Teksti saattaa sisältää juonipaljastuksia
10. Kuzco ja Pacha
Kuzcon ja Pachan ensitapaaminen ei sujunut mukavissa merkeissä. Kuzco halusi rakentaa kesäpalatsin, mutta Pacha ei ollut siitä mielissään, sillä palatsi olisi tuhonnut Pachan kotikylän. Kuzcon itsekeskeisyys aiheutti paljon kitkaa kaksikon välille, mutta siitä huolimatta Pacha uskoi keisarissa olevan jotain hyvää. He oppivatkin luottamaan toisiinsa Pachan auttaessa laamaksi muuttunutta Kuzcoa pääsemään takaisin palatsiinsa.
9. Vaiana ja Maui
Vaianan ja Mauin ensitapaaminen sujui paremmin kuin Kuzcolla ja Pachalla. Okei, Maui lukitsi Vaianan luolaan ja varasti tämän veneen, mutta sen jälkeen heidän yhteistyönsä alkoi onnistua. Vaiana ja Maui ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan hyvin. Molemmat auttavat toisiaan vaikeissa tilanteissa. Tosin Maui jätti Vaianan yksin, mutta palasi myöhemmin auttamaan tätä laavahirviön päihittämisessä. Kaksikon dynamiikka toimii myös jatko-osassa, vaikka heillä onkin siinä vähemmän yhteisiä kohtauksia kuin ensimmäisessä elokuvassa.
8. Huli ja Vili
Myöskään Hulin ja Vilin kohdalla ensitapaaminen ei sujunut mukavissa merkeissä, mutta tällä kertaa se ei ollut heidän syytään. Huli oli joutunut loukkuun, mutta Tuhkimo, Vili ja muut hiiret auttoivat hänet pois sieltä. Tämän jälkeen Vili alkoi opettamaan uutta ystäväänsä talon tavoille. Huli ei ehkä ole penaalin terävin kynä, mutta ei hän kuitenkaan ole ihan täysin vajaa. Ainakin hän osasi olla varovainen Luciferin lähellä, mitä hän ei todellakaan olisi ollut ilman Viliä. Huli ja Vili ovat yksi legendaarisimmista Disney-duoista.
7. Kenai ja Koda
Tälle listalle on päässyt kaksi sisarusparia ja Kenai ja Koda on heistä toinen. Tai siis, eiväthän he ole geneettisesti sukua toisilleen, mutta ei sen väliä. Koda alkoi pitää Kenaia isoveljenään lähes heti heidän ensitapaamisensa jälkeen. Kenai puolestaan piti Kodaa aluksi ärsyttävänä ja oli tämän kanssa vain siksi, että voisi muuttua takaisin ihmiseksi. Kenai ja Koda alkoivat kuitenkin välittämään toisistaan niin paljon, että Kenai suostui elämään karhuna vapaaehtoisesti voidakseen olla yhdessä Kodan kanssa. Kaksikon veljesdynamiikka oli jatko-osassa sen verran vahva, että Koda oli valmis hyväksymään, että Kenai muuttuisi takaisin ihmiseksi, jotta tämä voisi olla onnellinen.
6. Mirabel ja Bruno
Bruno tulee mukaan Encantoon vasta elokuvan jälkipuoliskolla, mutta hän onnistui siitä huolimatta muodostamaan läheiset välit Mirabelin kanssa. Mirabel ei muistanut Brunoa, sillä tämä oli "häipynyt" Encantosta lähes heti Mirabelin epäonnistuneen lahjaseremonian jälkeen. Pidän siitä, että Mirabel ei koskaan uskonut kunnolla siihen, että Bruno olisi paha, vaikka useimmat olivatkin niin väittäneet. Toivon, että Encantolle tehtäisiin jatkoa, sillä olisi kivaa päästä näkemään Mirabelin ja Brunon dynamiikkaa enemmänkin.
5. Judy Hopps ja Nick Wilde
Tiedän, että monet ihmiset (minä mukaan lukien) shippaavat Judya ja Nickiä, mutta he eivät kuitenkaan ole pariskunta. Eivät ensimmäisessä Zootropoliksessa ja tuskin myös ensi vuonna ilmestyvässä jatko-osassakaan. Judyn ja Nickin välillä on muutamasta konfliktista huolimatta toimiva dynamiikka. Pidän siitä miten he täydentävät toisiaan ja ovat toistensa apuna vaikeissa tilanteissa.
4. Kristoff ja Sven
Kristoff on tuntenut poroystävänsä Svenin lapsuudestaan asti. Tosin missään ei kerrota miten kaksikko tapasi toisensa. Pidän kuitenkin Kristoffista ja Svenistä, sillä heidän "keskustelunsa" tuovat hauskuutta Frozen-elokuviin. Lisäksi Sven tavallaan auttoi Kristoffin yhteen Annan kanssa. Muita hyviä puolia Kristoffissa ja Svenissä on seikkailullisuus, sekä se, että he välittävät toisistaan.
3. Woody ja Buzz
Myöskään Woodyn ja Buzzin ensitapaaminen ei sujunut kivoimmalla mahdollisella tavalla. Buzz Lightyear luuli itseään oikeaksi avaruusrangeriksi eikä uskonut olevansa lelu Woodyn selittelyistä huolimatta. Lisäksi Woody koki asemansa uhatuksi, sillä Buzzista tuli Andyn uusi lempilelu. Woodyn ja Buzzin dynamiikka alkoi parantua sen jälkeen, kun he joutuivat leluja tuhoavan Sid-pojan taloon. Jatko-osissa Woodysta ja Buzzista on oikeasti tullut ystäviä, jotka tekevät mitä vain toistensa puolesta.
2. Hiro ja Baymax
Baymax on Hiron isoveljen Tadashin rakentama hoitajarobotti. Hiron ja Baymaxin välillä ei ole missään vaiheessa ollut kunnollisia konflikteja tai muitakaan erimielisyyksiä, mutta eivät he kuitenkaan olleet vielä ensitapaamisellaan mitään ylimpiä ystävyksiä. Myöhemmin he oppivat kuitenkin välittämään toisistaan, ja Hiro pääsi Baymaxin avulla yli veljensä kuolemasta, mikä oli syy siihen miksi Hiro ei halunnut jättää Baymaxia portaalin sisään.
1. Anna ja Elsa
Anna ja Elsa ovat tämän listauksen toinen sisaruspari. Heidän välillään ei aluksi ollut vaikeuksia, mutta ne alkoivat Elsan satutettua Annaa vahingossa taiallaan, minkä vuoksi vanhemmat eristivät siskokset toisistaan moneksi vuodeksi. Tämä ei kuitenkaan ajanut heitä täydelliseen välirikkoon, sillä Anna yritti useamman kerran päästä leikkimään siskonsa kanssa. Elsan näkökulmasta tilanne oli kuitenkin monimutkaisempi, sillä hän pelkäsi satuttavansa Annaa uudestaan mikäli he lähentyisivät. Anna ei kuitenkaan luovuttanut, joten siskokset löysivät toisensa uudelleen. Pidän Annan ja Elsan dynamiikasta, vaikka siihen tulikin välillä vähän vaikeuksia.
Kuten triojen top-listassa, niin myös duojen listassa kärkipaikalle päässeet hahmot ovat sisaruksia. Olenkin miettinyt, että tekisin top-listan Disneyn sisaruksista. Ehkä saan sellaisen tehtyä sisarustenpäivänä. Mutta siis. Kertokaa kommenteissa omia suosikeitanne Disney-duoista. Seuraava postaus ilmestyy sunnuntaina ja siinä on musiikilliset aiheet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti