tiistai 27. kesäkuuta 2023

Faktoja elokuvista: Leijonakuningas

Olen maininnut aiemmin, että aloittaisin maaliskuussa päättyneen Nostalgia-sarjan tilalle uuden postaussarjan, joten tässä se nyt on. Tämän postaussarjan ideana on se, että olen ottanut jokaiseen osaan yhden Disney-elokuvan ja kertonut faktoja siitä. Sarjan ensimmäisessä osassa kerron faktoja Leijonakuninkaasta.



1. Leijonakuningas on ensimmäinen Disney-animaatio, jossa ei ole ollenkaan viittauksia ihmisiin


2. Nalalla piti olla pikkuveli nimeltä Mheetu, mutta tämä päätettiin jättää pois elokuvasta


3. Leijonakuningas on ensimmäinen elokuva, jonka päähenkilö ja pääpahis ovat sukua toisilleen


4. Leijonakuningas on saanut syytteen japanilaisen animaatiosarjan Kimba the white lionin matkimisesta


5. Mufasan ja Scarin ei alunperin pitänyt olla sukua toisilleen, joten siksi Scar näyttää erilaiselta kuin muut leijonat


6. Scarin ääninäyttelijä Jeremy Irons menetti äänensä Be prepared laulun aikana, joten Jim Cummings lauloi loput laulusta


7. Leijonakuningas on ensimmäinen Disney-elokuva, joka on dubattu zulun kielelle


8. Can you feel the love tonight kappaleen piti alunperin olla Timonin ja Pumban duetto


9. Elokuvassa piti alunperin olla konflikti leijonien ja paviaanien välillä, mikä tarkoittaa siis sitä, että Scar olisi ollut paviaanien johtaja


10. Mufasan piti laulaa elokuvassa laulu nimeltä To be a king, mutta kyseinen laulu ei sopinut James Earl Jonesin äänelle


11. Elokuvan nimeksi meinasi tulla viidakon kuningas, mutta se vaihdettiin, kun elokuvan tekijät tajusivat, etteivät leijonat asu viidakossa


12. Antilooppien juoksemisen animointiin kului kolme vuotta


13. Nathan Lane ja Ernie Sabella kävivät äänitestissä hyeenojen rooleja varten, mutta he päätyivätkin Timonin ja Pumban rooleihin


14. Leijonakuningas on kaikkein tuottoisin käsinpiirretty elokuva


15. Vuonna 1994 tapahtui maanjäristys, minkä seurauksena Disney-studiot suljettiin ja elokuvan tekijät joutuivat tekemään töitä kodeissaan


16. Elokuvasta poistettiin Sarabin laulama kehtolaulu The lion in the moon


17. Hakuna Matatan tilalla oli alunperin ötököiden syömisestä kertova laulu nimeltä He's got it all worked out


18. Zazua ääninäyttelevä Rowan Atkinson ei osannut It's a small world laulun sanoja, joten hän opetteli kyseisen laulun voidakseen laulaa sen Zazun roolissa


19. Pumba on ensimmäinen Disney-hahmo, joka kärsii ilmavaivoista


20. Joidenkin hahmojen nimet ovat swahilinkielisiä sanoja (Simba tarkoittaa leijonaa, Nala lahjaa ja Rafiki ystävää)



Siinä oli siis uuden postaussarjan ensimmäinen osa. Kertokaa kommenteissa, jos tiedätte tästä elokuvasta sellaisia faktoja, mitä tässä postauksessa ei mainittu. Kertokaa myös mitä elokuvia haluaisitte mukaan tähän sarjaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Simban ja Scarin välinen lopputaistelu oli alunperin toisenlainen ja Scar heitti Simban Jylhäkalliolta, mutta Simba selvisi alla olevan puun ansioista, Scar joka luuli voittaneensa, nauroi mielipuolisesti ja Jylhäkallion huipulle nousseet liekit polttivat Scarin hengiltä tämän nauraessa. Varmaan hyvästä syystä tämä muutettiin lopullisessa versiossa.

Verlid kirjoitti...

Oon kuullut tästä faktasta jossain, kuten myös siitä, että Scarin suunnitteli tekevänsä Nalasta kuningattarensa. Hyvä, että niitä asioita ei otettu mukaan elokuvan lopulliseen versioon, sillä sitten Leijonakuningas ei ois todellakaan ollut sopiva lapsille

Anonyymi kirjoitti...

Vaikka kyseinen kohtaus oli vain kuvakäsikirjoitusmuodossa, se näyttää Scarin kuoleman kaikessa graafisuudessaan. Jopa Scarin kuolema Hyeenojen toimesta lopullisessa versiossa on paljon miedompi tähän verrattuna https://www.youtube.com/watch?v=y14TwUGQ3xE

Kohtauksessa oli myös viittaus Hamletiin.