihin.

Mikä on inspiroinu sua pitämään tätä blogia?
Olen saanut inspiraatiota lukemalla muita blogeja. Olen saanut postausideoita ainakin Rinki tinki tinki blogista. Tämän postauksen otsikko on saanut inspiraationsa kyseisen blogin postausten otsikoista. Osaan postauksista on tullut idea myös Youtuben puolelta. Näihin youtubesta inspiraationsa saaneisiin postauksiin kuuluu mm. Frozen laulujen top-lista ja Kiss marry kill.

Miten Pixarin ja Disneyn leffat eroaa pääpiirteiltään toisistaan tai oletko huomannut selkeää eroa?
Pixar ja Disney eroavat toisistaan ainakin siltä osalta, että Disneyn puolelta löytyy enemmän musikaalielokuvia. Toisaalta Pixar elokuvistakin löytyy muutamia musikaaleja, mutta huomattavasti vähemmän kuin Disneyltä. Pixar elokuvista ei myöskään olla tehty live action elokuvia toisin kuin Disney klassikoista.

Olitko hyvä koulussa? Mitkä oli sun lempiaineita? Entä inhokki?
Olin koulussa ihan hyvä. En tosin ollut mikään kympin oppilas, mutta pärjäsin siellä kuitenkin. Lempiaineitani olivat äidinkieli ja yhteiskuntaoppi. Inhokkiaineitani olivat fysiikka ja kemia.

Voisitko kuvitella tekeväsi Disney-aiheisia videoita? Olisi ihanaa nähdä videoita sinulta!
En tiedä olenko antanut itsestäni sellaisen kuvan, että olisin "videoihminen". Anteeksi. En osannut muotoilla tuota asiaa paremmin. Toisaalta olen aina tykännyt kuvata videoita. Ala-asteella minä ja siskoni kuvasimme mainosvideoita, joten innostukseni videoiden kuvaamiseen on lähtenyt sieltä. Mutta vastauksena kysymykseen. Voin kuvitella, että tekisin joskus Disney aiheisia videoita. Minulla on muutamia postausideoita, jotka onnistuvat paremmin videon muodossa sen sijaan, että toteuttaisin ne kirjoitettuna.

Oletko aina tykännyt Disneystä? Vai alkoiko innostus vasta vanhemmalla iällä?
Olen aina tykännyt Disneystä, mutta syvempi innostus alkoi ala-asteen loppupuolella, kun näin Frozenin ensimmäisen kerran. Siitä se innostus lähti syvenemään. Aloin miettiä Disney blogin perustamista yläasteen alussa, jolloin ajattelin ensiksi perustavani Frozen aiheisen blogin, mutta päätin lopulta laajentaa aihepiiriä.

Sopivatko Disney-leffat kaikenikäisille?
Se riippuu aika paljon ainakin elokuvasta. Kaikenikäiset voivat katsoa niitä, kunhan ikärajat muistetaan ottaa huomioon. 

Haluaisitko olla joskus mukana jonkun suuren luokan elokuvan tuotannossa?
Olisihan se kiinnostavaa osallistua elokuvan tekemiseen. En haluaisi kuitenkaan olla mukana missään Hollywood elokuvassa. Jos minä olin julkkis, niin ei se haittaisi, mutta en kuitenkaan halua olla niin kuuluisa, että tarvitsisin henkivartijoita.

Kiinnostaako sinua elokuvien tekeminen?
Elokuvien tekeminen kiinnostaa minua. Kun olin yhdeksännellä, niin meidän luokkamme teki Nälkäpeliteemaisen lyhytelokuvan. Sen kuvaaminen oli hauskaa, vaikka minulla ei ollut mitenkään suurta roolia siinä. Minusta olisi hauskaa saada rooli jostain toimintaelokuvasta. Haluaisin tehdä jonkinlaisen takaa-ajo kohtauksen. Ja minä olisin tietenkin se, jota jahdataan. Pahiksen rooli olisi myös kiinnostava.

Voisitko joskus kuvitella asuvasi ulkomailla?
Kyllä ja en. Olisi mielenkiintoista asua ulkomailla, mutta en haluaisi asua siellä loppuelämääni. Vain muutaman vuoden.

Voisitko kuvitella tekeväsi youtube-videoita?
Voisin. Olenkin välillä maininnut siitä, että näyttäisin naamani joskus tulevaisuudessa. Aion kuitenkin tehdä voice revealin ennen face revealia. Ja mitä siihen face revealiin tulee, niin aion tehdä sen videon muodossa, sillä muuten siitä tulisi aika tylsä. 

Sun blogi on ihana. Mäkin rakastan Disneya. Tykkään hirveästi niistä vanhoista, kuten Lumikista. Mitä mieltä sinä olet vanhoista Disneystä?
Kiitos. Ja vastauksena kysymykseen, että pidän vanhoista Disney elokuvista. Suosikkejani vanhoista Disney klassikoista ovat Prinsessa Ruusunen, Pinocchio ja Robin Hood. Pidän itsekkin Lumikista, vaikka hahmot (kuten prinssi) vaikuttavat aika tylsiltä.

Tykkäätkö laittaa ruokaa/leipoa? Mikä on sun bravuuri?
Tykkään leipomisesta, mutta tykkään enemmän kokkaamisesta, sillä siinä pystyy käyttämään enemmän luovuutta. Ja vastauksena tuohon jälkimmäiseen kysymykseen, että minulla ei ole mitään bravuuria. Teen ruokaa aina sen perusteella mitä minun tekee mieli ja mitä aineksia kaapeista löytyy.

Seuraatko reality-tvtä? (Mitä ohjelmia?)
Katson reality-sarjoja, mutta en seuraa mitään "pettämisohjelmia", kuten Temppareita. (Pyydän tähän väliin anteeksi, jos joku loukkaantui tuosta "pettämisohjelma" termistä. En ole koskaan katsonut Temptation Islandia, mutta tiedän ohjelman idean, joten käytin tuota termiä lähinnä siitä syystä. Tiedän, että kaikki Temppareihin osallistuneet pariskunnat eivät ole eronneet kyseisen ohjelman takia tai tehneet mitään kiellettyä, mutta niitäkin tapauksia on). Mitä reality-sarjoja siis seuraan? Pidän erityisesti musiikki- ja visailuohjelmista. Suosikkeihini kuuluvat ainakin Masked singer ja Haluatko miljonääriksi (tähän ohjelmaan voisin itse osallistua, mutta minulla on aika heikot refleksit, joten en varmaankaan selvityisi alkukarsintoja pidemmälle). Noiden mainittujen (paitsi Temppareiden) lisäksi olen katsonut Suurmestaria, Selviytyjiä, Putousta, TTK:ta, ennätysohjelmaa Kaiken maailman ennätykset ja muita viihdeohjelmia. Voitte kertoa kommenteissa mitä reality-sarjoja seuraatte. Tai mihin reality-sarjoihin osallistuisitte itse. Minä menisin varmaan Sohvaperunoihin tai Myyrään, mutta vain sillä ehdolla, että olisin itse se myyrä, joka sabotoi kaikkea.

Kuinka vanha olit, kun katsoit ensimmäisen Disney-leffan?
Ensimmäinen Disney-leffa, jonka näin oli Nalle Puh. En muista mitään siitä hetkestä, kun katsoin sen ensimmäistä kertaa, mutta olin silloin neljä tai nuorempi.

Siinä oli siis vastaukseni teidän kysymyksiinne. Kiitos teille niiden lähettämisestä. Jos haluatte, niin voitte kirjoittaa tuohon kommenttikenttään lisää kysymyksiä. Vastaan niihin siellä. Haluan vielä toivottaa teille kaikille oikein hauskaa syntymättömyyspävää. Paitsi, jos sinullakin on tänään synttärit. Arvaatteko muuten mistä Disney-laulusta tämän postauksen otsikko on peräisin?



4 kommenttia:

Disneyfani kirjoitti...

Hei! Ihanaa, että tääpostaus viimeinki tuli! Tykkään sun blogista ja asiallisesta tyylistäsi kirjottaa tosi paljo. Tuntuu myös, että oot tosi perehtynyt disneyyn. Yksi vastaus kuitenkin vähän hämmästytti, kun sanoit että disney ei juurikaan olisi vaikuttanut sun elämään...? eikö se kuitenki ole vaikuttanut ainakin siten, että oot saanu iloa elämääsi ja mukavan harrastuksen? Tohon reality-ohjelma -juttuun niin itse menisin ehkä mieluiten selviytyjiin ja en myöskään itse pidä ns. pettämisrealitystä. Hyvää myöhäistä syntymäpäivää vielä sulle ja mukavaa kesää!

Verlid kirjoitti...

Kiitos onnitteluista ja palautteesta. Taisin vastata tohon sun mainitsemaan kysymykseen liian lyhyesti. Perustin tän blogin lähinnä siitä syystä, että tykkään Disneystä ja kirjoittamisesta. Oon saanut Disneystä harrastuksen tän blogin myötä. Ja tietenkin jonkinlaista iloa elämään. Selviytyjät ois mielenkiintoinen kokemus, mutta en osallistuisi kyseiseen ohjelmaan, koska en tykkää juonitella ja puukottaa ketään selkään. Tykkään kuitenkin katsoa kyseistä ohjelmaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onko sinulle myös näytellyt (ei-disney) elokuvaversiot miten tuttuja tarinoista, jotka meinaavat jäädä varjoon Disney versioitten alle, joitten tekemisessä on ollut mukana Jim Henson's Creature shop?


VL

Verlid kirjoitti...

Oon kyllä kuullut niistä ja nähnyt muutamia ohimennen, mutta muuten ne versiot ei ole mulle tuttuja.