sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Faktoja elokuvista: Mulan

Olen yleensä kertonut kaikki ilmoitusasiat postausten lopussa, mutta teen nyt poikkeuksen ja kerron tämän ilmoituksen jo postauksen alkuvaiheessa. Ensimmäisenä kerron sen tärkeimmän ilmoitusasian:
RANKING-HAHMON ÄÄNESTYS ON OHI!
Yhtäkään ääntä ei tullut, mutta tällä kertaa siihen liittyy yksi hyvä asia, joka on se, että minä saan päättää lopputuloksen. Olen päättänyt tehdä tämän vuoden ranking-listan Tähkäpään lauluäänistä. Kuten aikaisemmat ranking-listani, niin tämäkin ilmestyy Euroviisuviikolla. Euroviisuihin liittyen kerron sellaisen hauskan faktan, että Suomen tämän vuoden edustuskappaleessa fiittaava Henri Piispanen on ääninäytellyt monia Disney-hahmoja, kuten Lauri Robinsonia, Iikka Kajastusta, Hiro Hamadaa, nuorta Jim Hawkinsia, sekä uusimmassa Toive elokuvassa esiintyvää Dariota. Siitä tulikin mieleen, että kiinnostaisiko teitä lukea postaus, jossa kerron Euroviisuedustajista, jotka ovat ääninäytelleet Disney-elokuvissa?

Nyt siirrytäänkin tämän postauksen pääaiheeseen. Kuten otsikko sen jo kertookin, niin tämä postaus on Faktoja-elokuvista -sarjan uusi osa. Tähän osaan olen ottanut Mulanin.



1. Mulan on ensimmäinen Disneyn animaatioelokuva, jossa sotaa käsitellään avoimesti


2. Mulanin puheäänenä toiminut Ming-Na Wen kosketti hiuksiaan monta kertaa elokuvan äänitysten aikana, joten siksi Mulan koskettaa hiuksiaan elokuvassa


3. Mulanin laulaman Reflection kappaleen piti alunperin olla pidempi, mutta elokuvan tekijät lyhensivät sitä säästääkseen aikaa


4. Mulanin portugalinkielinen versio palkittiin elokuvan parhaana dubbauksena


5. Mulan perustuu kiinalaiseen Hua Mulanista kertovaan legendaan


6. Mulanilla on koira nimeltä Pikkuveli, jonka nimi on viittaus Hua Mulanin pikkuveljeen


7. Mushulla piti alunperin olla oma laulu elokuvassa


8. Reflection kappaleen pop-version laulaminen auttoi Christina Aguileraa etenemään urallaan


9. Mulan oli alunperin romanttinen komedia


10. Mulan on ensimmäinen Disneyn animaatioelokuva, joka tehtiin Floridassa sijaitsevassa studiossa


11. Kaikki elokuvan laulut kuullaan sen ensimmäisellä puoliskolla


12. Mulania pidetään Disneyn prinsessaelokuvana, vaikka Mulan ei ole oikeasti prinsessa


13. Mulanin peitenimi Fa Ping tarkoittaa kukkaruukkua


14. Mulanin tekeminen kesti viisi vuotta


15. Elokuvassa piti alunperin näyttää Mulanin lapsuusvuosia, mutta ne jätettiin pois lopullisesta versiosta


16. Mulanin nimi tarkoittaa puuorkideaa tai mangoliaa


17. Kiinassa sirkkojen uskotaan symboloivan hyvää onnea, joten siksi Mulanille annetaan onnensirkka


18. Mulanin tekemiseen osallistui lähes 700 ihmistä


19. Mulan on Disneyn viimeinen musikaaliklassikko, joka julkaistiin VHS-kasetille


20. Bruce Willis oli alkuperäinen valinta Li Shangin ääninäyttelijäksi


Kertokaa kommenteissa, jos tiesitte joitain näistä faktoista, ja voitte kertoa kommenteissa myös sellaisia faktoja, joita ei tässä postauksessa mainittu. 

Kuten olen aikaisemmissa postauksissa sanonut, niin julkaisen ystävänpäivänä uuden top-listan. Se postaus olisi siis tulossa seuraavaksi. Lisäksi yritän saada kirjoitettua helmikuun aikana arvostelut Tuhkimon jatko-osista. En ole vielä katsonut niitä, mutta yritän saada ne katsottua mahdollisimman pian. Olette varmaankin jo huomanneet, mutta tein vähän muutoksia Arvostelut-sivulle. Kaikki elokuvat, sarjat ja lyhytelokuvat löytyvät sieltä nyt aakkosjärjestyksessä.

Ei kommentteja: