torstai 13. lokakuuta 2022

Hahmoesittely: Carl Fredrickson


Carl Fredrickson on Up - kohti korkeuksia elokuvan päähenkilö. Hän on Disneyn ja Pixarin ensimmäinen ikääntynyt päähenkilö.

Carl nähtiin ensimmäisen kerran, kun hän oli lapsena katsomassa elokuvaa idolistaan Charles Muntzista. Myöhemmin hän kuulee leikkimisen ääniä eräästä talosta. Talossa Carl tapaa Ellie nimisen tytön, joka fanittaa Charles Muntzia yhtä paljon kuin Carl. Ellie pyytää Carlia lupaamaan, että hän veisi tämän jonain päivänä Paratiisiputoukselle ja Carl tekee lupauksen. Kaksikko ystävystyy ja myöhemmin he myös rakastuvat ja menevät naimisiin. Avioliittonsa aikana pariskunta haaveilee lapsesta, mutta he eivät saa sitä. Myöhemmin he alkavat haaveilla Paratiisiputoukselle matkustamisesta, johon he säästävät rahaa. 

Vuosien kuluttua Carl tajuaa, ettei ole vienyt Ellieä Paratiisiputoukselle, vaikka olikin luvannut tehdä sen. Carl käy ostamassa heille lentoliput, mutta Ellie ehtii kuolla ennen heidän yhteisen haaveensa toteutumista. Vaimonsa kuolemaa sureva Carl ei suostu muuttamaan hoitokotiin, sillä muuten hän joutuisi luopumaan talostaan. 

Carlin vahingoitettua hänen ja Ellien tekemän postilaatikon rikkonutta rakennustyöntekijää Carl joutuu muuttamaan Tammilehdon hoitokotiin. Muuttopäivän aamuna Carl päästää ilmapallot vapaaksi talostaan ja talo lentää Carlin mukana pois ilmapallojen avulla. 

Myöhemmin Carl löytää talonsa kuistilta partiopoika Rasmuksen, joka oli aiemmin käynyt tarjoamassa apuaan Carlille. Rasmus ohjaa talon Etelä-Amerikkaan ja Paratiisiputoukselle. Siellä he kuljettavat taloa puutarhaletkun avulla. Matkalla he tapaavat Tirppalintu Kevinin (joka paljastuu myöhemmin naaraslinnuksi), kaulapannan avulla puhuvan Dogi-koiran ja Charles Muntzin. Muntz kutsuu Carlin ja Rasmuksen syömään ilmalaivaansa. Muntzin saatua tietää Kevinistä tunnelma muuttuu hyytäväksi ja Carl ja Rasmus pakenevat.

Carl palaa takaisin taloonsa ja huomaa, että Ellie on täyttänyt kirjaa eteenpäin sivuille, joihin oli tarkoitus tulla kuvia heidän matkastaan Paratiisiputouksella. Tämän jälkeen Carl tyhjentää talon kaikista huonekaluista ja lentää pelastamaan Rasmusta. Matkalla ilmalaivalle Carl löytää Dogin talonsa kuistilta ja ryhtyy koiran uudeksi isännäksi. 

Carlin ja Muntzin taistelun jälkeen Muntz putoaa ilmalaivan katolta kuolemaansa ja Carlin talo laskeutuu juuri siihen kohtaan, missä Ellie kuvitteli sen olevan. Carl, Rasmus, Dogi ja muut koirat lentävät Muntzin ilmalaivalla takaisin kotiinsa ja Carl muuttaa asumaan Tammilehtoon. 

Lyhytelokuva Carlin treffit kertoo siitä, kun Carl on menossa ensi kertaa vuosien jälkeen treffeille. Hän valmistautuu niihin yhdessä Dogin kanssa.

Minulla on Carl Fredricksoniin jonkinlainen viharakkaussuhde. Carl on tavallaan ärsyttävä, mutta hänestä löytyy myös hyviä puolia. Paras kohta, jossa Carl esiintyy on se, missä hänen talonsa lähtee lentoon ensimmäisen kerran.

Englanninkielinen ääninäyttelijä: Jeremy Leary (lapsena)    Edward Asner (vanhana)  Steve Purcell (George ja A.J)
Suomenkielinen ääninäyttelijä: Matias Hangasmaa (lapsena)   Antti Litja (vanhana)   Jukka Voutilainen (Carlin treffit)

Ei kommentteja: