torstai 22. joulukuuta 2022

Hahmoesittely: Agnar ja Iduna


Agnar ja Iduna esiintyvät elokuvissa Frozen ja Frozen 2. He ovat elokuvien päähenkilöiden Annan ja Elsan vanhemmat ja Arendellen entinen hallitsijapari.

Agnar ja Iduna nähtiin ensimmäisen kerran ensimmäisen Frozen elokuvan alussa, kun Elsa oli satuttanut Annaa vahingossa taikavoimillaan. Vanhemmat veivät tyttärensä peikkojen luokse, missä Peikkopappa paransi Annan poistamalla tämän mielestä kaikki muistot Elsan taikavoimista. Pelätessään Elsan kasvavien taikavoimien ja Annan turvallisuuden puolesta Agnar päättää eristää siskokset toisistaan ja sulkea linnan portit, kunnes Elsa on oppinut hallitsemaan voimiaan. Agnar opettaa Elsalle mantran salaa se, älä tunne, pidä se piilossa, jonka pitäisi auttaa Elsaa pitämään voimansa kurissa. Lisäksi Agnar antaa tyttärelleen hansikkaat samaa tarkoitusta varten. Lastensa ollessa teini-ikäisiä Agnar ja Iduna lähtevät laivamatkalle, minkä aikana he menehtyvät.

Frozen 2 elokuvan alussa Agnar kertoo Annalle ja Elsalle tarinaa Lumotusta metsästä, jonka asukkaat elivät sovussa luonnon henkien kanssa. Metsässä asuvalla Pohjanväellä oli hyvät suhteet Arendellen väkeen, mutta eräänä päivänä Arendellelaisten ollessa vierailulla Lumotussa metsässä, henget suuttuivat ja metsässä alkoi sota, jonka aikana Agnarin isä Runard menehtyi. Agnar kuuli metsässä salaperäisen äänen ennen kun joku pelasti hänet sieltä ja vei Arendelleen juuri ennen kun läpipääsemätön sumu ympäröi metsän. Sinä iltana Agnarista tuli Arendellen kuningas. Tämän jälkeen Iduna kertoo Annalle ja Elsalle tarunomaisesta Ahtohalla-joesta, jolla on määrä olla kaikki vastaukset menneisyydestä ja laulaa tyttärilleen kyseisestä joesta kertovan laulun. Etsiessään Elsan kuuleman äänen lähdettä Lumotusta metsästä hän ja Anna saavat selville, että Iduna oli kuulunut Pohjanväkeen ja hän myös pelasti Agnarin Lumotusta metsästä. Elsan taikavoimat ovat lahja luonnon taialta ja palkinto Idunan hyvästä teosta. Myöhemmin Anna ja Elsa saavat tietää vanhempiensa kohtalokkaan laivamatkan päämääränä olleen Ahtohalla, josta he aikoivat etsiä Elsan taikavoimien lähdettä. 

Agnar ja Iduna ovat ihan ok tasolle meneviä hahmoja, vaikka en pidäkään heitä kovinkaan paljoa. Paras kohta, missä Agnar ja Iduna esiintyvät on Frozen 2 elokuvan alku.

Englanninkieliset ääninäyttelijät: Agnar: Maurice LaMarche (Frozen)   Alfred Molina (Frozen 2)   Jackson Stein (nuorena)      Iduna: Jennifer Lee (Frozen)   Evan Rachel Wood (Frozen 2)    Delaney Rose Stein (nuorena)
Suomenkieliset ääninäyttelijät: Agnar: Pasi Ruohonen      Iduna: Katja Aakkula (Frozen)   Suvi Teräsniska (Frozen 2)
Saamenkieliset ääninäyttelijät: Agnar: Áslat Holmberg     Iduna: Eva Jeanette Iversen
Näyttelijät: Agnar: James Brown III (musikaali)     Iduna: Ann Sanders (musikaali)

Ei kommentteja: